Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Koulutusohjelma Creators

Kirjoitettu 16.03.16
Esseen kirjoittaja: Iiro Hölttä
Kirjapisteet: 2
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8. Henkinen kasvu, 9. YPK:n ulkopuoliset

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Ajatuksia hiekkaharjulta

 

 

Olen jo nuoresta pojasta asti tykännyt lähteä mökille rentoutumaan ja nauttimaan luonnosta.

 

Luonnon lähellä mieli lepää ja siellä on mukava jakaa ajatuksia myös muiden kanssa.

 

Paikkana hiekkaharju on aivan mahtava. Vanha rakennus henki rauhallisuutta ja arvokkuutta. Hienoa oli myös se, että saimme olla kartanorakennuksessa omissa oloissamme.

Tykkään henkilökohtaisesti sparraamisesta ja sitä pääsin tekemään hiekkaharjulla ihan todenteolla.

 

Kiva päästä työskentelemään uusien ihmisten kanssa. Tulen mielestäni hyvin muiden kanssa toimeen ja tutustun nopeasti uusiin ihmisiin.

 

Haasteet ovat jokaisella hyvin erilaiset ja oli mukavaa kun pääsimme auttamaan toisiamme haasteiden parissa. Itselle on monesti vaikea nähdä omasta työstä kovin laajaa kuvaa ja näin voi yksinkertaisetkin asiat tuntua hankalilta. On todella tärkeä että ryhmä työskentelyssä jaetaan aktiivisesti ajatuksia jotta apu on lähellä ja välitöntä.

 

Tärkeää olisi saada nämä hyvät neuvot nopeasti käytäntöön ja kokeiluun. Monesti muiden antamat ohjeet jäävät vain paperille ja syy tähän on varmaankin se että ne eivät ole omia ideoita.

 

Sama tapahtuu päivittäin treeneissä. Kun käymme jonkun tiimiläisen projektia läpi, löytyy haasteita ja niihin ratkaisuja. Ongelma tulee taas eteen siinä kun tätä ratkaisua pitäisi lähteä jalkauttamaan käytäntöön. Kuka on se joka taluttaa tämän ongelman ääressä olevan yrittäjä poloisen kädestä pitäen kohti ratkaisua.

 

Varsinkin silloin kun hän ei osaa tai uskalla ottaa ongelmaa käsittelyyn.

Helposti hyvä idea jää siihen huoneeseen, eikä koskaan näe päivän valoa.

Oikeaa vastausta minulla ei tähän ole mutta lähdin pohtimaan mikä voisi madaltaa kynnystä lähteä jalkauttamaan tätä mainiota ideaa.

 

Kirjasin muutaman skenaarion joiden avulla tämä ongelma saataisiin ratkaistua.

  1. Vastuu on jokaisella itsellään ja mikäli haluaa ottaa neuvot käytäntöön on se hänen päätöksensä. (Ei kenenkään tarvitse lähteä tekemään asioita toisen puolesta)

 

  1. Vai päästäisiinkö homma starttaamaan sillä että kirjattaisiin selkeä toiminta suunnitelma yhdessä tiimin kanssa ja sen toteutumista seurattaisiin. Näin taustalla olisi tunne siitä että asian kanssa ei ole yksin mutta kuitenkin tuloksia seurattaisiin ja näin syntyisi painetta toiminnalle.

 

  1. Olisiko kuitenkin hyvä jos tämän idean/ratkaisun keksijä lähtisi yhdessä pienen yrittäjä poloisen kanssa viemään asiaa paperilta kokeiluiksi. Monesti startti vaiheessa kun asioita pitäisi lähteä viemään käytännön tasolle tulee seinä vastaan. Kokemukseni mukaan kaverin kanssa on mielekkäämpää tehdä, on joku jolta saa välitöntä tukea.

 

 

Arjessa pitäisi aina välillä pysähtyä ja päästä vaihtamaan ajatuksia arjen haasteita jonkun kanssa. Pidän itse aktiivisesti yhteyttä kavereihin ja näemme viikottain. Tämä on itselleni todella arvokasta aikaa.

Lähimmäisten tuki on minulle tärkeä asia ja haluan osoittaa että myös minulla on jotain annettavaa takaisin.

 

Tämä on syy miksi annan mielelläni omaa aikaani ja toimin nykyään kuuntelijan roolissa enemmän. Ennen olin se kuka kävi jauhamassa omat ongelmansa ja unohti että voisi asettua välillä kuuntelijan rooliin.

 

Ihan niinkin yksinkertainen kysymys kun: ’’Kuinka on mennyt?’’, jää kovin usein pintapuoliseksi keskustelun avaukseksi. Kun asiaa alkaa syvemmin miettimään, ja alkaa prosessoida mielessään: ’’mitähän sitä on tullut taas viime aikoina tehtyä’’ tästä on se konkreettinen hyöty että saat itsellesikin kokonaisvaltaisemman kuvat mihin aikasi on mennyt ja mitä olet saanut aikaan.

 

Autan parhaani mukaan ystäviäni ja odotan että saan samanlaista kohtelua myös itse tarvittaessa.

 

Ensikerralla kun näet ystävääsi niin anna hänelle aikaa kertoa arjestaan ja haasteistaan. Se on monelle nykyaikana isompi lahja kuin että veisit jotain materiaa.

 

Päällimmäiseksi jäi mieleeni se kuinka suorituskeskeistä arjestani on tullut. Ei ole ollut aikaa edes omille ajatuksille. Ja niinpä oli rentouttava reissu vierailla hiekkaharjulla 🙂

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!