Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Klassikko: Munkki, joka möi.

Kirjoitettu 01.12.15
Esseen kirjoittaja: Emma Kyyrä
Kirjapisteet: 1
Kirja: Munkki, joka myi ferrarinsa
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Sanoisin tämän kirjan hipovan tiimiakatemian klassikkoa. Kaikki puhuvat tästä. Otin kirjan kuunneltavakseni (eka äänikirja ikinä!!), kun kirjan nimi mainittiin saman viikon aikana mulle ”vastauksena” ainakin kymmenen kertaa.

Itse en saanut tästä mitään maailmaamullistavia muutoksia elämääni, mutta sen sijaan kirjan kuuntelu toi elämääni kolmen tunnin edestä rauhallisuutta. Tai jotain seesteisyyttä nyt ainakin.

Olen aina hämmästellyt munkkeja ja nunnia. Minun on ollut vaikeaa käsittää miksi kukaan haluaisi elää rauhallisesti. Enkä ole hirveästi arvostanut mielenrauhaa.

Tiimiakatemia on kasvattanut minua ihmisenä, mistä varmasti kaikki ympärilläni olevat ihmiset ovat saaneet nauttia. Aiheesta voi lukea läpi esseekirjoni, ja löytää hauskoja, osittain järin suuria ristiriitoja. Tässä vaiheessa turhauttaa, sillä tuntuu, että olen kirjoittanut henkistä kasvua esseisiin jo riittämiin. Mutta toisaalta. Siellä se mun suurin oppi on.

Kuten Shwarma kirjoittamassaan toi esille, rutiinin syntymiseen menee 21 päivää. Laajentaen ajatusta, tuossa ajassa voin oppia työntekijäksi. Ja mitä ammatillisiin taitoihin tulee, voi suhteellisen lyhyessä ajassa oppia monen monta ammattia, joten ehkä nyt kannattaa arvostaa tätä ihmisenä kehittymistä. Musta on tullut selviytyjä! Tässä siis vielä yksi essee henkistä kasvua…

On olemassa myös asioita, jotka eivät poistu, lievenevät ehkä, mutteivät häviä. Kohdallani nämä rakkaat ja toisinaan elämästä niin kovin kauhean vaikean tekevät piirteet ovat ainakin rakkaus suorittamiseen ja avuliaisuuteen sekä ulkoinen levottomuus. Ja toki se pieni perfektionisti elää täällä kuoren alla, mutta kyseistä piirrettä olen oppinut jo käyttämään voimavarana, en vain kuluttajana.

 

Onni on olla y-sukupolvea!

Olen syntynyt täydelliseen aikaan. Olen kasvanut someen, olen kasvanut kiireeseen, olen kasvanut täydellisyyden ja nopeuden tavoitteluun, maailmaan, joka samalla arvostaa yksilön hyvinvointia ja vaatii asioita kohtelematta inhimillisesti.

Nopeus on valttia, kiire joillekin jopa hyve. 3 sekuntia lataava nettisivu saa sut repimään hiuksia, aika ei riitä treenaamiseen tai ystäville. Ja jos riittää olet itsekäs.

Siksi tällaiset kirjat pärjäävät. Nykypäivän ihmiset ovat tavoitteellisia, globalisoitunut maailma on tuonut kaiken mahdolliseksi.

Rauhoittuminen ja elämästä nauttiminen vaan tuntuvat olevan kiven alla. Joudumme todistelemaan itsellemme olevamme elämän arvoisia.

 

Vapaus myy

Vapauden mukana tulee vastuu, vastuu ja vapaus ja kaikki muut lausahdukset vastuun ja vapauden liitosta saivat minut kirjaa kuunnellessa pohtimaan hakevatko ihmiset itse asiassa vapautta sanoessaan niin? Itselleni tärkeämpää on aina ollut saada vastuuta. Ollessani 18 vuotias sanoin vanhemmilleni haluavani vapautta, haluavani muuttaa ja tehdä mitä huvittaa. Todellisuudessa toiveeni oli saada vastuuta. Vastuu rahan ansaitsemisesta, vuokran maksamisesta, itsestäni, jaksamisestani ja niin edelleen.

