Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kantapään kautta

Kirjoitettu 08.11.13
Esseen kirjoittaja: Tiia Lehtinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Kantapään kautta
Kirjan kirjoittaja: Tuuti Piippo & Miika Peltola
Kategoriat: 9.01. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

”Monet myöhemmin tärkeäksi osoittautuneet vaiheet elämässäni ovat alkaneet epäonnistumisella”

Epäonnistumisen suhteellisuusteoria

Epäonnistuminen ei ole yksinkertaista. Se on haastavasti määriteltävissä ja sen olemassaolo riippuu kontekstista ja aikaikkunasta. Jokin saattaa aluksi näyttäytyä epäonnistumisena, mutta sen asettuessa oikeaan valoon, merkitys onnistumisessa saattaakin olla kovin suuri. Onko epäonnistumista lopulta olemassa?

Puhuakseen epäonnistumisesta on hyvä määritellä se, mistä puhutaan. Tarkistetaan siis

  • tavoite
  • kriteerit onnistumiselle
  • kriteerit epäonnistumiselle

Monet läpimurrot ovat syntyneet epäonnistumisen kautta. Penisilliini ja fotosynteesi ovat molemmat sattumankauppaa, mutta myös epäonnistuneita kokeiluja siinä, mitä alun perin tavoiteltiin. Tiimiakatemialla korostetaan kokeiluja ja niiden merkitystä onnistumisissa, mutta ennen kaikkea siksi, että pitkän pohdinnan sijaan päästäisiin toimiin, ja nähtäisiin, onko ideasta käytäntöön asti. Ehkä rinnalle pitäisi ottaa ajatus mahdollisista tuloksista, joita ei liikkeelle lähtiessä haettu, mutta ne toimivat silti?

 

Erehtyvä ihminen

Epäonnistuminen pelottaa. Se on normaalia – pelkäämme luonnostamme. Pelko on ihmiseen evoluution matkassa kulkenut toiminta, joka varoittaa vaarasta. Pelko on kuitenkin osittain vanhentunut osa päivittäistä elämäämme. Pelkäämme turhan paljon ja turhan usein.

Pelko estää tekemästä niitä asioita joita haluamme tehdä. Ajatusten muuttaminen epäonnistumisille ja onnistumisille sallivammaksi lähtee usein turvasta. Jotta jokainen voisi rohkeasti tehdä molempia, tulee ympäristöstä poistaa turha pelko. Luottamuksen ja turvan tunteen kannalta on merkittävää, että poikaystävä tai tiimi on mukana tukemassa, ei pilkkaamassa.

Epäonnistumiseen liittyy usein pelko itsensä nolaamisesta. Mitä muut tästä ajattelevat? Epäonnistumisen hetkellä ei aina välttämättä kuitenkaan oivalla, että tulipas mokattua. Vasta kun tiedostamme epäonnistuneemme, pahat tunteet vyöryvät päälle – alamme hävetä sitä, mitä juuri äsken tapahtui.

Hävetessä saattaa iskeä halu vajota maan alle. Punastuttaa, vaivaannuttaa, ja koko ajan mielessä vilkkuu toive siitä, ettei kukaan vaan ota asiaa puheeksi. Epäonnistumiset haluaa kieltää, ettei vaan joutuisi kohtaamaan ylivyöryvää nolouden tunnetta. Häpeän tunne liittyy voimakkaasti ihmiseen kokonaisuutena, eikä sitä halua kohdata juuri kukaan. Epäonnistuminen voi vaatia pitkääkin käsittelyä, jotta siitä pääsee yli. Tuleen ei saisi kuitenkaan jäädä makaamaan liiaksi – silloin se alkaa oikeasti määrittää sitä, mitä olemme. Itselleen voi oppia nauramaan.

Epäonnistumisia voi myös oppia sietämään. Niistä voi oppia. Epäonnistumisen pelon voi myös kääntää voimavaraksi, joka saa yrittämään kovemmin, ja yhdistämään voimat hyvien tyyppien kanssa. Tehokas keino sietää pelkoa on keskittyä mahdollisen lopputuloksen ajattelun sijaan tekemiseen.

 

Muutoksen johtajat

Olosuhteet muuttuvat. Tänään päättäessä jotain varmana onnistumisesta, voi huomenna olla toinen ääni kellossa. Valinnat tehdään usein olosuhteiden mukaan. Ne saattavat vaihtua hyvinkin äkisti tai olla aivan jotain muuta, mitä aluksi ajattelikaan. Siksi täytyy olla avoin erilaisille skenaarioille ja mahdollisuuksille – myös epäonnistumiselle.

