Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kehitä kokeillen

Kirjoitettu 30.04.20
Esseen kirjoittaja: Maria Heikkinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Kehitä kokeillen
Kirjan kirjoittaja: Lotta Hassi, Sami Paju, Reetta Maila
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Olen aina ollut ihminen, jolla täytyy olla suunnitelma. Valmis suunnitelma kaikkeen. Ja varasuunnitelma, jos alkuperäinen suunnitelma menee pieleen.

Jos olen joutunut kokeilemaan jotain uutta tiukassa paikassa, se on yleensä saanut oloni hyvin epämukavaksi. Päässäni on vain pyörinyt, että entä jos en onnistukkaan. On ollut todella vaikea päästä kiinni siihen ajatukseen, että jos yritykseni menee aivan perseelleen, se voi olla oikeastaan hyvä asia. Jopa parempi, kuin jos olisin onnistunut.

”Epäonnistunut kokeilu on sellainen, josta ei opita yhtään mitään uutta.”

Ainakin omalla kohdallani, tuollaisia tilanteita sattuu hyvin harvoin. Miksi siis edes pelätä sitä niin sanottua ’epäonnistumista’? Luulen, että omalla kohdallani kyse on ollut vaan omasta epävarmuudestani.

Kirjassa puhutaan vaahtokarkki -haasteesta, jossa erilaisille ryhmille on annettu tehtäväksi pystyttää rakennelma raa’asta spagetista, pätkästä narua, teipistä ja vaahtokarkista. Tarkoituksena on saada vaahtokarkki pysymään rakennelman päällä. Kirjassa todettiin, että alakoululaiset ja päiväkoti-ikäiset suoriutuvat haasteesta menestyksekkäimmin. He eivät tuhlaa aikaansa keskusteluun, suunnitteluun ja hahmotelmien piirtämiseen, vaan lähtevät rohkeasti kokeilemaan mikä toimisi. He eivät myöskään oleta tietävänsä heti valmiiksi, että mikä toimii ja mikä ei.

Itse syyllistyn tuohon todella usein. Luulen tietäväni heti mikä toimii. Saatan monesti ajatella niin, esim.  keskusteluissa tiimin kanssa. Joku nostaa esiin suunnitelman, jota on pyöritellyt ja itse vain mietin, että tuo ei kyllä takuulla toimi. Mahtavaa on ollut, että olen usein ollut väärässä. Itseasiassa pidän siitä tunteesta, kun joku todistaa minut vääräksi. Yleensä silloin saan uutta näkökulmaa omaan ajatteluuni ja huomaan, että itselle mahdottomilta näyttäneet asiat ovat saattaneetkin olla täysin mahdollisia. Olen vain nähnyt ne väärin.

Sama ilmiö tapahtui nyt tämän vaahtokarkki -esimerkin kohdalla. En voinut olla vertaamatta sitä omaan kamppailuuni, jota olen käynyt. Pitäisikö minun olla Tiimiakatemialla vai liiketalouden normaalilla linjalla?

Kuten edellisessäkin esseessänikin mainitsin, olen jatkuvasti Tiimiakatemialla kaivannut lisää teoriaopetusta. Olen narissut ystävilleni, että miks sitä ei ole ja miksi meillä ei ole kursseja.

”En mä osaa mitään, niin miten lähtisin tekemäänkään mitään. Miten me tiimin kanssa tehdään esimerkiksi myyntiä, kun ei meillä melkein kukaan siitä tiedä yhtikäs mitään”.

Tämän suhteen on jopa hieman nihkeätä myöntää, että suuri osa kaipuustani teoriaan, on johtunut omasta epävarmuudestani. Pidän kyllä teoriasta. Mutta jos olen kykenemätön kokeilemaan yhtään mitään, ilman että olen lukenut neuvoja, ohjeita, kirjoja ja kursseja sitä varten, ei se ole kauhean hyvä asia. Eivät ne lapsetkaan ole paljoa mistään fysiikan laeista mitään ymmärtäneet, kun ovat alkaneet rakentelemaan spagetti-vaahtokarkki-systeemiä. Kuitenkin, he onnistuvat siinä paremmin kuin aikuiset.

Yhdessä lempikappaleistani sanotaan, että ”tietoisuus, se on suunnaton ansa”. Tähän esimerkkiin se ainakin pätee loistavasti.

 

Oma kokeiluni

 

”Olennainen osa kokeilemalla kehittämistä on päästä pois kokoushuoneen ja mielikuvien keinotekoisesta turvallisuudesta siihen todellisuuteen, jossa asiakkaat (sekä sisäiset että ulkoiset) elävät.”

Kirjaa lukiessani päätin, että aion toteuttaa oman kokeiluni. Pyrin hyödyntämään siinä kirjassa esitettyjä työkaluja, esimerkiksi kokeilusuunnitelmaa. Se ei luultavasti tule olemaan kovinkaan laaja, koska kokeiluni on hyvin pieni, mutta se on alku. Kirjassa oli myös hyviä ’kanvaaseja’, joilla kokeilun osa-alueita voi pilkkoa vielä pienenpiin palaisiin. Niiden avulla on helpompi hahmottaa myös järjestys, miten kokeilussa kannattaa edetä. Tällaiset konkreettiset työkalut lämmittävät aina mieltäni, koska ne madaltavat kynnystä lähteä tekemään. Itse kun harvoin uskallan edes suunnitella, jos ajatus ei heti kuulosta loistavalta. Tämän takia työkalut ovat hyviä, koska ne auttavat hahmottamaan kokeilua laajemmin. Kokeilu tulee avattua ja suunniteltua. Enää ei puutu kuin toteutus.

Oma kokeiluni, jonka haluan toteuttaa, on jonkinlainen ’Ideointipiiri’ meidän tiimillemme. Syy miksi se on kokeilu, on että en ole koskaan vetänyt yksin minkäänlaista ’harjoitetta’, enkä oikeastaan tiedä miten se toimii. Siihen ei myöskään ole valmista mallia, vaan joudun suunnittelemaan sen itse. Lisäksi en omaa hirveästi tietotaitoa innovoinnista ja ideoinnista, mutta se on osa-alue, jolla haluan kehittyä. Siksi haluan lähteä kokeilemaan sitä.

Toivon, että pienistä kokeiluista aloittamalla uskaltaisin lähteä isompiin kokeiluihin mukaan ja toteuttaa haaveitani. Olisi myös hyvin terveellistä egolleni, että se joutuisi heittäytymään ja nöyrtymään tilanteissa, kun tekemiseni ei onnistukaan. Saisin oppia jotain uutta kantapään kautta. Uskon, että se tekee kaikille hyvää tässä elämässä.

En halua todeta akatemian loputtua, että hei. Enpähän uskaltanut elää. Vielä vähemmän haluan todeta sitä elämän myöhemmissä vaiheissa.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!