Markkinointiviesti Tiimiakatemialta viittaa usein vapauteen. Täällä saat tehdä mitä vaan tai vaikka olla tekemättä mitään. Tajusin yllättävän myöhään, ettei vapaus ollut se asia, mikä mun silmät täällä sai syttymään ja aivot sauhuamaan. Se oli vastuu.

Olenkin ajatellut, ettei kaikki ihmiset edellä kuvaamassani yhteiskunnassa halua ostaa vapautta, vaan nimenomaan vastuuta. Ostat moottoripyörän saadaksesi vapauden tunteen, mutta todellisuudessa haluat vastuun, joka tulee pyörällä ajosta ja sen omistamisesta. On harhakuvitelmaa, että ihmiset saisivat lisää vapautta, läpi elämän ihminen kerää itselleen lisää vastuuta, kunnes lähellä kuolinvuodetta lakkaat tavoittelematta asioita, ja vastuu vähenee.

Vapaus ja vastuu kulkee käsi kädessä, merkittävämpää on se kumpaa tavoittelet.

 

Mitä jos

Jos joskus olisi tekemättä mitään?

Maailma tuskin kaatuisi siihen, että ajattelisin pelkkää ruusua 20 minuuttia päivässä. Yritin, ja onnistuin alle 3 sekuntia, nettisivun latautumiseen verraten. Yritin tätä vain seitsemän päivän ajan, kunnes kyllästyin yrittämiseen. Ei musta ollut ruusun ajattelijaksi. Voisi toki olla, jos haluaisin oikein kovasti.

Mainitsin kirjan olleen rauhoittava tekijä. Esseen sisällöstä tosin voi päätellä, ettei äänikirjan kuunteleminen ole mulle millään lailla ominainen tapa oppia, sillä kirjasta jäi todella vähän mitään konkreettista. Huomasin kuitenkin positiivisen vaikutuksen. Kuuntelin äänikirjaa mennessäni kävellen kauppaan. Yhden reissun kävelyaika on tunti, mutta kirjan kestosta 2:40:41 huolimatta kuuntelemiseen meni 4 kertaa ja silti 10min jäi yli. Tuo kaikki muu aika meni siihen, kun katsoin kävellessäni facebookia, instagramia, twitteriä, snapchatteja ja tein kaikkea mikä vei ajatukseni pois tästä hetkestä.

Siitä se idea sitten lähti.

Oli sateinen, harmaa ja kylmä lauantai. Kaivoin käsiini sekuntikellon, jonka kanssa tarkoitukseni oli hengailla päivän mittaan tarkkaillen keskittymiseni herpaantumista.

Aamulla lueskelin kännykältäni artikkeleita. Pisin keskittymisaika oli 2 minuuttia (pelatessani kännykällä peliä) ja lyhin selatessani facebookia, jolloin mieli vaelteli jatkuvasti. Lenkillä ajattelin paljon, mutta ajtukset liittyivät jäsentyneesti kolmeen eri aiheeseen. Suhteellisen keskittynyttä kerrallaan, tosin ympärillä oli paljon virikkeitä.

Päivän aikana siivosin, keskustelin, luin kirjaa, kirjoitin sähköpostia, katsoin leffaa, tein ruokaa, kävin kaupassa, pesin pyykkiä ja silitin.

Keskittyminen yhteen aiheeseen kerrallaan oli erittäin haastavaa, sillä lenkillä saavutetut tulokset olivat päivän ajalta parhaat. Toisaalta asiassa on toinenkin hyvä puoli, jukseminen oli päivän ainoa toiminto, jossa en keskeyttänyt tekemistä aloittamisen ja lopettamisen välissä.

 

Ehkä ei siis olekaan ihme, että rakastan juosta.

Toisaalta taas, munkkeja ihmettelen entistä enemmän. Propsit voi antaa myös Halsaksen Aleksille, joka kertoi retriitistään. Tarvitsen paljon harjoitusta päästäkseni keskittymistuloksiin. Mutta oikeasti kaikki lähtee päätöksestä ja halusta.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!