Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kuinka olla välittämättä kettuakaan

Kirjoitettu 10.12.18
Esseen kirjoittaja: Veera Hakaste
Kirjapisteet: 2
Kirja: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan
Kirjan kirjoittaja: Mark Manson
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.2. Yrittäjänä kasvun taidot ja työkalut, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Pitkästä aikaa kirja, jonka nimi herättää raflaavuudellaan tunteita ja välitöntä tarvetta saada kirja luettavaksi kannesta kanteen. Tässä viimeaikoina on tullut luettua niin latteita opuksia, että tämä Mark Mansonin suomeksi käännetty teos pisti vihdoin lukemiseen kaivattua piristystä.

”Miks mä välitän tästäkin pikku seikasta niin paljon? Miksi käytin aikaani tähän jonninjoutavan asian tekemiseen?”

Nämä ovat kysymyksiä, jotka usein putkahtavat mieleeni tehtyäni jotain merkityksetöntä höttöä jonkin merkityksellisen, vaikealta ja ponnistelua vaativan asian sijaan. Whatsapp ja sen syövereistä löytyvät ihmiset ja heidän odotuksensa ja ajatuksensa minulle ovat hyvä esimerkki siitä, mihin käytän aikaani päivästä liiankin paljon itselleni tärkeiden asioiden edistämisen sijaan. Tämän esseen kirjoittamisen ajan pyrin olemaan piittaamatta muiden ihmisten viesteistä kettuakaan ja keskittymään kerrankin itse asiaan eli kirjoittamiseen. Se ei ole tällaiselle peruslevottomalle ihmiselle helppoa, trust me, tunnen jo nyt kuinka istuma-asentoni kahvilan penkillä on hieman huono, kello painaa liikaa rannetta ja kahvilaan astuvat ihmiset ikkunan ulkopuolella liikkuvista puhumattakaan vaikuttavat aivoilleni paljon mielenkiintoisemmilta kuin tämän word-ruudun tuijottaminen ja liian kapean näppäimistön naputteleminen. Mutta pakko on yrittää- olla piittaamatta siitä mitä ympärillä tapahtuu. Kännykän käännän pöydälle näyttö vasten pöytää, kellon nappaan pois kädestä ja vaihdan hieman istuma-asentoa- lopuista ärsykkeistä koitan vain olla piittaamatta- paskaakaan- ja keskittyä viis veisaamisen taitoon.

Viis veisaaminen (tai ”not giving a shit”) nähdään yhteiskunnassamme jotenkin järkähtämättömänä välinpitämättömyytenä tilanteessa kuin tilanteessa. Tällaisia järkähtämättömiä ihmisiä pidetään usein piinkovina oman polkunsa kulkijoina, jotka osaavat pitää puolensa ja elävät omien arvojensa mukaista elämää välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä tai yhteiskunnan asettamista paineista. Toisaalta taas itse huomaan suhtautuvani hieman varauksellisesti ylijärkähtämättömiin ihmisiin, heistä tulee jotenkin jopa tunteeton kuva, joka taas tuo mieleen enemmänkin psykopaatin kuin menestyvän ihmisen. Toisaalta taas olen aina ihaillut niitä ihmisiä, jotka tuntuvat tietävän mitä haluavat elämältään ja osaavat elää arkielämäänsä sen mukaisesti. Tällaiset ihmiset osaavat sanoa ei superinnostavillekin projekteille, jotka eivät edesauta heidän arvopohjansa toteutumista heidän elämässään. Heille ei tuota ongelmaa tehdä suuriakaan päätöksiä elämässään ja sosiaalisissa tilanteissa he seisovat omilla jaloillaan ja hehkuvat itsevarmaa vakuuttavuutta mutta ovat myös muita kohtaan arvostavia. Koomista kyllä, olen usein kuullut muilta ihmisiltä itse olevani heidän mielestään itsevarma oman tieni kulkija, joka tietää mitä tekee. Myönnetään nyt heti alkuun totuus: en tiedä hittoakaan mitä suuressa kuvassa teen ja ”oma polkuni” on yksi iso mysteeri itselle- mä vaan teen asioita, jotka tuntuu missäkin hetkessä innostavalta ja inspiroivalta, eikä niiden asioiden välillä ole välttämättä mitään yhdistävää tekijää tai selittävää logiikkaa. Olen elänyt tällä samalla tyylillä viimeiset 7 opiskeluvuotta ja koettua on tullut yhtä sun toista. Matkan varrella olen kuitenkin antanut aikaani ja huomiotani aivan merkityksettömille asioille, jotka eivät ole johtaneet mihinkään hyvään. Olen muutenkin liiankin huolehtiva ja pienistä asioista välittävä ihminen ja se on piirre, mistä olen pitkään halunnut päästä eroon. Eipä kai ihme, että tämä kirja tarttui käteeni.

