Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kohti yhteistä matkaa

Kirjoitettu 09.12.13
Esseen kirjoittaja: Ida-Sofia Katajarinne
Kirjapisteet: 4
Kirja: Tiimiakatemia - Kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi
Kirjan kirjoittaja: Timo Lehtonen
Kategoriat: 2. Yhteisöllisyys, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Forest and back kuvaa hyvin tiimin kehitystä lyhyessä aikavälissä, koska siinä joudutaan olemaan niin tiiviisti yhdessä kokonaisen päivän ajan ilman ulkopuolisia. Reissu on tiimihenkeä haastava, mutta samalla se myös luo siitä paljon tiiviimmän lyhyessä ajassa ja potkaisee hyvin kohti yhteistä matkaamme tiimiakatemialla.

Meidät oli jaettu tiimeihimme vain muutama päivä ennen forest and backia, eikä useimpien nimetkään ollut vielä jääneet mieleen. Tuntui hieman pelottavalta ajatukselta, että näiden ihmisten kanssa tulisi sitten rakentaa oma tiimi, jonka kanssa tulee seuravaat 3,5 vuotta elämään tiiviisti. Herää kysymyksiä, että onko minulla yhteistä näiden ihmisten kanssa, jotka vielä tuntuvat näin etäältä? Pystynkö rentoutumaan ja olemaan itseni, jakamaan ilot ja surut tämän joukon kanssa? Tulenko löytämään paikkani ja tunnenko sen olevan merkittävä? Forest and back retki jo itsessään tuntui jännittävältä kun ei tiennyt mitä matka tuo tullessaan, mutta niinhän se on Tiimiakatemiallakin. Meidät kasataan yhteen, heitetään veteen ja matkalla opimme uimaan. Luomme vision ja reitin kohti sitä, mutta koskaan ei tiedä mitä kautta polku kulkee. Joskus sitä eksytään, mutta siitä vahvistuneena palataan takaisin tai luodaan uusi polku. Näin kävi forest and backissäkin. Saimme nähdä vilauksen kartasta, jonka minuutissa piirsimme ulkomuistista. Se sisälsi reitin, välipisteet ja määränpään. Vähän sama juttu, kun olemme nyt viimeaikoina tiimissäkin miettineet omaa visiota, yhteistä motivaatiota ja sitä kuinka saamme ohjattua laivamme sitä kohti. Kartan piirrettyä lähdimme matkaan, tietämättä mitä kaikkea matka tuo tullessaan.

Kaikki lähtivät päällepäin melko positiivisin mielin matkaan, ketään ei kehdannut aloittaa valittamaan. Muutama sana kyllä kännyköiden pois otosta närästytti ihmisiä. Uskottiin luottavaisin mielin kartanlukijaa ja kuljettiin tämän perässä jutustellen mukavia. Jossain vaiheessa alkoi epäilys herätä siitä, että suuntaammeko oikeaan ja rohkeimmat uskalsivatkin kyseenalaistaa reittiämme. Itse monen muun tavoin kuitenkin pysyin hiljaa hymyssä suin. ”Enhän minä uskalla kommentoida mitään, siitä saattaa syntyä jotain negatiivistä, eikä sellaisia asioita voi tuoda ilmi..” Kyseenalaistajat hyssyteltiin melko nopeasti ja päätettiin mennä nyt edes katsomaan onko reitti väärä. Ensimmäinen rasti oli hieman innostanut yhdessä oloa, luonut hilpeyttä ja puhtia, jota ei haluttu rikkoa. Tuntui mukavalta eikä kukaan halunnut rikkoa sitä. Jokainen hieman kulki varpaillaan, eikä uskaltanut tuoda oikeita mielipiteitään ilmi. Tiimi tuntui hauraalta lasiesineeltä, joka pysyi hyvin koossa iloisen tunnelman avulla, mutta pienikin negatiivinen asia olisi luulojemme mukaan voinut rikkoa sen. Tämä vaihe oli tiimissämme muutenkin alkuun melko pitkäänkin syksyllä. Kaikki tahtovat miellyttää toisiaan, koska silloin koetaan että tiimiytyminen tapahtuu, pelkästään hauskojen kokemusten kautta – totuushan ei ole tämä. Suuri syy myös miellyttämisen vaiheeseen oli se, että ketään ei tunne täysin toisiaan, jonka vuoksi ei tiennyt miten toinen voi reagoida ja millaisia vaikutuksia esimerkiksi negatiivinen palaute voi antaa. Osittain tämä vaihe on vieläkin, mutta liukenemme koko ajan siitä poispäin ja rohkenemme olla omia persooniamme.

Käveltyämme varmaan 3 kilometriä harhaan keskelle metsään alkoi ensimmäinen hajoaminen. Silloin tajuttiin oikeasti että nyt ollaan eksyksissä. Erityisesti tyttöjen keskellä alkoi valitus. Nälkä alkoi kurnia vatsaa ja kenkävalinnat aiheutti kipeyttä jaloissa. Epätoivo iski. Löydämmekö oikealle polulle vielä ja oliko pakko kävellä turhaan kun epäilys reitin vääryydestä oli tuotu ilmi jo aiemmin. Tuntui että loppumatkasta olisi hupi kaukana – tai ainakin alun hauskuus olisi kadonnut, nyt vaan haluttiin maaliin ja nopeasti. Vieläkään ei kyllä haluttu ketään alkaa syyllistämään ääneen ainakaan – ehkä viereiselle kaverille saatettiin jokinen kommentti sanoa.

