Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Korkeintaan vähän väsynyt

Kirjoitettu 11.03.21
Esseen kirjoittaja: Moona Lymi
Kirjapisteet: 3
Kirja: Korkeintaan vähän väsynyt
Kirjan kirjoittaja: Eeva Kolu
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Olen viimeisen puolen vuoden aikana alkanut tekemään enemmän töitä, kuin koskaan aikaisemmin. Herään aamulla innoissani työnteosta ja vaikka pidänkin vapaata, työasiat liikkuvat päässäni. Olen iloinen siitä, että teen asioita oman elämäni, kasvun ja oppimisen eteen, mutta helposti herää kysymys, kuinka paljon on liian paljon töitä ja koska töihin uupuu? Kolu puhuu kirjassaan uupumisesta, burnoutista ja niihin johtavista asioita. Opin kirjan kautta paljon itsestäni ja omista työskentelytavoistani. Ymmärsin sen, miten minun kannattaa lomailla ja kannattaa pitää vapaata. Miten juuri minä palaudun. 

 Kiire 

Vaikka lepoa arvostetaankin nykypäivänä enemmän, tuntuu siltä, että kiirettä edelleen ihannoidaan. Ne jotka tekevät paljon ja joilla on aina kiire ovat ne, ketkä menestyvät elämässä. Tämä tuntuu olevan monen ajattelutapa. On totta, että monissa asioissa menestyminen vaatii kovaa työtä, mutta se vaatii myös lepoa ja oman jaksamisen tunnistamista. Burnoutista toipuminen vie todella paljon aikaa ja pakottaa muuttamaan omia toimintatapoja.  

Olen huomannut sen, että minulla on yhä enemmän ja enemmän kiire. Tämä johtuu siitä, että haluan olla kaikessa mukana ja haluan hoitaa jokaisen asiani mahdollisimman hyvin. Tästä syntyy kiirettä. Asioita on vain liikaa. Tulen usein pitkän päivän jälkeen kotiin aivan poikki niin, että menen suoraan nukkumaan ja viikon seisseet pyykit jäävät edelleen laittamatta kaappehin. Nyt kun olen tehnyt enemmän töitä kotona, huomaan jaksavani paremmin. Olen tullut siihen tulokseeen, että tämä johtuu tauoista. Pidän kotona töitä tehdessäni enemmän taukoja, enkä juokse pää kolmantena jalkanna eri paikkojen välillä. En myöskään laittaudu samalla tavalla kuin aikaisemmin, tai käytä aikaani työmatkoihin 

 Häpeä 

Häpeä on iso osa ihmisenä olemista. Aina puhutaan siitä, ettei muiden mielipiteistä pitäisi välittää, vaan tehdä sitä, mistä itse nauttii. Tämä on niin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Häpeä ei suoraan tarkoita huonoa itsetuntoa, vaikka niin voisi ajatella 

Itsetuntoni on parantunut huomattavasti teini-iästä selvittyäni. Koen silti häpeää joka viikko. Olen usein pitänyt häpeää heikkouden merkkinä. Usein koen häpeää tilanteissa, joissa toimin mielestäni huonosti tai ajattelemattomasti. Yleensä tällöin toimintani on ristiriidassa oman itseni kanssa. Näen itseni tietyn laisena ihmisenä ja kun toimin vastaisella tavalla, tunnen häpeää. Syyllisyyden tunne kehittää meitä ihmisinä ja auttaa ymmärtämään koska toimimme väärin, häpeä ei kehitä meitä ollenkaan. Häpeän ytimessä on ei toivottu identiteetti, jota emme halua muiden näkevän. Syyllisyys on kokemus siitä, että toimimme huonosti. Häpeä taas on uskomus siitä, että olemme pahoja, tai emme kelpaa. 

Olen oppinut muutaman keinon, joiden avulla toimin tuntiessani häpeää. Muistutan itselleni, ettei kukaan ajattele minua ja asiaa, josta koen häpeää. Kaikki ajattelevat itseään ja omaa häpeäänsä. Häpeä on normaalia. Se menee ohi. 

 Millainen itse olen? 

