Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kasvunvara

Kirjoitettu 24.03.14
Esseen kirjoittaja: Aleksi Ihalainen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Kasvunvara
Kirjan kirjoittaja: Kirsti Manninen & Outi Ugas
Kategoriat: 3.4. Uusia tuulia ja haasteita yrittämiseen, 5. Valmentaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kasvunvara

 

Käytimme tästä kirjasta muutamia teorioita ”valmennuksen” kokoamiseen, kun tiimin kanssa kehitimme sitä valmiimmaksi ensimmäisen asiakas kontaktin jälkeen, kun esittelimme sitä ensi kerran viime viikolla.

Perusajatus meillä on jo hyvin pitkällä minkä tapainen ”valmennus” tulee olemaan, siitä vain puuttuu vielä osia mitä emme osanneet vielä ensimmäisellä kerralla ajatellakaan, kun esittelimme sitä asiakkaalle. Eikä kaikkea kannatakaan alusta loppuun miettiä, mikäli meinaa jotain saada vietyä käytäntöön asti. Kehittää sitä mukaan kun saa asiaa myytyä asiakkaille, siinä vaiheessa kun he ostavat täytyy siinä olla jo jotain mennyt oikein.

 

Asiakaskortit olivat ensimmäinen vaihe mitä kautta lähdimme keskittämään ajatuksiamme pienryhmissä, ketkä voisivat olla asiakkaitamme. Kokosimme ryhmissä mietityt kaikki yhtäläisyydet mitä asiakaskorteista löytyi yhteen ja etsimme asiakkaiden kosketuspisteet/yhtäläisyydet ja mietimme sitä kautta onko kohderyhmä oikea valinta. Ymmärrän kyllä, että tällä haetaan asiakasymmärrystä pidemmälle, mutta en nähnyt tätä kovinkaan hyödyllisenä tehdä tätä. Uskon tämän toimivan moneen asiaan, mutta tähän tarkoitukseen se ei mielestäni toiminut parhaiten, tai sitten en vain osannut sitä käyttää tarpeeksi hyvin hyödykseni.

 

Ydinpalvelua täytyi lähteä vielä miettimään tarkemmin, koska sitä ei oltu vielä määritelty millään tavalla paperille asti. Sen selkeyttäminen helpotti kaikkia muitakin ymmärtämään mistä todella on kyse. Käytimme tuotteistamisen kuutiota apuna, kun lähdimme miettimään miten selkeytämme palvelua. Siihen kuuluu nämä osa-alueet: ydinpalvelu, konkretia, hinta, lisäpalvelut, törkeä lupaus ja hissipuhe. Kun pystyy määrittelemään nämä, niin saa siitä uskottavamman ja selkeän paketin kasaan kun sitä esittelee.

 

Nämä kaikki asiat käytyämme läpi, täytyi ne saada vielä jotenkin järkevään muotoon paperille ja ymmärrettävään muotoon. Siinä en ole itse parhaimmillani, jonka vuoksi meillä on muita hyviä kirjoittajia tiimissä. Käytimme aikaa n. 5h tämän kaiken läpiviemiseen, kaikkein vaikeinta on aina pitää innostus kaikkien yllä kun he tekevät jotain yhdessä, en siinä täysin onnistunut koska huomasin monestakin, etteivät he keskittyneet täysillä siihen mitä olimme tekemässä, eivätkä antaneet täyttä panostaan asian eteen. Luulen sen johtuneen, siitä kun eksyimme puheen aiheissa välillä negatiivisempien asioiden äärelle, joka söi yhteishenkeä ja se vaikutti tehokkuuteen ja mielekkyyteen miettiä näitä asioita yhdessä. Itse ainakin haluan aina antaa aina täyden panoksen muille, jos he sitä pyytävät jatkossakin. Vaikka ei aina ole helppo innostua joka aiheesta, niin voi ainakin tehdä oman osuutensa ja jättää valituksen myöhemmäksi, koska se vie niin monelta muultakin motivaation pois.

Täältä pääset katsomaan tiivistetyn version valmennuksesta: Diamond teamwork

 

 

Osuuskunta Millio

Aleksi Ihalainen

aleksi@millio.fi

 

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!