Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kantapään kautta

Kirjoitettu 04.12.13
Esseen kirjoittaja: Anni-Lotta Nieminen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Kantapään kautta
Kirjan kirjoittaja: Tuuti Piippo & Mika Peltola
Kategoriat: 3. Yrittäjyys, 8.2. Yrittäjänä kasvun taidot ja työkalut, 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.03. Yrittäjyys

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

 

Kantapään kautta

Tuuti Piippo & Mika Peltola

 

 

Tekemättömyys on suurin epäonnistuminen. Jos ei tee mitään, epäonnistuu väistämättä. Jos yrittää, saa aina aikaiseksi edes jonkinlaisen tuloksen ja pääsee lähemmäs tavoitetta.”

 

Olen yleensä aina ollut varman päälle ottaja. Liiankin varman. Mietin ja suunnittelen yli kaiken asioita, joita ei ikinä edes tule tapahtumaan. Olen ylisuunnitellut kaiken, mikä niissä voi mennä pilalle, joten en uskalla yrittää, tiedänhän jo miljoona asiaa ja vaihtoehtoa, mikä menee pieleen. Olen kuitenkin pääsemästä tästä ajattelusta irti.

 

Olen itsekin arvostellut Vahvareita, millaista sekoilua ne ovat. Oikeastaan sen kummemmin ajattelematta, että itse voisin tehdä asialle jotain. Jossain vaiheessa heitin treeneissä, että niitä pitäisi jonkun tulla kuvaamaan tai toimittaja paikalle. Samalla Riikka kertoi, että tällaista onkin jo tulossa ja juuri meidän Vahvariin. Vahvari tullaan streamaamaan Dynamolle ja Rajakadulle.

 

Paljon puhuttiin monen kanssa, mitä Vahvariin halutaan. Sitten alkoikin päivä lähestyä ja suunniteltiin vaihtuvalla porukalle esitystä. Aihe ja systeemit muuttuivat monta kertaa. Lopulta aihe saatiin päätettyä. Itse uskoi, että vahvarista tulee hyvä. Kuitenkin jännitti, mitä kaikki ajattelevat siitä. Ja kun tehtiin päätöksiä ja lopupeleissä niistä ilmoitti itse kaikille omalla nimellään, niin vastuu siirtyi minulle. Jännä, miten kaikkien muiden mielipiteet ovat tärkeitä mutta kuitenkin haluaa koko ajan tietää tarkalleen, missä mennään ja olla jokaisessa päätöksessä mukana. Jännittää ottaa vastuuta mutta kuitenkin sen ehdottomasti haluaa, silloin tietää, miten mikäkin sujuu.

 

Vahvarin suunnittelu oli minulle itseni ylittämistä. Se tuli kaikkien näkyville ja itse kiersi komentamassa ihmisiä paikalle. Itse en ollut lavalla mut oma kädenjälki näkyi siinä. Tuli positiivista palautetta ja kaikki meni sinänsä hyvin. Toisaalta tuli myös tahtoa ja oppia korjata pikkuseikkoja, mitkä häiritsivät. Ensi kerralla varmasti onnistuu paremmin ja tulee myös hyvää oppia 24:n valmisteluun.

 

 

Oikeassa oleminen pysäyttää. Väärässä oleminen pakottaa jatkamaan matkaa – on pakko kokeilla jotain muuta, jotain uutta. Nautimme oikeassa olemisesta yli kaiken, ja se saa meidät nousemaan muiden yläpuolelle. Oppiminen loppuu siihen. … Jos ajattelee epäonnistumisen olevan väliaikainen, muutettava ja pieni töyssy valtavan kuilun sijaan, siitä selviää nopeammin.”

 

Olen mielestäni aina oikeassa. En vain uskalla sanoa sitä ääneen. Mietin sitä mielessäni ja kerron niille joiden uskon olevan samaa mieltä. Tai oikeastaan olin sitä mieltä. Nyt ajattelen vielä aina uudemman kerran. Toisin sanoen, uskallan paremmin sanoa heti, mitä mieltä olen. Helpommin huomaa, etten oikeasti ollutkaan oikeassa tai mielipiteessäni ei ollut mitään järkeä. Toinen voi saada pääni käännetyksi tai ainakin kertoa hyvät perustelut omalle kannalleen. Itse saan uusia näkökulmia, kun ensin esitän omani. Siinä voi monesti epäonnistua ja huomata olevansa tyhmä. Mutta pikkuhiljaa se helpottaa, mitä enemmän mokailee.