Naisellisina pidetyt piirteet, kuten hellyys ja tunteellisuus, eivät ole heikkoksia. Maskuliinisia piirteitä kuitenkin arvostetaan työelämässä enemmän. Yhteiskunta arvostaa enemmän analyyttistä ajattelua, logiikkaa, tiedettä ja numeroilla mittaamista. Maskuliinisia piirteitä pidetään ammattimaisina piirteinä 

Koen itse paljon epävarmuutta omasta käyttäytymisestäni työpaikalla. Kolu puhui juuri niistä asioista, jotka ovat askarruttaneet omaa mieltäni ja aiheuttanut minulle itseasiassa hieman jopa ahdistusta ja häpeää. Koen olevani hyvin kunnianhimoinen ja sanon aina oman mielipiteeni. Haastan ja kyseenalaistan. Olen ylpeä kaikista näistä puolista itsessäni ja pidän niitä ehdottomasti omina vahvuuksinani. Olen kuitenkin myös tunteellinen ja empaattinen. Joinain päivinä itsetuntoni on alhaalla ja pyytelen anteeksi sanomisiani. Tällöin koen, että toimin väärin, enkä pääse lähemmäs omia tavoitteitani tai etenemään työelämässä. Jos taas en näytä tunteellista puoltani, koen olevani hankala ja epämiellyttävä tunteeton nainen. Pitäisi siis olla maskuliininnen ja ammattimainen, mutta myös miellyttävä ja naisellinen. Tämä välillä ahdista minua yllättävän paljon. 

Vaikka olenkin vielä hyvin nuori enkä ehkä tunne itseäni vielä aivan läpikotaisin, koen oppineeni tästä jotain. Olen ensiksikin hyvin iloinen siitä, että tiedostan tuntevani näin ja ymmärrän mistä se johtuu. Tämä johtuu meidän yhteiskunnastamme, joka muuttuu koko ajan. Minun on turha muuttaa käytöstäni kenenkään odotusten mukaisiksi, sillä kaikki odottavat eri asioita. Rehellisyys omassa toiminnassa ja oman itsensä arvostus näkyy ulospäin ja tuo arvostusta ja luottamusta myös oman tiimin sisällä. On turha kokea häpeää siitä, että omaa erilaisia piirteitä ja että haluaa kehittää itseään. 

 Odotukset 

Tuntuu siltä, että pitäisi olla kaikessa hyvä ja kaikki reilassa. Pitäisi olla hyvä työpaikka, jossa menee kohti tavoitteita, mutta pitäisi olla myös aikaa rentoutu ja pitää lomaa. Tärkeää on myös laaja verkosto työelämässä ja vapaa-ajalla ja se, että on paljon kaverisuhteita, joista pitää hyvin huolta. Pitäisi olla fiksu ja lukea paljon, mutta myös liikkua ja olla hyvässä kunnossa. Pitäisi pitää itsestä ja omasta ulkonäöstä huolta. Olisi myös hyvä jos tekisi tervellistä, hyvää ruokaa kotona ja olisi kestävässä tasapainoisessa parisuhteessa. Kolu puhui tästä tunteesta myös kirjassaan. En tiedä tuleeko tämä ajatus yhteiskunnalta vai onko se joku outo ajatus omassa päässä. 

Olen kuitenkin oppinut sen, ettei kaikki voi olla aina reilassa. Joku alue kärsii aina, eikä täydellisestä elämästä kannata ottaa stressiä. Toimin parhaiten, kun minulla on tavoitteita ja prioriteettejä, joiden avulla menen eteenpäin. Jotkin asiat jäävät ällöin vähemmälle, mutta tämä on ok. Haluan mielummin tehdä muutaman asian hyvin ja motivoituneena, kuin useampaa asiaa hieman hutiloiden, vain koska tuntuu siltä, että on pakko. 

 

 

Pidin Kolun kirjasta hyvin paljon. Luin sen mielestäni todella hyvään väliin. On tärkeää ajatella omaa jaksamista, että oppii tunnistamaan kun menee liian kovaa. Olen myös alkanut miettiä sitä, kuinka palaudun ja miten rentoudun. Tarvitsen oikeasti viikonloput itselleni, jotta jaksan viikot. Tajusin myös, että sosiaalisen median käyttöni on karannut aivan käsistä ja se aiheuttaa minulle paineita, joille ei ole aikaa. Haluan nauttia työnteosta ja tehdä sellaisia asioita, joista opin ja joiden takia on mukava herätä aamulla. Vaikka työnkuva olisi juuri sitä mitä olen aina halunnut, en tule viihtymään töissä uupuneena. Oman itsensä ja käyttäytymisensä tunteminen on tärkeää nyt ja varsinkin tulevaisuuden kannalta. Haluan johtaa itseäni tiukasti, mutta myötätuntoisesti. 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!