Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Korkeintaan vähän väsynyt

Kirjoitettu 18.02.21
Esseen kirjoittaja: Petra Röppänen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Korkeintaan vähän väsynyt
Kirjan kirjoittaja: Eeva Kolu
Kategoriat: 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.08. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Diagnoosi: keskivaikea masennus, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Ennen kaikkea vakava uupumus, mutta sitä lääkäri ei voi kirjoittaa paperiin, koska uupumus ei ole virallinen diagnoosi.

 (Korkeintaan vähän väsynyt, s. 21.)

 

Jotenkin surullista sanoa, mutta tämä kirja on hauskin minkä olen lukenut pitkään aikaan. En tiedä naurattaako Eevan mahdottoman erilainen tyyli kirjoittaa rohkeasti ei tietokirjamaista tekstiä, tosielämän tarinat erilaisista kömmähdyksistä vai se, että nauran hermostuneesti jokaisella sivulla, koska pystyn samaistumaan kirjan skenaarioihin niin hyvin.

 

Viime syksynä paloin loppuun. En jaksanut enää ajatella positiivisesti, saati olla positiivinen. Jokainen päivä tuntui selviytymiskamppailulta elämää vastaan. Takana oli pian vuosi koronakriisissä elämistä, muutosjohtamisen haasteita ja koko ajan enemmän vaatimuksia työhön, vapaa-aikaan, parisuhteeseen, harrastuksiin kuin koiranpennun kouluttamiseen. Lisätään siihen päälle vielä Suomen syksy, marraskuun loska ja never ending darkness, niin soppa olikin jo valmis nautittavaksi.

Kärsin koko syksyn ajan erilaisista terveysongelmista. Naamani on alkanut puskea finnejä pintaan enemmän kuin teinivuosina, ja jopa kosmetologini ihmettelee yhtäkkistä muutosta koko ihotyypissä. Vatsani on kipeä lähes joka ikinen päivä, eikä verikokeista löydy mitään selitystä tällekään ilmiölle (oikeastaan kaikki arvoni ovat suorastaan kiitettävät). Välillä olen niin huonovointinen, että oksennan aamuisin. Suurimpana vaivana on kuitenkin jatkuva, lamaannuttava väsymys, joka estää minua nauttimasta niistä asioista, jotka normaalisti tuovat suurta iloa arkeeni.

Ymmärsin jonkin olevan oikeasti vialla, kun sain keskellä kirkasta työpäivää paniikkikohtauksen. Kävelin kotiin lounaalta (koska #korona ja etätyöaika), selaten puhelinta ja yrittäen vastata kaikkiin viesteihin ja kokouskutsuihin ja missattuihin puheluihin lounaan ajalta. Seuraava tapaaminen oli alkamassa muutaman minuutin päästä ja minulla oli hirveä kiire juosta koneen äärelle. Yhtäkkiä rintaani alkoi pakottaa ja tuntui etten saa henkeä. Mielessä pyöri tuhat asiaa enkä saanut kiinni niistä yhdestäkään. Pelästyin tunnetta ja kyyneleet kihosivat silmiin. Juoksin edelleen täyttä häkää kotiin tapaamista varten, mutta silmäkulmat kosteina. Kun pääsin ulko-ovesta sisälle, romahdin lattialle enkä päässyt enää ylös.

Itkin lattialla varmaan puoli tuntia. Soitin puolisolle töihin, koska pelkäsin kuolevani siihen pisteeseen. Happi loppui maailmastani tänä täysin normaalina, jopa aurinkoisena keskiviikko päivänä.

 

Mutta että masentunut? Minähän tienaan rahaa. Joogaan ja teen toiminnallista treeniä. Vastaan myöntävästi tapahtumakutsuihin ja laitan ripsiväriä kun lähden ovesta. Kaadan karkit kauniiseen kulhoon enkä vain kahmi niitä suoraan pussista kuin joku barbaari. Ostan leikkokukkia ja sikakalliita tuoksukynttilöitä. Ajattelen POSITIIVISESTI ! ! !

(Korkeintaan vähän väsynyt, s. 21.)

 

Käsitykseni masennuksesta, uupumuksesta ja ihan yleisesti ottaen erilaisista mielenterveyden häiriöistä on heittänyt viime vuosien sisään aikamoista häränpyllyä. Ennen olen ajatellut, että masentunut ihminen ei kykene toimimaan normaalina yhteiskunnan jäsenenä. Masentunut makaa kotona verhot kiinni, ei pue aamuisin housuja jalkaan ja käy kaupassa ostamassa korkeintaan pakastepizzaa ja jäätelöä. En minä voi olla masentunut, kun olen niin toimelias. Herään aamuisin ennen seitsemää, saan asioita paljon aikaan ja kiitosta työyhteisöltä. Olen korkeintaan vähän väsynyt, kuten kirjan kirjoittaja Eevakin oli.

Mielenterveyden häiriöissä on kyse useiden tekijöiden summasta. Usein jokin stressitekijä lopulta laukaisee häiriön, jonka puhkeamiselle muut tekijät ovat jo aiemmin luoneet pohjaa. Näin erilaisia mielenterveyden häiriöitä kuvataan THL:n sivuilla Mielenterveyshäiriöt. Kirjan kautta ymmärsin, että minun pohjaani ei ole luonut vain viime syksy ja siellä vaikuttaneet tekijät. Se on kehittynyt pikkuhiljaa, salakavalasti huomaamatta jo vuosien ajan.

