Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kuinka ideat syntyvät

Kirjoitettu 16.10.13
Esseen kirjoittaja: Alli Laukkanen
Kirjapisteet: 1
Kirja: Luovan ajattelun käsikirja
Kirjan kirjoittaja: Jussi T. Koski & Saku Tuominen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Ensinnäkin pakko sanoa, että minusta tämä kirja oli aivan loistava.

Lyhykäisyydessään kirjassa kerrottiin, että luovuus ei tule ilmaiseksi. Sen lisäksi annettiin erilaisia käytännön ja vähemmän käytännön keinoja lisätä innovatiivista ajattelua. Ja mitä se ylipäänsä on. Tykkäsin kirjan omaperäisestä ulkoasusta ja tavasta ilmaista asioita; kaikki ei ole niin haudanvakavaa, ja aina ei tarvitse olla niin justiinsa ja asiallinen.

Kirjastahan siis kirjoitin kolme sivua omia muistiinpanoja, etten vahingossakaan missaa mitään tärkeää kun palautan kirjan kirjastoon.

”Nauti elämästäsi. Se on paitsi hauskaa, myös järkevää.” Pitäisi myös miettiä olennaisia ja epäolennaisia asioita, juttuja mistä tykkää tai mitkä on hauskoja. Lukea enemmän. Olla suhtautumatta varauksella. Olla optimisti. Asettaa tavoitteita ja suunnitella ajankäyttö (myöhästyminen on oman ja toisen ihmisen halveksuntaa ja ajan tuhlaamista). Pitää pitkiä lomia ja keskustella mielenkiintoisista asioista jänskien ihmisten kanssa. Huh.

Käytännössä huomasin kirjan olevan aika asiaa, kun teimme 5h synnytyksen. Kirjassa puhuttiin ryhmäkoosta ja sen takana olevista syistä. Siispä pieni ryhmä, jossa ujommatkin uskaltaa puhua, jokainen pystyy keskittymään koska ei ole hirveän montaa ihmistä jota kuunnella. Ja pienemmässä ryhmässä ei sulaudu niin helposti, mutta oppii tuntemaan toiset paremmin.

Koski ja Tuominen painottivat paljon ongelman määrittelyä, että parempi käyttää siihen aikaa paljon enemmän suhteutettuna ideointiin, koska on huono keksiä ratkaisuja ongelmaan jota ei varsinaisesti osata edes rajata. Onneksi me skipattiin tämä vaihe aika huolella (pistetään ekan synnytyksen ja kokemattomuuden piikkiin)!

Jotain, mitä sitten käytettiin hyödyksi, oli ideointitekniikat. Keksittiin sensuroimatta sikana ideoita post-it-lapuille, ja lisäksi koitin irrotella omia ajatusuria opittuja keinoja käyttäen. Nyt oltiinkin sitten jo homman toisen vaiheen finaalissa, josta siirryttiin parhaimman idean valintaan. Monia luovia taukoja myöhemmin meidän tiimille tyypillisesti kaikki ideat meni roskiin ja valittiin joku ihan uusi, jota lähdettiin sitten hiomaan.

Tärkeimpiä kirjan oppeja minulle olivat ehkä seuraavat: Aikaa ajattelulle, kaiken mahdollisen tiedon ja taidon kerryttämistä koska koko ajan voi oppia uutta, ja (epä)onnistumista anteeksipyytelemättä. Ehkä eniten juuri tuo viimeisin.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!