Tällä hetkellä tiimissämme olemme alkaneet keskustella vellomista. Pelätään, että tiimimme on vaan tuudittautunut hyvään oloon ja alun ahertaminen on unohtunut. Päädyimme keskustelussa kuitenkin tulokseen, että tämä vellomisen ilmapiiri tekee ihan hyvää, kun jokaisella on ollut rankka syksy ja Tiimiakatemian alettua on joutunut tutkiskelemaan itseään enemmän. Lomalla varmasti kaikki uuden jäsentäminen tapahtuu ja löytyy uusi puhti hommiin, niin asiakkaissa kun tiimin sisäisissä asioissa. Tämä voisi olla meidän eksyminen polulta – varsinkin jos tuudittuisimme olemiseen havainnolistamatta sitä – mutta en niin ihan usko. Uskon, että se on vielä edessä ja tulee koittelemaan tiimiämme, mutta siitä selvitään entistäkin vahvempana.

Näin kävi ainakin Forest and Back reissulla. Suurimman hukkakävelymme jälkeen uskoimme ja löysimmekin hetkeksi taas oikean reitin. Tahto päästä yhdessä maaliin kasvoi. Pienten hajoamisten kautta tiimihenki alkoi nousta taas, eikä enää mielessä ollut pelkkä maali vaan matka ja yhdessäolo. Ei haitannut vaikka tiedettiin muiden olevan jo lähellä maaliin. Valituksia kuului, mutta huumorilla ja lauluilla pidettiin tunnelma yllä. Tehtiin vielä muutama eksyminen matkalla, kävelimme suon läpi kastellen kaikkien kengät, mutta mikään ei enää tuntunut niin kamalalta. Näiden tyyppien kanssa on oikeesti hauskaa! Matkamme Tiimiakatemiallakaan ei tule olemaan pelkkää ruusuilla tanssimista ja polulta tullaan eksymään useampaan kertaan, muttakun oman tiimin merkitys ja siellä viihtyvyys löytyy, ei se niin paljon haittaa. Yhteinen päämäärä pysyy lujanana ja sitä kohti mennään tiiminä.

Kahdeksan kilometrin reissu oli lopulta 18 kilometrin matka, joka koetteli ja yhdisti meitä. Maaliin tullessa kaikilla oli voittajafiilis, eikä ketään harmittanut eksymiset tai märät sukat. Halusimmekin näyttää kaikille jo leiripaikalla oleville kuinka hauskaa meillä on ollut vaikka onkin ollut mutkia matkassa. Iloitsimme ja lauloimme kovaan ääneen paikalle saapuessamme. Eikä hymy hyytynyt illallakaan vaikka väsymys alkoi painaa aikasin jo. Se oli ensimmäinen yhteinen saavutuksemme juuri alkaneella matkalla, joka aloitti porukan tiivistymisen ja yhteenkuuluvuuden tunteen. Kokemuksia, joista oli hauska keskustella yhdessä ja jonka tunnelmaa oli vaikea kuvailla ulkopuolisille.

Oma roolini forest and backissä muuttui matkan edestessä hymyilevästä, muita myhäilevästä seuraajasta, osaanottajaksi ja aktiivisemmaksi.  Oma rooli ei kuitenkaan täysin tuntunut löytyvän. Sama kehitys on tapahtunut tiimissäkin. Olen hieman ujo varsinkin isossa porukassa, enkä tunne saavani ääntäni kuulumaan. Tein tuttavuutta enemmän vain muutaman kanssa, jotka tuntuivat eniten omantyyppisiltäni. Samalla olen kuitenkin kaikkien kaveri. Omien mielipiteiden julkituominen tuntui aluksi vaikealta, eikä ääntä esimerkiksi dialogissa lähtenyt. Vahvemmat persoonat johtivat tilannetta ja annoinkin omaltaosaltani heidän tehdä tämän. Nyt jengin tullessa läheisemmäksi, olen alkanut tuomaan omaa ääntäni kuuluvammaksi, enkä enää useinkaan pelkää sanoa eroavaa mielipidettä. Oma roolini on edelleen hieman epäselvä itselleni ja uskonkin että se ei välttämättä tule selväksi vielä pitkään aikaan. Kunhan tunnen osani merkittäväksi ja tiimiämme edistäväksi on kaikki hyvin. Tietysti oman roolin tunnistaminen auttaa itsensä kehittämistä ja varmasti tiimimme kanssa tulemme keskustelemaan vielä useamman kerran rooleistamme. Toinen ihminen voi kuitenkin nähdä aivan eri tavalla toisen roolin, kun itsellä omat ajatukset ja toiveet muokkaavat sitä kuvaa.

Forest and back on aivan mahtava tapa aloittaa yhteinen matka tiimiyrittäjinä. Aluksi se tuntui tyhmältä ja pelottavalta idealta lähteä 19 muun kanssa matkaan – tuleeko siitä nyt hauskaa kävellä metsässä ja varsinkin kun kännykätkin on viety. Lopullinen anti oli kyllä mahtava, tiimiyttävä ja irtiotto arjesta. Jos olisimme heti aloittaneet vaan työn ilman tiimiyttävää kokemusta olisimme varmasti vieläkin varpaillamme toistemme suhteen eikä hommat olisi lähteneet pyörimään näin tehokkaasti. Odotan innolla yhteistä alkanutta matkaamme, jossa jokaisella on oma juttunsa ja silti pusketaan yhteistä visiota kohden.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!