Työpaikoilla kulttuuria voi muuttaa epäonnistumisille suotuisimmiksi. Kissa kannattanee nostaa pöydälle – jokainen mokaa joskus, ja tasan tietää mille se tuntuu. Epäonnistuminen on kaikille tuttua. Epäonnistumisen muuttaminen kokeiluksi voi vaatia hieman töitä, mutta se on mahdollista. Jaettu epäonnistuminen on tapa rakentaa työpaikalle jaettua kulttuuria ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Epäonnistuminen on tekemisen sivutuote. Se ei päätä mitään, se on vain askel johonkin suuntaan. Epäonnistuminen on riskinä aina, varsinkin uutta luodessa. Luovuus vaatii epäonnistuneita kokeiluja. Virheet ovat prototyyppien rakennuspalikoita. Johtaessa luovuutta on hyvä huomioida ennen kaikkea aito yrittäminen, johtaa se lopputuloksen kannalta mihin tahansa.

Luovuuden ja epäonnistumisen kytkös on vahva. Molemmat ovat ennakoimattomia ja ravistelevat urautunutta johtajaa. Onnistuminen pysäyttää kehityksen. Jos menee jo hyvin, miksi muuttaa mitään? Niinpä. Mitä enemmän olemme tyytyväisinä ja omissa oloissamme, sitä alttiimmaksi asetamme itsemme maailman muutoksille. Muutos pitää hereillä. Sitä paitsi – menestys on usein peräisin riskinotosta. Usein lakkaamme ottamasta riskejä kun menestymme, koska pelkäämme menettävämme sen, mitä olemme saavuttaneet.

”Riskinottajat omistavat ja muokkaavat tätä maailmaa”

 

Avoimuus

Epäonnistumista ei ole helppo myöntää. Jopa aivomme sepittävät tekemisiämme toiseen malliin, jotta emme myöntäisi epäonnistumista edes itsellemme, ja sitä myötä kokisi arveluttavien tunteiden ryöppyä, joka epäonnistumista usein seuraa. Rehellisyys ja avoimuus kuitenkin ovat tärkeä osa epäonnistumisista oppimista.

Rehellisyys tuo mukanaan piirun verran ymmärrystä. Jokainen tietää, kuinka haastavaa on kohdata pelkonsa, ja häpeän kourissa myöntää kömmähdyksensä. On toki totta, että aina löytyy joku, joka ei voi rehellisyydestä huolimatta edes harkita antavansa anteeksi toisten virheitä. Silti virheistä pitäisi puhua. Oma inhimillisyys tukee myös muita.

Epäonnistuminen kertoo siitä, että yritimme. Halusimme saavuttaa jotain, ja matkaan tuli mutka.  Epäonnistuminen voi vapauttaa – kohtaamalla pelkojaan ja pääsemällä niistä yli, voi nähdä maailman uusin silmin. Epäonnistumisen kautta voimme havaita tutuissa asioissa sellaisia vikoja, joita emme niiden toimiessa koskaan pysähtyneet miettimään. Parisuhde tai meneillään oleva projekti voi paljastua sudeksi, johon pysähtyminen ja asian uudelleentarkastelu antaa korjausmahdollisuuden.

 

Anteeksianto

”Seuraukset ja rangaistukset on tärkeää erottaa toisistaan. Seuraukset ovat asioita, jotka seuraavat itse teosta suoraan ja loogisesti. Rangaistukset taas ovat seurausta siitä tunteesta, jonka jonkun teko aiheuttaa jonkun toisen päässä. Rangaistukset ovat perimmäiseltä luonteeltaan kostamista.”

”Jos ihminen kokee tulevansa hyväksytyksi omana itsenään, hän vastaa siihen yrittämällä olla entistäkin parempi. Hyväksyntä on se voima, jolla ihminen muuttuu.”

Joskus tekisi mieli laukoa ne kaksi sanaa: ”minähän sanoin”. Ne kannattaa kuitenkin niellä, sillä rakentava suhtautuminen epäonnistumisiin saattaa pelastaa monta tilannetta. Laittamalla epämääräisen tunneryöpyn liikkeelle saattaa pahentaa tilannetta entisestään (ikään kuin epäonnistumisen seuraus ei olisi jo riittänyt ärsyttämään tarpeeksi) ja saada osapuolet pakenemaan vastuuta.

Anteeksi voi antaa, mutta se ei silti tarkoita, että kaikki tapahtumat olisivat yleisesti hyväksyttäviä. Anteeksiannolla on toisenlainen merkitys.

”Anteeksiannon ainoa varsinainen tehtävä on vihan sammuttaminen. Sen sivuvaikutuksena työyhteisöissä uskalletaan toimia ja yrittää pelkäämättä.”

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!