 

Ihailen ihmisiä, jotka esittävät ”tyhmiä kysymyksiä”. Monesti itsekin haluaisin mutta rohkeampi avaa suunsa. Kaikkia ovat tietävinään vastauksen mutta, kun ensimmäinen kysyy, moni myöntää, ettei tiennytkään. Haluan esittää enemmän tyhmiä kysymyksiä. Parempi myöntää, ettei tiedä ja oppia, kuin jäädä tietämättömäksi. Kun niitä pieniä töyssyjä tapahtuu paljon, ne eivät enää tunnu maailmaa kaatavilta.

 

Matti Ranin:

On ihmisiä, jotka masentuvat kauhean helposti pienistäkin asioista. Jos kahvista tulee aamulla kitkerää, lehti ei tullutkaan laatikkoon, bussi meni nenän edestä ja kuraa roiskui kengille, niin voi kauhistus, koko päivä on pilalla, ja se näkyy kaikessa.

Sitten on ihmisiä, jotka ajattelevat positiivisesti ja osaavat lokeroida, mikä liittyy työhön, mikä ystäviin, mikä minään ja omaan kehittymiseen. Elämässä on niin monia alueita, että jos tulee lunta tupaan jossakin, se pitää osata kompensoida toisella tavalla ja miettiä, että onhan tässä monenlaisia kivoja asioita. Niin minä olen ainakin selviytynyt.”

 

Kyllä, olen tuollainen ensimmäisen kaltainen. Positiivista tässä on kuitenkin se, että tiedostan sen. Tiimin Espanjan reissu oli minun ja muutaman muun mielestä ihan paska. Nyt kun sitä puoli vuotta myöhemmin miettii, niin siihen olisi omalla asenteella voinut vaikuttaa. Sitä antoi alusta alkaen pienten juttujen ärsyttää ja koko ajan niitä kertyi lisää ja oli ihan rikki. Meni täysin hermo, eikä pystynyt ottamaan matkasta mitään irti. Miten sitä antaa asioiden kertyä ja piinata mieltä, niin että pilaa oman lomansa?! Niin en enää halua käyttäytyä!

 

Kamppailen koko ajan positiivisemmaksi. Monesti ekana tulee vain negatiivista mieleen. Yritän hillitä kieltäni, ettei kaikki tule suoraan ulos. Käsittelen asioita ensin mielessäni. Se on kylläkin vaikeaa mutta olen siinä jo alkanut onnistua.

 

Tärkeää on oppia lokeroimaan asioita. Ei saa purkaa kotona lapsiin, jos työasiat stressaa. Helpompaa itselle on olla töissä näyttämättä murheita kotielämässä. Läheisilleen sitä valitettavasti on vaikeampi ihminen kuin muille. Hassua, miten tällä hetkelle on parhaita saavutuksia meneillään akatemialla ja rankimpia vaiheita kotona.

 

Marko Parkkinen, moniyrittäjä, Seedi Oy:n toimitusjohtaja

Olen joskus miettinyt delegointia. Kahdenlaiset tehtävät pitää delegoida: sellaiset, joita ei osaa ollenkaan ja sellaiset, jotka osaa todella hyvin.

Valtaosalle ihmisistä käy niin, että tekemisen painopiste siirtyy niihin tehtäviin, joita osaa jo hyvin. Jos sitä jatkaa pitkään, se supistaa osaamista. Minulla on taipumusta ottaa vastaan hommia, joista itsellä ei ole mitään käsitystä. Siitä syntyy välillä ongelmia. Toisaalta siitä on seurannut se, että olen oppinut asioita nopeasti.”

 

Mennäkö epämukavuusalueelle vai ei? Mietin tuota delegointia niin, että ei kannata aloittaa hommia, joita ei osaa ollenkaan, eikä edes halua. Niistä ei näe olevan hyötyä. Ne voi huoletta jättää muille. Tai jos joku muu on jo jossain älyttömän hyvä, miksi minunkin pitäisi lähteä juuri siinä asiassa kilpailemaan. Itselleni esimerkiksi musiikki on tällainen asia. Kaiken sellaisen jätän suosiolla muille.

 

On kuitenkin asioita, joita en osaa ollenkaan mutta haluan oppia. Esimerkiksi kotisivujen tekeminen tai ihan kuvan muokkaus. En osaa yhtään mutta haluan oppia jonkin verran. Ne ovat monessa asiassa hyödyksi edes auttavasti osata niitä. Seuraavaksi haluan alkaa tehdä äitin optiikkayrityksyn kotisivuja. Niistä on jo pitkään ollut puhe mutta en ole saanut aloitetuksi, kun en kuitenkaan osaa. Homer Simpsonin sanoin: ”Jos ei heti osaa, ei kannata edes yrittää.” Ei vaan, aion yrittää.

 

Ihminen, joka elää koko elämänsä välttäen tekemästä mitään mitä voisi katua, katuu luultavasti koko elämäänsä.”

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!