Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kuka vei juustoni?

Kirjoitettu 27.09.13
Esseen kirjoittaja: Anders Bertlin
Kirjapisteet: 1
Kirja: Kuka vei juustoni?
Kirjan kirjoittaja: Spencer Johnson
Kategoriat: 7.5 Innovoinnin klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kuka vei juustoni?

Spencer Johnson

Ennen kuin kerron mitään itse kirjasta, täytyy todeta, että kyseessä on loistava kirja. Miksi kirja on loistava toivottavasti selviää tämän esseen aikana! Sitten lyhyesti itse tarinaan:

Kirja kertoo kahdesta hiirestä, Nuuskusta ja Vippestä, sekä kahdesta pikkuihmisestä, Hemmistä ja Hoksusta. He etsivät juustoa sokkelosta. Sokkelossa on eri paikoissa juustoasemia, mistä he löytävät juustoa. Tarina lähtee liikkeelle juustoasema C:stä jonne hiiret ja pikkuihmiset suuntaavat joka aamu.

Mitä me sitten opimme tästä kirjasta? Tuntui että joka sivulla oli jokin opetus. Meille ihmisille käy äkkiä niin kuin Hemmille ja Hoksulle juustoasema C:llä. Mitä heille sitten kävikään? Siellä sai joka aamu juustoa, ja joka aamu he siis suuntasivat sinne. Varma juuston saanti merkitsi heille turvallisuutta, tavaraa, ja henkistä hyvinvointia. Yksi päivä siellä ei vaan enää ollut juustoa. Juuston paikka oli siirtynyt. Samantyylinen tilanne kävi minulle. Menin joka päivä samaan paikkaan hakemaan juustoa (raha), siihen asti kun kyllästyin totaalisesti. Tämä kirja kuvastaa hyvin mitä pelkoa uuden juustoaseman (työpaikan, koulun) etsiminen tuo tullessaan. Samanlaisia ajatuksia oli minullakin, kuten:

”Minua ei kiinnosta eksyä sokkeloon ja nolata itseäni”.

Uuden paikan etsiminen tuo mukanaan pelkoa. Entä jos en viihdy siellä? Mitä jos nolaan itseäni? Pitäisikö jäädä vanhalle juustoasemalle, siellä on niin turvallista?

Kirja tiivistää tunteet näin:

”Lähtiessään sokkeloon Hoksu katsoi takaisin sinne, mistä oli juuri lähdössä, ja hän tunsi, miten turvallista siellä oli. Hän tunsi, että jokin veti häntä takaisin tutulle alueelle – vaikka hän ei ollut löytänyt sieltä juustoa pitkiin aikoihin.”

Samat tunteet minulla, tiedän että olen kyllästynyt vanhaan työpaikkaan, mutta silti mietin edelleen ”että pitäisikö minun mennä takaisin”.

Tämän kirjan myötä huomasin että muutos ei aina johda huonompaan, vaan yleensä johonkin parempaan. Muutoksen mukana tuoma pelko on yleensä turhaa, kirjassa todetaan näin:

”Se mikä aiheuttaa pelkosi, ei ole koskaan niin kamala kuin mitä kuvittelet sen olevan. Pelko, jonka sallit kasvavan mielessäsi, on pahempaa kuin todellinen tilanne.”

Tuo on niin totta!! Suurin osa minun pelon tunteistani on järjettömiä ja ne estävät uusien asioiden kokeilemista. Ei uskalla luopua, kun ei tiedä mitä seinän takana on. Jonkun pitäisi tulla melkein kotiin asti hakemaan ennen kuin uskaltaa yrittää jotakin uutta.

Haluan vielä lainata tätä kirjaa yhden ja viimeisen kerran:

”Varmaankin me vastustamme muutoksia koska me pelkäämme niitä.”

En ymmärrä miten näin ohuessa kirjassa voi olla näin paljon asiaa.  Lopuksi haluan vain sanoa että suosittelen tätä kirjaa kaikille! Yksi elämäni parhaista kirjoista, vaikka niitä ei kovinkaan montaa olekaan.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!