Joten kerropa siis Mark Manson, miten opin olemaan piittaamatta hittoakaan?

Noh, Manson esittelee kirjassaan viis veisaamisen taidon kolmena osataitona:

  1. Oikeista asioista välittämisen taitona
  2. Vastoinkäymisiä tärkeimmistä asioista välittämisen taitona ja
  3. Taitona nähdä ja ymmärtää välittäminen valintana

Pureskellaanpas näitä hetki jokaista erikseen:

  1. 1. Oikeista asioista välittämisen taito

Kuulostaa pässin selvältä faktalta- tottakai olisi kiva ja hyvä välittää vain oikeista asioista. Mutta mikä hitto on oikea tai väärä asia? Ja tähänkin on vain yksi ilmiselvä vastaus: itselle merkitykselliset asiat ovat oikeita asioita ja ne merkityksettömät asiat niitä vääriä, ei huomiota ansaitsevia asioita. Merkityksellisyys taas rakentuu, tietenkin, arvojen pohjalta. (Onkohan olemassa yhtään self-help tyyppistä kirjaa, jossa ei mainittaisi arvoja?) Mutta entä se, että vaikutan ulospäin ihmiseltä, joka tietää omat arvonsa mutta itse koen olevani aivan ulapalla? Mistä tämä voi johtua? Noh, Mansonhan sen kiteyttää: ulkoisesti välinpitämättömät tyypit voivat olla niitä, jotka välittävät vähän liikaakin ja peittelevät sitä kylmällä välinpitämättömyydellä. ”He pelkäävät maailmaa ja omien valintojensa seurauksia.” Auts! Osu ja uppos? Ehkä olenkin opiskellut 6 vuotta pakoillakseni aikuisuuden vastuita ja aikuisten valintojen seurauksia? Ehkä pelkään maailmaa ja siksi suhtaudun usein tylsiin elämää määrittäviin valintoihin usein pessimistisesti enkä optimistisesti, niin kuin uusiin innostaviin projekteihin? Ehkä luon itsestäni ulospäin itsevarmaa ja elämän suunnan tietävää kuvaa, sillä pelkään kohdata sitä ettei mulla ole hajuakaan mihin elämä mua johdattaa? Ehkä pidän epävarmuutta pelottavana ja kompensoin sitä ylivarmuuden esittämisellä?

Välitän päivittäin mitä pienimmistä asioista- siitä miten päiväpeittoni asettelen aamuisin ja miten laitan tyynyt sen päälle samaan järjestykseen aamusta toiseen. Tai siitä että ehdin yhteen tiettyyn junaan kiireen ja juoksemisen uhalla, vaikka seuraava menisi 5 minuutin päästä eikä minulla oikeasti ole kiire mihinkään. Toisaalta taas välitän päivittäin asioista, jotka ovat itselleni tärkeitä: yhteydenpidosta läheisiin ihmisiin, maailman menon seuraamisesta uutisista, oman hyvinvoinnin ylläpitämisestä liikunnalla ja omien opintojen edistämisestä kirjastossa istumisella. Taas palataan siihen, mikä on oikeaa ja mikä väärää välittämistä, vai onko sellaisia oikeasti olemassa? Itse aika harvoin uskon asioiden mustavalkoisuuteen, usein kaikista asioista löytyy myös se harmaa alue, niin myös tästäkin. Kirjassa hyvin todetaankin, että kaikesta ei voi viis veisata, mutta kaikesta ei voi myöskään välittää. Kuitenkin jostakin on välitettävä, sillä meillä ihmisillä on sisäänrakennettuna biologinen merkityksellisyyden kokemisen tarve. Ehkä kysymys onkin (taas kerran) sen kuuluisan tasapainon löytämisestä näiden kahden asian välillä. Itse voisin löytää tasapainon listaamalla päivän aikana tekemiäni asioita (eli niistä joista välitän sen verran että viitsin aikaani käyttää niihin) ja erottelemalla ne kivenkovan rehellisesti merkityksellisiin ja ei-niin-merkityksellisiin asioihin. Näin voisin huomata niitä asioita, joihin käytän arvokkainta omaisuuttani, eli aikaa, mutta jotka eivät tuota ajan käyttämisen arvoista merkityksellisyyttä.

