Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi

Kirjoitettu 06.12.13
Esseen kirjoittaja: Iiro Hölttä
Kirjapisteet: 4
Kirja: Tiimiakatemia
Kirjan kirjoittaja: Timo Lehtonen
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.1. Oppimisen suuntaviivoja, 1.2. Oppimisen taidot ja työkalut, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tiimiakatemia

Forest & Back

 

 

Sain hyvän kokonais kuvan tiimiakatemian toiminnasta ja sen visiosta ja brändistä.

 

Melko eksyksissä mennyt ensimmäiset päivät. Todella paljon uusia naamoja, valmentajia, käytäntöjä ja koko kulttuuri, on aivan eri maailmasta kun mihin olen tottunut. En voi vieläkään sanoa, että olen päässyt täysin tähän hulabaloon mukaan, mutta kovasti on yritetty. Kuullut olen, että ensimmäisen vuoden kun saa hoidettua kunnialla, niin sen jälkeen alkaa helpottaa. Kuvitelmani tiimiakatemiasta olivat kuitenki melko erinlaiset kun mitä nyt on huomannut. Kirjojen lukemista, treenejä ja velvotteita/vastuita, joita ei normaalissa koulussa ole. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Olen lähtenyt kuitenkin positiivisella asenteella kehittämään itseäni ja löytänyt itseäni kiinnostavia asioita, joista en tiennyt ennen. Kirjojen parissa ei ole tullut vietettyä ennen aikaa, koska olen luullut että eivät ne ole minun juttuni. Minulla on ollut ehkä kuvitelma: että ei minun tarvitse itseäni sivistää kirjallisuudella. Toisin on käynyt, kirjallisuus kiinnostaa tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. Saan uusia näkökantoja ja teorioita kirjoista joihin en olisi todennäköisesti koskenut, ilman tätä pientä pakotetta.

Ensi mietteet siitä, että meidät viedään paikkaan josta pitää selviytyä yhdessä oli jännittävä. Päästiin keskelle metsää porukalla ja saimme kartan, jonka avulla piti selvittää tie pois. Kokemus oli lähellä intti aikoja, kun toisilleen tuntemattomia ihmisiä laitetaan metsään ja sit pitäis yrittää selviytyä. Otettiin muutaman tiimiläisen kanssa homma haltuun ja lähdettiin johdattamaan porukkaa, kohti kartan osoittamia rasteja. Seikkailu metsässä oli mukavan opettavainen ja tiimiytti mielestäni hyvin siinä mielessä, että opittiin jo jonkinverran luottamaan toisiimme. Saavuttiin lopulta leirintä alueelle jossa pääsimme pystyttämään telttaa intti tyyliin. Tykkään olla ulkona ja touhuta, joten nautin joka hetkestä. Yksi yö teltassa tuntemattomien kanssa oli yllättävän hieno kokemus ja läppää lenti. 

Jokaisesta tiiminjäsenestä tuli jo jotain opittua, ja luonteen piirteet tulee esiin tiukassa paikassa. Mielestäni saatiin hyvällä yhteishengellä kaikki tehtävät vietyä hienosti loppuun.

 

Treenit ja dialogi ovat myös aivan uutta ja ihmeellistä. useita tiimiyrittäjiä + valmentajat istuvat ringissä ja käyvät keskustelua, se on mielenkiintoinen tapa oppia asioita. Paljon mielenkiintoisempi kuin istua luennolla jossa äänessä on yleensä vain luennoitsija. Ei ole helppoa ollut avautua ajatuksistaan tuntemattomille, tosin kun sen on tehnyt on huomannut, kuinka helpottavaa on päästä kertomaan tuntemuksistaan.

 

Tiimi sanana, on jo tuttu minulle entisestä työpaikastani. Kiinteistöalalla olen tehnyt jo noin 7 vuotta töitä tiimin kanssa ja vastannut välillä muiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Siinä on luotettava toiseen ja uskallettava antaa vastuuta toisille.

 

 

Mielestäni meidän tiimiltä kuitenkin puuttuvat kongreettiset arvot. Emme edes tiedä kunnolla tiimiläisten henkilökohtaisia arvoja. Tämä tuntuu olevan ongelma, yhteistein asioiden eteenpäin viemisessä. Todella vaikeaa on saada jokaisen arvomaailma käymään yhteen toisten kanssa, mutta jonkinlainen tiimin kokonais arvomaailma me tarvitaan. Luottamusta, arvostusta, kannustusta, asioiden suoraan sanomista tarvitaan jotta voimme kehittyä ja päästä eteenpäin.

 

 

Belbinin tiimirooleja tutkiessa, tajusin mitä minulla on annettavaa ja mitä minun odotetaan antavan tiimille. Koen olevani tekijän ja takojan sekoitus, joka yrittää olla tiedusteleva diplomaatti. Ehkäpä noissa yrityksen kohteissa voisi kehittyä, mutta näin alussa olisi mentävä niillä vahvuuksilla mitä jo on.

 

 

Tiimisopimusta ollaan moneen otteeseen käyty läpi ja aina raapistu pinnasta. Enkä usko sen olevan vieläkään selvä kaikille tiimiläisille. Se olisi myös tärkeää saada kunnon pohjalle josta voisimme lähteä liikkeelle. Kirjassa on arvokkaita neuvoja kuinka rakentaa kunnon tiimiyritys. Kuinka sitoa tiimiläinen tiimiin. Selkeä runko tiimisopimukselle. Pelisäännöt on luotava, ennen kun päästään tekemisen pariin. Meidän tiimin kohdalla on ollut ongelmana kun tarkkoja sääntöjä ei ole ollut ja aina nousee asioita/kysymyksiä pinnalle, kuinka toimimme jos tämä myöhästely jatkuu? Kuinka jaamme nämä rahat mitä hankimme? Asioista ei ole tehty kerralla selviä päätöksiä ja allekirjoitettu sopimuksia näistä tärkeistä asioista. Harmi sinäänsä, mutta näin voi käydä, kun toisilleen tuntemattomat ihmiset lähtevät kovalla innolla, uuden pariin.

 

 

Tiimissämme on viimeaikoina tullut valonpilkahduksia paremmasta ja mielestäni olemme selvästi nousussa. Olemme saaneet koottua solut, eli ryhmät jotka on jaettu neljään kategoriaan. Tiimiliideri solu, Brändi(viestintä) solu, Asiakas solu ja Talous solu. Tällä tavalla toivottavasti saamme päätöksiä aikaan ja pääsemme etenemään tiiminä seuraavalle tasolle. Itse kuulun talous soluun. koska olen kiinnostunut oppimaan kuinka yrityksen talous/kirjapito/hallinto toimii.

Sanotaan että tekeminen tiimiyttää ja sen kautta opimme tuntemaan toisemme paremmin. Ja tätä kaipaan lisää tiimiimme. Tarvitsemme yhteisiä projekteja näin alussa, jotta opimme tuntemaan toisemme ja samalla opimme toisiltamme.

 

Tiimin kehitysvaiheissa aloitetaan työryhmänä josta kehitytään valetiimiksi, josta päästään potentiaaliseen tiimiin, todelliseen tiimiin ja lopulta olemme huippu tiimi. Mielestäni olemme jo lähtökohtaisesti todella potentiaalinen tiimi jonka ongelmat ovat ratkaistavissa työtä ja päätöksiä tekemällä.

 

 

Kirja mielestäni tulisi olla heti ensimmäisenä kädessä, kun astuu tiimiyrittäjän maailmaan tiimiakatemialle. Se auttaisi ymmärtämään tärkeitä asioita. Lue ihmeessä!

 

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!