Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Korkeintaan vähän väsynyt

Kirjoitettu 10.01.22
Esseen kirjoittaja: Sasha Vilenius
Kirjapisteet: 3
Kirja: Korkeintaan vähän väsynyt
Kirjan kirjoittaja: Eeva Kolu
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 9. YPK:n ulkopuoliset

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Korkeintaan vähän väsynyt

 

Eeva Kolun kirja ”Korkeintaan vähän väsynyt” hakee vastausta siihen miksi kaikki ovat nykyään niin uupuneita. Miksi kaikki haluavat aina jotain enemmän tai vähemmän ja miksi kaikkia ahdistaa. Miksi kaikki on koko ajan niin kaunista, mutta mikään ei tunnu miltään. Miksi elämä on pelkkää suorittamista, itsensä kehittämistä ja omakuvan kiillotusta.

Kolun kirja vaikutti enemmänkin keskustelulta ystävän kanssa. Kirja tarjoaa ikään kuin ystävällisiä neuvoja, eikä niinkään analyyttistä tietoa. Teksti on napakkaa mutta kuitenkaan Kolu ei ole unohtanut huumoria raskaiden aiheiden yhteydessä. Minua kirja ei kuitenkaan voittanut vakuuttanut. Yksi sen ongelmista oli rakenteessa. Kolun tyyli kirjoittaa tuntuu hiukan raskaalta, sillä aiheesta toiseen hypitään ilman riittävää aikaa aiheen pureskeluun, ja kirja on niin täynnä kaikkea, että se pitäisi lukea useaan kertaan.

Kuitenkin kirja herätti ajatuksia burnouttiin, uupumukseen ja sen peittelyyn liittyen. Olen itse ajautunut uupumukseen useita kertoja elämäni aikana erinäisistä syistä, mutta en ole koskaan kertonut muille, jos uupumusta on ollut päällä. Tämä johtunee todennäköisimmin siitä, ettei halua myöntää itselleen tai varsinkaan muille olevansa lopussa ja kokee olevansa täten ”korkeintaan vähän väsynyt”. Jälkikäteen sitä aina ajattelee, että olisi ollut vain helpompi kaikille myöntää, ettei nyt ole antaa täyttä panosta tekemiseen vaan tarvitsee lepoa. Ehkä se onkin sitä, ettei halua tuottaa ”pettymystä” muille eikä myöntää omaa niin sanottua heikkoutta vaikkei se sitä todellakaan ole.

Olen kasvanut ympäristössä, jossa suorittaminen on ollut tärkeä osa arkea. Koko ajan on ollut joitain asioita tehtävänä ja on tottunut siihen, että asiat tulee tehdä, tuntui silloin hyvältä tai pahalta. Tästä lienee tullut tottumus siihen, että vaikka paskalta tuntuu, se paska niellään ja mennään eteenpäin. Mielestäni elämme vahvasti suoritusyhteiskunnassa, jossa arvoasi mitataan sen mukaan mitä olet saanut aikaan ja kuinka aktiivinen olet. Olen itse pikkuhiljaa oppinut ulos suorittamisen painostuksesta ja antanut aikaa itselleni ja ennen kaikkea omille ajatuksilleni ja tunteilleni. Huomattava ero ainakin omasta mielestäni on ollut se, että olen yleisesti rennompi ja avoimempi kuin ennen. Aiemmin pidin koko ajan jotakin muuria yllä ja peittelin oikeaa itseäni.

Tasapaino. Se kuvastaa mielestäni hyvin sitä millaista elämäni haluan olevan. Haluan päästä mahdollisimman lähelle tasapainoa sen kanssa mitä minulla on ja mitä haluan saavuttaa tulevaisuudessa. Pelkkä jatkuva saavuttaminen ei mielestäni ole todellakaan se paras tie tulevaisuuteen. Täytyy osata välillä nauttia siitä mitä on juuri nyt eikä miettiä mitä kaikkea voisi olla. Kiitollisuus mukana arjessa auttaa näkemään omaa tekemistä paljon arvokkaampana. Toki varmasti välillä tulee mentyä hetkittäin sokeasti eteenpäin ilman että huomaa sitä mitä jo nyt on. Mutta välillä asiat opitaan kantapään kautta ja siitä oppii. Itse varsinkin opin parhaiten niistä hetkistä, kun jokin ei mennytkään suunnitelmien mukaan.

Huomaan myös ympäristön vaikuttavan uupumukseen. Esimerkiksi syksyllä ja talvella väsyn paljon nopeammin asioiden parissa kuin kesällä. Joten asiat, joilla ympäröivät itseäsi voivat täten auttaa sinua pääsemään eteenpäin tehokkaammin ja paremmalla asenteella. Toivottavasti tuolta jostain pikkuhiljaa lähestyvä kevät nostaa hiukan meitä kaikkia kohta ylöspäin ja auttaa hälventämään pimeyden tuomaa uupumusta.

Tagit: , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!