  1. 2. Vastoinkäymisiä tärkeimmistä asioista välittämisen taitona

”Jos välittää neuroottisesti halinallen lailla hirveästi aivan kaikesta, omassa elämässä ei yleensä ole mitään oikeasti välittämisen arvoista.” Kun ongelmia ei ole, ihmismieli kyllä keksii niitä mitä ihmeellisimmistäkin asioista, kuten auringon paistaminen väärästä kulmasta Marraskuussa, jolloin ei juuri auringonvalolla juhlita Suomessa. Tässä ongelmien kehittämisessä me länsimaalaiset, liiankin hyväosaiset, olemme mestareita! Meidän asiamme ovat niin hyvin, että saamme suuren suuria ongelmia rakennettua hernettäkin merkityksettömimmistä asioista. Meillä on liikaa mistä valita ja peruselämän edellytykset nähdään liiankin itsestäänselvyyksinä. Toista olisi jos asuisi kehitysmaassa, jossa päivittäisten perustarpeiden täyttämiseen saa tehdä aamusta iltaan töitä. Itse Nepalissa käyneenä olen nähnyt vierestä tätä elämän karuutta ja samalla sitä elämisen onnellisuutta, mitä me niin kovin täällä Länsimaissa etsitään kaikkien self help- kirjojen avulla. Ehkä silkassa yksinkertaisuudessa vastaus onnellisuuteen olisi kaikesta länsimaisesta valinnanvaikeudesta karsiminen ja perusasioihin keskittyminen. Tämä pätee myös elämän vastoinkäymisiin: jos se ei koske elämän perusasioita (turvaa, ravintoa, elantoa, läheisiä ihmissuhteita..) ei se ole välittämisen eli ajatusten haaskaamisen arvoinen. Suurimman osan ajasta olen hyvinkin suurpiirteinen enkä välitä hienostelusta, mutta tässäkin on vaihtelua elämäntilanteesta ja yleisestä olotilasta riippuen. Jos olen perus hyvässä mielentilassa (nukkunut hyvin, tehnyt jotain merkityksellistä päivän aikana, syönyt hyvin, urheillut ja ollut sosiaalisessa kanssakäymisessä läheisten kanssa) en takerru pieniin ongelmiin, mutta stressaantuneena tai muuten epätasapainoisessa olotilassa pienistäkin seikoista tulee isoja ongelmia. Mittasuhteiden ylläpitämiseksi tässä asiassa ratkaisu on siis kohdallani perushyvistä elämäntavoista huolehtiminen, järkeni toimii silloin parhaiten.

 

  1. 3. Taitona nähdä ja ymmärtää välittäminen valintana

 

Meillä ihmisillä ei ole luonnostaan viis veisaamisen taitoa- päinvastoin meillä on taipumus välittää kaikesta aivan liikaa. Siispä tarvitsemme ajatuksellista ponnistelua sen eteen, ettemme välittäisi asioista kuin että välittäisimme (psykopaatit ovat asia erikseen). Ei siis ehkä ihme, että itsellänikin on enemmänkin ongelma olla välittämättä kuin välittää. Iän tuoma kypsyys on onneksi opettanut myös itseäni huomaamaan ne panostamisen arvoiset asiat ja keskittymään enemmän niihin. Faktahan kun on se, että välittäminen ei ole mikään itsestään tapahtuva asia, vaan meidän itsemme ja minun itseni tekemä valinta. Tämän faktan voisin kirjoittaa käteeni, sillä liian usein rupean hoitamaan asiaa ennen kuin mietin onko se edes tekemisen arvoinen. Tässä kai on kyse siitä, ohjaako elämä ja sen erilaiset imputit minua vai minä niitä. Ja minähän en halua elämääni uhrata imputtien ohjailtavaksi!

HUOM! Kyllä, tekstissä on numerot kahdesti ja kyllä, se häiritsi ja ärsytti hetken, kunnes päätin olla siitä välittämättä. Saako tätä kutsua kirjan aiheuttamaksi muutosonnistumiseksi? 😉

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!