Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kuinka olla piittaamatta paskaakaan

Kirjoitettu 10.05.20
Esseen kirjoittaja: Viivi Piispanen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan
Kirjan kirjoittaja: Mark Manson
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Mark Mansonin kirja Kuinka olla piittaamatta paskaakaan erottui omalla kirjoitustyylillään ja sanavalinnoillaan muista kirjoista. Kirjassa käytettiin paljon kirosanoja sekä suoraa ja ehkä jopa ronskiakin puhetta. Manson käytti kirjassaan paljon oman elämänsä esimerkkejä, joka teki kirjasta mielekkään ja antoi samaistuksen tunteita lukijalle.

 

Sinulla on oikeus valita mihin käytät energiasi. Käytätkö sen keskittymällä asioihin, joihin et todella pysty vaikuttamaan, vai kestitytkö sen sijaan tärkeämpiin, merkityksellisiin asioihin. Monet asiat elämässämme ovat meistä riippumattomia, joten yritä muistaa, ettei kaikesta tarvitse murehtia. Älä käytä aikaasi turhaan murehtimiseen. Välitä sen sijaan oikeasti sinulle tärkeistä asioista ja niistä, joihin voit vaikuttaa. Olen itse syyllistynyt usein  yliajatteluun, ennen vielä nykyistä enemmän. Mietin kaikkea hyvin epäolennaisia asioita ja stressasin helposti. Onneksi olen osannut vähentää tuota, enkä enää koe, että esimerkiksi stressaisin liikaa pienistä asioista.

 

Piittaamatta paskaakaan ei toki tarkoita, etteikö piittaisi mistään, vaan että välitetään vain niistä oikeista ja meille tärkeistä asioista. On tärkeä pysähtyä miettimään, mitkä asiat ovat elämässä tärkeitä, ja mitkä asiat voisivat jäädä vähemmälle huomiolle. Omakohtainen kokemukseni tähän liittyen ensimmäisenä tulee mieleen se, että minä viihdyn mieluummin perjantai-iltana kotona, kuin esimerkiksi baarissa. Ajattelin ennen ihan liikaa muiden mielipiteitä siitä, olenko nyt ihan tylsä ja mummo, kun en niinkään viihdy baareissa yömyöhään toisin kuin monet kaverini. Olen kuitenkin viimevuoden aikana uskaltanut olla piittaamatta paskaakaan siitä, mitä mieltä joku muu siitä on jäänkö mieluummin kotiin Netflixin ääreen baari-illan sijaan. Ja hmh, tuntuu kyllä hyvälle herätä salille lauantaiaamuisin krapulan sijaan. Mietin myös pitkään, että haluaisin perustaa leivonta-aiheisen instagram-tilin, mutta taaskin ajattelin liikaa sitä, mitähän muut siitä ajattelisivat. Rohkaistuin kuitenkin lopulta ja perustin sen. Esiinnyn videoilla ja olen saanut paljon positiivista palautetta. Tärkeä oppi itselleni on jatkoa ajatellen, ”älä mieti mitä muut ajattelevat sinusta”, koska sillä ei ole merkitystä, jos teet asioita joista nautit, saat iloa ja pystyt toteuttamaan itseäsi ja unelmiasi.

 

Kenenkään elämä ei ole täydellistä ja ongelmatonta. Kirjassa sanottiinkin jotenkin näin, että ”Köyhillä on köyhien ongelmat ja rikkailla rikkaiden ongelmat”. Tuo lausahdus kannattaa pitää mielessä. Ei se rahakaan niitä kaikkia ongelmia poista, vaikka niin saattaisi välillä ajautua ajattelemaan varsinkin näin opiskelijabudjetin näkökulmasta katsottuna. Jokainen kärsii jonkinlaisista ongelmista elämänsä aikana, voit kuitenkin vaikuttaa miten paljon annat niille painoarvoa. Hyvä ohje murehtijalle onkin, että keskity isojen ongelmien sijasta arjen hyviin ongelmiin. Hyvästä ongelmasta voisi olla esimerkkinä se, että saat unelmien työpaikasta työtarjouksen, mutta et tiedä miten kertoisit siitä entisille työkavereillesi tai, että olet käynyt kaupassa ja kaikki ruuat eivät meinaa mahtua jääkaappiin. Tällaisten asioiden ajattelu saa heti paremmalle tuulelle, kuin se että jatkuvasti murehtisi asioista joihin ei voi edes vaikuttaa, kuten mitähän mieltä muut olivat taas minusta kun tein niin tai näin.

 

Olen tyytyväinen, että pystyn nykyään olla välittämättä niin paljoa muiden mielipiteistä kuin ennen. Tässä on kuitenkin parannettavaa ja nyt tämän kirjan myötä haluan keskittyä jatkossa siihen, etten anna turhille asioille liikaa painoarvoa.

 

 

 

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!