Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Koneen ruhtinas, Pekka Herlinin elämä

Kirjoitettu 11.11.20
Esseen kirjoittaja: Elias Litmanen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Koneen ruhtinas, Pekka Herlinin elämä
Kirjan kirjoittaja: John Simon
Kategoriat: 1. Oppiminen, 3. Yrittäjyys, 3.1. Yrittäjien elämänkertoja ja yritysten historioita, 3.2. Yrittäjän taidot ja työkalut, 4.2. Johjajan / valmentajan taidot ja työkalut, 6.1. Asiakkuuden työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

400 sivua avaamassa yhden suomen menestyksekkäimmästä yritysjohtajasta ja hänen elämästään. Kirjaa valikoitui itselleni YPK:n kautta, sieltä selasin Y3 kirjoja ja löysin tämän tarinan. Olen aina ollut elämänkertojen suuri ystävä ja ajattelin, että tämä voisi olla hyvinkin mielenkiintoinen, sillä KONE on kumminkin jollain tasolla tuttu yrityksenä ja mielenkiintoista lähteä lukemaan, mistä kaikki on saanut alkunsa. Kirja oli mukavaa luettavaa pääosin ja sieltä nousi pari kohtaa jota haluan tähänkin reflektioon nostaa. En aio lähteä kertomaan Pekka Herlinin elämästä sen suurempia, jokainen voi itse lukea sen kirjasta, nyt siis pohditaan Pekan viisauksia ja oppeja.

 

Palaverikäytännöt

’’PH (Kirjassa Pekkaan viitataan PH:na) ei ollut mitenkään hirveän täsmällinen kalenteriasioissa.’’ Tämä voi olla monelle hyvin arkipäiväistä niin kuin minullekkin, mutta vaikka PH ei ollut aina täsmällinen kalenteriasioissa, hän oli erittäin tarkka sovituista palavereista. Palavereiden alussa hänellä oli paljon läpikäytävää postia, mutta hän ei ikinä halunnut avata niitä yksin, vaan halusi, että hänen sihteerinsä käy ne läpi hänelle ja tiivistää 10 lauseeseen.

Tässä olisi mielestäni hyvä oppi tuoda käytäntöön akatemialla, ei nyt suoraan tällaisenaan, vaan hiukan sovellettuna ja kiteyttää se ajatus mikä tässä piilee. Kaikki viikkopalaverit, projektipalaverit, johtoryhmän kokoukset yms ovat tärkeitä, mutta välillä tuntuu, että ne vain pitkittyy ja punainen lanka saattaa hiukan kadota. Tässä olisi syytä katsoa PH:n oppeihin. Jos pystyt tiivistämään asiasi 10 lauseella, verrattuna 5 minuutin kertomukseen, niin kumpi mielestäsi on tehokkaampaa? Minä ainakin valitsisin tuon 10 lausetta, sillä se on aikaasäästävää ja isona hyötynä on se, että olet joutunut itse pureskelmaan oman viestisi mahdollisimman tiivistetyksi ja simppeliksi versioksi. Näin olet joutunut käyttämään omia aivoja ja toivottavasti jo sisäistänyt asian mitä haluat ilmaista. Tätä olisi hauska lähteä kokeilemaan ihan esimerkiksi viikkopalavereissa, että jokainen joutuu tiivistämään ja reflektoimaan omat viestinsä mahdollisimman valmiiksi prosessoiduiksi. Ehkä se voisi säästää aikaa tai sitten ei, kokeilemallahan se selviää.

En täysin ymmärtänyt, että missä kalenteriasioissa PH ei ollut täsmällinen, koska seuraavana kerron hiukan PH:n palaveriaikatauluista. Hän halusi pitää palaverit mahdollisimman kompakteina ja tehokkaina. Palavereissa, joissa käsiteltiin yrityksen sisäisiä asioita, oli tarkkaan määritellyt aikataulut, ja jokaiselle osaston pomolle, oli määritelty aina X määrä aikaa esitellä asiat, eikä sitä saanut lähteä ylittämään. Ranskan johtaja myös mainitsee, että hän 18 vuotta kävi PH:n kanssa palavereissa ja aina hän oli muutaman minuutin etuajassa, koska PH halusi aina aloittaa ajallaan. Mainittakoon, että kerran hän myös osti myöhästyneelle johtajalle herätyskellon, ettei virhettä tapahtuisi uudestaan.