 

MIKSI VÄSYTTÄÄ?

 

Miksi minä, ja niin monet muut, ovat nykyään niin väsyneitä? Miksi kaikki uuvuttaa?

Ihmisillä on nykyään niin kova tarve saavuttaa jotain. Koko meidän yhteiskuntamme tuntuu ohjaavan meitä sen pariin. Ensimmäisenä suoritat ensimmäisen luokan, saat todistuksen ja arvosanan suoriutumisestasi. Sen jälkeen toisen, kolmannen, neljännen, viidennen, kuudennen, seitsemännen, kahdeksannen ja yhdeksännen. Mitä seuraavaksi? Olet niin tottunut suorittamaan, että haet seuraavaan kouluun, jossa sinulle taas kerrotaan, mitä sinun pitää tehdä ja miten, jotta saavutat seuraavan tason.

Jossain vaiheessa tulee kuitenkin paine tehdä jotain muutakin, kuin vain opiskella. Pitäisi työllistyä ja olla omalta osaltaan kunnon kansalainen, tuoda verorahoja valtiolle ja sitä rataa. Oman lusikkansa tähän soppaan iskee vielä sosiaalinen media ja sen tuomat fiktiiviset näkemykset täydellisestä elämästä. Siinä vaiheessa yrität saavuttaa työn, jossa yrität koko ajan saavuttaa enemmän. Palkankorotuksen, ylennyksen, paremmat työsuhde-edut, johtopaikan. Kodin, joka on kauniimpi, isompi, valoisampi, parempi. Perheen, joka on onnellisempi, ihanampi, iloisempi, varakkaampi. Auton, lounaan, ystäväporukan, kumppanin…

Kunnes,

en

jaksa

enää.

Voisiko olla mahdollista nauttia tästä hetkestä? Elää elämää, joka sinulla jo on? Jossa kaikki on oikeastaan ihan hyvin?

 

Kipuilen tämän asian kanssa tosi paljon. Koen hirveää ristiriitaa siitä, että pitäisi olla tyytyväinen tähän hetkeen, tähän elämään ja nauttia siitä mitä on, C’EST LA VIE! Samaan aikaan tiedostan, että täyteen potentiaaliin pääseminen vaatii venymistä, epämukavuusalueelle menemistä ja tavoitteiden asettamista.

Missä on rajat? Mitkä asiat riittävät nyt, mitä oikeasti kannattaa tavoitella? En voi vaatia itseäni olemaan samassa hetkessä maailman paras tiiminjohtaja, kova crossfit muija mutta kuitenkin itseäni kohtaan lempeä hathajoogaaja ja miljoonia tienaava yrittäjänalku. Silloin palan loppuun. Tiedän edelleen olevani taipuvainen perfektionismiin ja vaatimaan niin itseltäni kuin muilta paljon. Ärsyynnyn, jos asiat eivät mene niin kuin olen itse ajatellut. Harmistun, jos en onnistukaan siinä missä halusin. Kiukuttelen, jos kaikki ei ole juuri niin kuin minä haluan.

 

Onko oikotietä onneen? Voinko oppia olemaan juuri nyt täydellisessä tasapainossa sen suhteen, mitä minulla jo on ja mitä haluan vielä saavuttaa? Osaanko tehdä kaikki oikeat ratkaisut, jotta elämä on vain ihanaa ja upeaa ja jokainen päivä täyttä juhlaa?

En. Se vaatii aikaa. Välillä asioita täytyy oppia myös sen kantapään kautta, kuten tässä tilanteessa. Tarvitsin herätyksen, jotta ymmärsin jonkin olevan vialla. Onneksi ihmiskeho on niin viisas ja ainutlaatuinen, että se osaa pysäyttää myös siinä vaiheessa, kun mieli ei ymmärrä minkään olevan vielä huonosti. Eikä sekään kerralla auttanut, koska huomaan taas ahnehtineeni liikaa lautaselle enkä olekaan vielä täysin palautunut ja voimissani. Itseään täytyy muistuttaa siitä, mikä on tärkeää. Minulle tärkeää on terveys ja hyvinvointi, enkä halua olla kadulla vastaan kulkeva ihmisraunio, joka ei osaa pysähtyä kuuntelemaan keväistä linnunlaulua ja nauttimaan vastaleikatun nurmikon tuoksusta.

Elämä on ikuista oppimista. Se pätee myös tässä asiassa. Minun ei auta kuin kokeilla, mikä minulle sopii. Millaisia tavoitteita voin itselleni asettaa, että ne ovat sopivassa määrin haastavia ja auttavat kehittymään, mutta eivät vie minua kuilun pohjalle. Mitä asioita kannattaa tavoitella, mihin kannattaa olla nyt tyytyväinen.

Olen ymmärtänyt, että minulla ei ole mikään kiire. Ja se on paras oppi, mitä olen oivaltanut pitkään aikaan. Vaikka kuinka haluaisin jo rakentaa omakotitalon järven rantaan, voin nauttia siitä, että minulla on jo järvenranta. Saan ihastella sen aaltoilua tai hohkaavaa jääpeitettä joka ikinen päivä ja nauttia sen rauhoittavasta energiasta. Aina ei tarvitse enempää kuin sen, mitä on jo juuri nyt.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!