Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kehitä kokeillen

Kirjoitettu 03.04.20
Esseen kirjoittaja: Iska Knuuttila
Kirjapisteet: 2
Kirja: Kehitä kokeillen
Kirjan kirjoittaja: Lotta Hassi, Sami Paju, Reetta Maila
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Luin mainion kirjan siitä, kuinka kehittää ratkaisuja, joihin sisältyy paljon epävarmuuksia. Esittelen sen pohjalta tuote/palvelukehittäjän keskeisiä taitoja ja niihin liittyviä työkaluja.

Idean hahmottaminen

Hyvän tuotekehittäjän keskeinen taito on hahmottaa tulevan tuotteen olennaiset osat ja niiden perusteella löytää oikeat kysymykset heti alussa, jotta pääsee heti ratkaisemaan polttavimmat ja eniten onnistumista ennustavat kysymykset.

Joskus tuotteesta ei ole vielä ole olemassa kuin tavoite(1), vaikkapa lisätä osuuskuntamme myyntiä, toisinaan myös asiakkaan tarpeesta(2) on jonkinlainen olettamus ja jopa ideoita(3) kuinka vastata tarpeeseen. Näiden perusteella voi lähteä tekemään kokeiluja(4) ja tehdä niistä johtopäätöksiä(5). Kohtia 1.-5. toistamalla, iteroimalla varmuus kasvaa ja saadaan asiakkaalle sopivampi tuote.

Idean testaaminen kokonaan voi antaa liian epätarkkoja tuloksia, joten se voi olla hyvä pilkkoa pienempiin osiin esimerkiksi ideakanvaasin avulla, tai listata olettamukset, joille idean toimivuus perustuu. Tämän jälkeen olettamuksista kannattaa nostaa esille onnistumisen kannalta kaikkein kriittisimmät ja epävarmimmat ja lähteä tutkimaan niitä.

Usein kannattaa kysyä ensiksi, onko tuotteelle kysyntää ja asiakasryhmä sekä onko se toteutettavissa ja taloudellisesti kannattavaa.

 

Projektin suunnittelu

Epävarmuuden määrästä riippuen projektin suunnittelussa voi käyttää erilaisia suunnittelutapoja, kuten vesiputousmallia, instruktionismia, selektivismiä tai kokeiluista oppimista. Tavoitteena on, että yllätykset eivät ”kaada venettä”, vaan parhaimmillaan ne vievät eteenpäin.

Kun ”kaikki” on varmaa, projektisuunnitelman voi tehdä vesiputousmallina, jossa ensimmäinen vaihe edeltää seuraavaa ja kaikella on määräajat ja mittarit.

Instruktionismissa taas viedään yhtä versiota eteenpäin, mutta sille on A-, B-, C- ja D-suunnitelmat erilaisten tunnettujen muuttujien varalta. Toimiessani melontaoppaana tein joka päivä useamman eri suunnitelman, kuinka toimia jos tuulen suunta muuttuu, ryhmässä joku tarvitsee erityishuomiota tai lisähaastetta, ukkonen yllättää jne. Jos kaikki muuttujat pystyy ennakoimaan, tämä tapa on melko raskas suunnitella, mutta helppo ja ennen kaikkea varma toteuttaa.

Kun tuntemattomien muuttujien määrä kasvaa ja on helppoa tehdä lukuisia eri versioita, selektivismi on parempi lähestymistapa. Tekemällä useita rinnakkaisia kokeiluita, kuten A/B-testejä voi löytää nopeammin parhaan lähestymistavan. Somejulkaisuissa käytetään näitä usein ja vaihtamalla vaikka vain yhden sanan voi saada valtavasti enemmän tykkäyksiä.

Joskus taas kannattaa kehittää kokeilemalla: tehdä hypoteesi, testata se, tehdä johtopäätökset ja taas uusi testi, vähän kuin laadunvalvonnasta tuttu PDCA-kehä (Plan, Do, Check, Act). Osuuskunta Cleveran Ideasynnytysten tuotekehitysprosessi vastaa aika pitkälti tätä, joskin epävarmuuksia ei ole hakemalla haettu, vaan yllätyksiin on vain reagoitu. Huonona puolena on, että tämä vaatii jatkuvaa suunnan tarkastamista, eikä lopputulosta, aikaa tai muita resursseja pysty sanoa etukäteen, mutta täysin vieraissa ympäristöissä (joissa on eniten epävarmuutta, mutta joskus myös valtava potentiaali) tämä on silti järkevin. Sen sijaan varmin tapa upota jäävuoreen on kulkea vierailla vesillä jo ennalta päätettyä reittiä pitkin.

Tuotekehityksen toteutus 

Mitä nopeammin, helpommin ja halvemmalla saa varmuustason nousemaan idean kannalta kriittisten kysymysten suhteen, sitä parempi. Oppimiskyky voi muodostua jopa kilpailuvaltiksi. Kun oikeat kysymykset on löydetty, kannattaa niistä muodostaa hypoteesi, väite, jota testataan. Koeasetelma ja prototyyppi saavat olla tahallisesti viimeistelemättömiä, koska silloin koehenkilön on helpompi arvostella niitä ja tutkijoiden on helpompi ottaa kritiikkiä vastaan. Asetelman ja prototyypin suunnittelussa pyritään tekemään niin halvalla ja helposti kuin mahdollista, kunhan koehenkilö saa kokemuksen ideasta käytännössä ja kokeen tekijä siitä tarvitsemaansa tietoa. Varminta tietoa saa koehenkilöiden käyttäytymisestä puheiden sijaan. Jos he jakavat tietoa somekanavissaan tai ostavat pilottiversion, se kertoo toimivuudesta paljon varmemmin kuin huudahdus: ”Tää on tosi kiva!” Olen tosin saanut kvalitatiivisillakin haastatteluilla paljon oivalluksia ja syvempää ymmärrystä kohderyhmästä. Lavea kysymyksenasettelu toimiikin usein hyvin projektin alkuvaiheessa kun vain kerätään ymmärrystä kohderyhmästä, eikä vielä testata tarkemmin eri tekijöiden vaikutusta.

Kokeen tärkein osuus on tulosten tulkinta. Mikä yllätti? Mitä opimme? Kuinka paljon tieto lisääntyi? Mitkä ovat resurssimme ja mitä tehdään seuraavaksi? Edetäänkö pilotointivaiheeseen, selvitetäänkö lisää tietoa uudella kokeilulla, pivotoidaanko (tavoitteiden ja lähestymistavan radikaali muutos) koko hanke, hyllytetäänkö se odottamaan parempia aikoja vai hylätäänkö täysin? Lopetin suksivoiteluprojektini viime talvena kun kokeilu ja kannattavuuslaskelma osoittivat, ettei jatkaminen kannattanut. Kokeilu oli onnistunut, koska opin paljon ja osasin lopulta laittaa resurssini muualle.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!