Juuri tämä on ollut meidän tiimillä ongelmana ihan alusta alkaen. Aluksi myöhästelijöitä oli useampia, sitten oli enää muutama myöhästelijä. Nyt ollaan siinä pisteessä, että kukaan ei varsinaisesti myöhästele, mutta aina joku saapuu aivan viimeisellä sekunnilla treeneihin tai palavereihin yms. Se nyt suoranaisesti ole myöhästyminen, mutta palaverin tai treenien aloittaminen myöhästyy, sillä tämä viimeinen vielä keräilee kimpsuja ja kampsujansa muutaman minuutin, ennen kuin pääsee vasta ns. asiaan. Se ei hirveän pahalta tunnu neljän tunnin treeneissä, mutta jos laskee kuinka paljon aikaa on mennyt hukkaan vuodessa, niin päästään jo aika suuriin lukuihin. Tästä viisastuneena, minun täytyy tuoda tiimille esille, että paikalla olisi hyvä olla jo muutamaa minuuttia ennen, jotta voidaan aloittaa sovittuun ajankohtaan. Näin saadaan kaikki aika käytettyä mahdollisimman tehokkaasti. Tai sitten ostan herätyskellon myöhästyjille, mutta se voi käydä pidemmän päälle kalliiksi. Katsotaan, mitä keksin.

Miten PH turvasi yrityksen elinkaaren?

Tähän on monia syitä, mutta ajattelin nostaa tapetille sen, mikä koskettaa kaikkia meitä. Työviihtyvyys. PH tajusi sen, että yritys menestyy jos työntekijät ovat tyytyväisiä ja vaihtuvuus minimissään. Kirjassa on maininta eräältä johtohenkilöltä: ’’Minun ikäluokkani, ei meistä ikinä rikkaita tullut olemalla Pekan palveluksessa. Se on ilman muuta selvää.’’ Tämä kuvastaa PH:n varsin maltillista ja saiturimaista asennetta ja sitä kuvastamaan minulla on lainaus häneltä itseltään: ’’Työstä maksan mielelläni, mutta läsnäolosta en viitsisi maksaa mitään.’’ Hän oli siis tarkan markan mies. Miten hän pystyi sitten pitämään yllä mielekästä työkulttuuria, vaikka palkka oli suomen keskitason alapuolella? Hän ymmärsi sen, että työntekijän täytyy tuntea, että he saavat jotakin aikaan, mikä luo työntekijään tyytyväisyyttä omaan työhönsä. Toinen asia, mikä kirjassa nousee esille on se, että PH tarjosi alaisilleen etenemismahdollisuuksia kykyjen mukaan, mikä piti työntekijät tyytyväisinä.  Tätä olisi jokaisen yrittäjäksi haluavan tärkeää miettiä. Kuinka pystyä takaamaan mielenkiinto kyseiseen työhön, jos palkalla ei voi kilpailla. Vastaus löytyy PH:lta. Luoda työntekijöille tunne, että he tekevät tärkeää työtä.

Tämä on sinänsä ehkä hiukan vanhentunut johtamismenetelmä, mutta silti olisi kumminkin hyvä miettiä meidänkin tiimissä hyvin yksinkertaista kysymystä; Teenkö tärkeää ja mielenkiintoista työtä juuri nyt? Jos vastaus on ei, niin silloin täytyy tehdä muutoksia. Jokaisen meistä täytyy akatemialla tehdä projekteja, jotka tuntuvat mielekkäältä. Jos homma tuntuu paskalta, työn tuloskin on sen mukaista. Pohdi siis tämän simppelin kysymyksen avulla, teetkö oikeita projekteja vai et.

Vielä yhden asian haluan mainita tähän loppuun ja siihen otan taas lainauksen: ’’Pekka oli hyvä kuuntelemaan. En tiedä johtuiko0 se siitä, että hänen ulosantinsa, oli kankeaa, mutta minusta tuntui, että hän mieluummin kuin puhui esitti kysymyksen ja kuunteli, syvensi sitten kysymystä ja kuunteli jälleen. Minusta näytti siltä, että hän imi itseensä tietoa kaikkialta, mistä sitä löytyi.’’

Tämä koskee jokaista meitä akatemialaista. Olemme itseohjautuvassa ja oppivassa organisaatiossa, joten on suorastaan elinehtomme jatkuvasti kuunnella ja oppia muilta. Monet meistä puhuu paljon, eikä siinä ole mitään väärää, mutta meidän täytyy myös välillä antaa aikaa kuuntelemiselle, kysymysille, reflektoinnille ja oppimiselle, jotta vielä jonain päivänä voimme olla yhtä menestyksekkäitä kuin Pekka Herlin, Koneen ruhtinas.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!