Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kiwi Melbournesta

Kirjoitettu 18.08.14
Esseen kirjoittaja: Kimmo Pulkka
Kirjapisteet: 2
Kirja: Tarinoiden voima
Kirjan kirjoittaja: Mika Aaltonen, Titi Heikkilä
Kategoriat: 4. Johtaminen, 4.2. Johjajan / valmentajan taidot ja työkalut, 6.3. Brandi ja mielikuvien kehittämisen työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

”Kilikili”, kuuluu KiKiKiin ovikellosta kun kolmen hengen mehiläispentue astuu liikkeeseen sisään. Hetken he tutkailevat ympärilleen kunnes huomaavat liikkeen omistajan, Kiwin. Mehiläiset kysyvät: ”Miksi perustit tällaisen liikkeen?”. ”Istukaapas noihin aamiaiselta jääneisiin munakuppeihin, niin minä kerron”, vastaa Kiwi. Mehiläiset asettavat suloisen pörreän ja pullean olomuotonsa munakuppeihin, kuin ne olisivat juuri heitä varten tehty. ”Haluatteko todella kuulla?”, Kiwi varmistaa. ”Kyllä!”, vastaavat mehiläiset yhteen ääneen. ”Noh, minäpä kerron”, sanoo Kiwi.

 

Olipa kerran Kiwi, joka asui Melbournen luonnonpuistossa. Kiwi ei oikein enää diggaillut kyseisestä mestasta, ja halusi karata. Hän suunnitteli pakoretkeä pitkään ja piirsi useita erilaisia kaavioita ja skenaarioita siitä, miten pako voisi onnistua tai epäonnistua. Kun suunnitellun pakopäivän aamu koitti, oli tyyntä ja hiljaista. Hän mietti, että taitaa olla tyyntä myrskyn edellä. Hän nielaisi viimeisen kerran syvään ja lähti matkaan. Eipä siinä ollut muuta kuin käveli pois puistosta. Jotenkin Kiwi yllättyi pakoretken helppoudesta. Hän oli aina ajatellut, että luonnonpuistoissa on kalterit, mutta kun tarkemmin mietti, ei ollut sellaisia koko elämänsä aikana nähnyt. Kiwi kirjoitti muistivihkoonsa ylös: ”Luonnonpuistossa ei ole kaltereita.”, ja leiriytyi muutaman sadan metrin päähän puistosta ja mietti: ”Tästä tulee melkoinen seikkailu.”.

 

Seuraavana päivänä Kiwi otti suunnakseen Murray-joen. Muutaman tunnin tarpomisen jälkeen hän löysi joen ja meni siihen uimaan. Yhtäkkiä joen rannasta kuului jotain: ”Viitsitkö nostaa minut pois”, sanoi ääni. Kiwi hämmästyi, sillä ääni tuli puhuvasta kivestä, mutta nosti kiven silti kokonaan kuivalle maalle. ”Kiitos, ei oppi ojaan kaada”, vastasi Kivi. Kivellä oli usein tapana käyttää erilaisia sanontoja ja metaforia, jotka eivät edes sopineet tilanteeseen mitenkään, mutta saivat Kiven vaikuttamaan vanhalta ja viisaalta. ”Miten sinä siinä makasit?”, kysyi Kiwi. ”Pyörin tuolla Murrayssa pari vuotta ja nyt olen vuoden ollut tuossa rannalla. Tuo kiivi-puu on hyvä ystäväni.”, vastasi Kivi ja samassa hetkessä puusta putosi yksi kiivi. ”Hei olen Kiivi”, sanoi Kiivi. ”Hei”, sanoivat Kivi ja Kiwi yhteen ääneen. ”Tässähän ollaan kuin siat karsinassa”, sanoi Kivi.

 

Hetken he juttelivat, kunnes päättivät jatkaa matkaa yhdessä tuumin ilman määränpäätä. Ongelmaksi koitui kuitenkin Kiven ja Kiivin etenemistaidottomuus, joten Kiwi rakensi laudan, jolla veti heitä pitkin metsää. Kiwi otti taas muistivihkonsa ja kirjoitti: ”Muista huomioida myös muiden etenemismahdollisuudet.”. Pian he leiriytyivät asettaen teltat pystyyn. Iltanuotion sytyttäminen oli Kiwille suuri haaste. Onneksi matkassa oli Kivi, joka oli puheidensa mukaan toiminut kolme vuotta nuotiokivenä Murray-joen rannassa, ja tiesi näin kaiken nuotioista.

 

”Haeppas tuollainen litteä kivi.”, sanoi Kivi Kiwille. Kiwi haki kiven ja vei sen Kiven luo. ”Lyö sillä nyt minua, niin tulee kipinä, jolla saamme nuotion palamaan.”, sanoi Kivi. ”Anteeksi, mutta luulen, että tarvitsemme vielä esimerkiksi kuivia lehtiä.”, huomautti Kiivi, ”Olen nähnyt useasti, että ne syttyvät helpommin kuin puu.”, hän jatkoi. ”Mutta mehän sytytämme nuotiota, emmekä lehtiä ja puita.”, sanoi Kivi. Kiivi päätti olla loppuillan hiljaa, sillä hän tunsi itsensä tyhmäksi. Pian liekit valtasivat puut ja nuotio oli syttynyt. Kivi neuvoi nuotiokiviä, miten kannattaa asettautua nuotion ympärille, jotta saa mahdollisimman hyvin blokattua tulen pois ympäröivästä maastosta. Kivi tosiaan tiesi kaiken nuotioista ja jakoi koko illan oppejaan.

 

Aamulla Kiwi pohti edellistä iltaa ja otti vihkonsa esiin: ”Resursseista pitää saada kaikki irti. Väärinkäytettyinä ne voivat olla täysin hyödyttömiä.”. Kolmikko jatkoi taas matkaansa, eikä aikaakaan kun heille tuli jano. Kiwi muisti mitä kirjoitti aamulla vihkoonsa ja sanoi: ”Kiivi, sinussahan on mehua, voisikohan sitä juoda?”. ”Voi sitä vähän.”, sanoi Kiivi. Niin he saivat juotua, mutta Kiivi tunsi itsensä hieman heikkovointiseksi, joten hän päätti levätä. ”Kuin Graalin maljan olisin kaatanut. Niin hyvää oli mehu.”, sanoi Kivi. ”Olihan tuo kyllä aika hyvää, en ole ennen kiivimehua juonutkaan.”, vastasi Kiwi. ”Missä olet muuten tullut noin viisaaksi?”, Kiwi kysyi. ”Olen kuunnellut vuosituhansien ajan muita”, Kivi vastasi, ”Pidän erilaisista lausahduksista”, hän jatkoi. ”Ollessani Murray-joessa, kaiversin muihin kiviin erilaisia lausahduksia, vähän niin kuin tatuointeja.”

 

Silloin Kiwi sen keksi. ”Perustetaanko liike, jossa sinä voisit kaivertaa kiviin erilaisia tekstejä ja minä voisin valmistaa kiivimehua? Mitä sanotte?”, Kiwi kysyi molemmilta. Yhteistuumin he kaikki nyökkäsivät, ja niin me perustimme tällaisen KiKiKii mehutehtaan ja matkamuistomyymälän. Kaikki kivemme ovat Murray-joen hiomia, ja kiivimme tulevat samaisen joen rannalta, ollen erittäin mehukkaita.

 

Mehiläiset kiittivät tarinasta, ostivat kiivimehua Gatorade-pullossa ja lähtivät kohti uusia seikkailuja.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!