Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kaverijohtaminen

Kirjoitettu 04.02.21
Esseen kirjoittaja: Tiia Kolehmainen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Kaverijohtamisen visuaalinen innostuskirja
Kirjan kirjoittaja: Heikki Toivanen
Kategoriat: 1. Oppiminen, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 4. Johtaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kaverijohtaminen, tämä termi on tullut akatemia aikana tutuksi, vaikka ennen tänne tuloa en siitä koskaan ollut kuullutkaan. Kaverijohtamisella tarkoitetaan sitä, että kukaan ei ole toista ylempänä vaan kaikki ovat samalla viivalla. Tämä on myös enemmän nykypäivän johtamismuoto, sillä me y ja z sukupolven edustajat haastamme noita vanhoja käytänteitä ja teemme niistä itsemme näköisiä. Tulevaisuudessa voi siis olla, että enää ei ole hierarkiaa, jossa pomot pomottaa, vaan on litteitä organisaatioita, joissa asioista päätetään yhdessä ja joita johdetaan yhdessä haluttuun suuntaan.

Johtajuuden koulutusohjelmassa meillä oli aiheena kaverijohtaminen ja siksi luinkin tämän kyseisen kirjan. Kirjassa oli hyviä pointteja mitä kaverijohtajuus on ja kuinka se näkyy Tiimiakatemialla. Kirjassa oli jonkin verran uutta, mutta myös jo sellaista, mitä on tullut tässä reilun kahden vuoden aikana tutuksi akatemialla.

Kirjasta jäi muutama lause erityisesti mieleen, jotka kuvaavat kaverijohtamista hyvin. Ensimmäinen kuuluu, että kaikki tiimissä/organisaatiossa/yrityksessä ovat kavereita keskenään. Ei tarvitse olla ylimpiä ystäviä, mutta kuitenkin enemmän kuin tuttavia. Tämä on totta ja olen kokenut sen jo moneen kertaan. Teen projekteja toki oman tiimin kanssa, mutta myös tiimirajoja ylittäviä ja joka kerta se, että tulee hyvin juttuun ja tutustuu toisiin paremmin, helpottaa työtä entisestään ja toisiaan on paljon helpompi johtaa. On myös tärkeää että tiimissä jokainen tulee toimeen keskenään ja välille syntyy luottamusta. Meillä Gravissa tämä näkyy hyvin, kun autetaan toinen toisiamme eteenpäin ja tuetaan toisia kohti menestyksekästä tulevaisuutta.

Toinen mikä jäi mieleen oli että kaikki tekevät töitä yhteisen eteen ja vastuu sekä aloitteet jakautuvat tasaisesti tiimin sisällä. Tässä huomaa, millainen merkitys tiimin yhteisellä tavoitteella on, mitä kohti kaikki pyrkivät. Kun pääsimme aloittamaan tiimiytymisen yhteisellä Learning Circuksella, se teki meistä heti vahvemman tiimin alun. Siitä lähtien olemme asettaneet yhteisen tavoitteen sillä se ajaa toimintaa tehokkaasti eteenpäin. Tällä hetkellä tavoitteemme viimeiselle vuodelle on olla huipputiimi, eli saada yhteisöltä Diamond step palkinto, joka vaatii jokaiselta tiimiläiseltä oman panoksensa ja toisia on johdettava, jotta niihin tuloksiin päästään.

Koska kirjassa puhuttiin paljon myös visuaalisuudesta, ajattelin ottaa senkin esiin tässä. Itselläni on uutena johtamishaasteena vastata Gravin taloudesta ja talousasioiden viestinnästä tiimille. Koska talous on tiimissämme ollut hieman harmaa aihe yleisesti, olen koittanut kuunnella muita ja pyrkiä muuttamaan asioita ja kaavioita yksinkertaisempaan ja visuaalisempaan muotoon. Kirjassa olikin hyviä mietteitä visuaalisuudesta. Jokainen meistä on visuaalinen jollakin tapaa ja visuaalisesti toteutettu jää yleensä paremmin mieleen kuin pelkkä tekstimuoto. Vein visuaalisuuden suoraan käytäntöön ja päivitin tiimin taloustsekin uudelleen. Visuaalisuuden nimissä lisäsin siihen enemmän kaavioita ja kuvioita kuvaamaan missä mennään. Tämä toimi ilmeisen hyvin, sillä palaute oli positiivista ja ymmärrys oli melko selvää kaikille!

Kirjassa sekä koulutusohjelmassa käytiin läpi myös syväjohtamista. Siinä on paljon samoja piirteitä kuin kaverijohtamisessa. Syväjohtajuus koostuu luottamuksesta, innostuksesta, oppimisesta ja arvostuksesta. Sinun toimintasi tavoitteellisuus ja sitouttaminen ovat perusta motivoinnille. Johdat itse muita omalla esimerkillä. Syväjohtamisen tarkoituksena on päästä hyvään vuorovaikutukseen johdettavan/tiimiläisen kanssa.  Johtajan valmius johtaa vaikuttaa johdettavien käyttäytymiseen ja sitä kautta koko tiimin tavoitteeseen/missioon.

Kirjassa oli myös hyvin esitetty mielekkyydellä johtaminen. Se muodostaa kolmion, jonka kulmat koostuu seuraavista asioista:

  • Sydämellä
  • Tuloksekkaasti
  • Nuotittomasti

Kun johdat toisia sydämellä, tahdot auttaa toisia kehittymään ja johdat heitä pyyteettömästi.

Tuloksekkaasti taas tarkoittaa sitä, että toiminnassa etsitään ratkaisuja ongelmien sijaan ja asetetaan tavoitteita, joita kohti pyritään yhdessä. Tuloksellisuus edellyttää myös palautteen, etenkin positiivisen, antamista sekä kykyä vastaanottaa sitä.

Nuotittomasti taas tarkoittaa sitä, että annat muille vapauden toimia annettujen raamien sisällä. Et aseta liian tiukkoja rajoja, mutta annat kuitenkin jonkinlaiset raamit tekemiselle.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!