Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kun yksi ovi sulkeutuu

Kirjoitettu 05.09.17
Esseen kirjoittaja: Roosa Pihlajamäki
Kirjapisteet: 3
Kirja: Ei enää koskaan yksin
Kirjan kirjoittaja: Timo Lehtonen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

 

Olen tullut lähelle yhden aikakauden päätöstä. Matkaani Tiimiakatemialla on nyt enää vajaa puoli vuotta jäljellä ja jokaisen meistä on aika alkaa pohtia seuraavia askelia. Joillakin ne ovat jo hyvin selvät, toisilla vielä harkinnan alla ja kolmansilla vielä täysin avoinna. Itse kuulun niihin, jotka vielä harkitsevat tulevia liikkeitä.

 

Nyy mennään klassikkokysymysten ääreen: mitä akatemia on minulle opettanut?

 

Kärsivällisyyttä

 

Olen tunnetusti nopeasti kiihtyvää tyyppiä ja jos joku menee tunteisiin niin se myöskin käy usein selväksi hyvin sukkelaan. Akatemian aikana olen kuitenkin oppinut hillitsemään itseäni. Se ei tarkoita sitä että olisin jotenkin täysin rauhoittunut ja pystyisin pysymään kylmän viileänä tilanteessa kuin tilanteessa, mutta se tarkoittaa, että nykyään minulla on tahdonalainen kyky ottaa halutessani se muutaman sekunnin mittainen breikki, ja pohtia että onko tähän nyt aiheellista reagoida mitenkään, hillitysti, tunteella, vai kuinka. Korostan, että tämä on nimenomaan olemassa oleva taito joka ei suoranaisesti tarkoita että sitä joka tilanteessa hyödyntäisin. Joskus on mielestäni ihan ok olla hyödyntämättäkin.

 

 

Tiimityöskentelytaitoja

 

Olen lähtökohtaisesti yksinsuorittaja. Minulle helpoin työskentelytapa on tehdä kaikki itse. Akatemialla olen kuitenkin (usein kantapään kautta) oppinut, että kaikkea ei ole kannattavaa tehdä itse kahdestakin syystä: ensinnäkin siksi, että yksin paahtaessa tulee väkisinkin jossain kohtaa seinä vastaan. Ja toisekseen siksi, että todennäköisesti joku muu osaa hoitaa jonkun asian huomattavasti paremmin kuin sinä itse. Parhaassa tapauksessa voit myös oppia tältä ”joltain muulta” jotain kun vain uskallat antaa hänelle tilaa työskennellä ja tyydyt seuraamaan vierestä mitä tapahtuu.

 

Tiimissä työskentely on opettanut myös monenlaisten eri ihmistyyppien sietämistä. Käytän sanaa sietämistä, koska rehellisesti sanottuna ei se ole aina herkkua ollut. Ensimmäisinä vuosina varsinkin koin välillä suurta ahdistusta tiettyjen tiimini jäsenten kanssa työskentelystä, niin erilaisia ja raskaita työtapoja ja ideologioita heillä oli. Nyt kun alan miettimään, niin olen ollut ”nokat vastakkain” varmaankin kaikkien tiimini jäsenten kanssa jossain kohtaa. Kaikesta ollaan kuitenkin selvitty ja nykyään koen tulevani kaikkien kanssa hyvin juttuun. Tiedän myös, että monille minun kanssa työskentely on varmasti ollut haastavaa, mutta samalla opettavaista ja koen että tiimistämme kaikki ovat saaneet erityisen paljon tärkeitä työelämän taitoja nimenomaan toisten kanssa työskentelyyn ja erilaisuuden sietämiseen liittyen.

 

 

Henkilökohtaisia voittoja lavalla

 

Olin valtavan esiintymiskammoinen saapuessani akatemialle. En voi sanoa että vieläkään erityisesti nauttisin mikrofoniin puhumisesta vaan kyllä se joka kerta vähän ahdistaa, mutta ei enää läheskään niin paljoa kuin ennen. Otin tämän haasteekseni muistaakseni toisena vuonna Akatemialla, että tartun kaikkiin tilaisuuksiin mitä tulee esiintymiseen, ja niin olen myös tehnyt. Olen ollut vahvareissa kertomassa OlutSatamasta, olen myös juontanut yhden vahvarin, pitänyt OlutSatamaan liittyviä esityksiä muuallakin kuin akatemialla, viinitastingeja yrityksille…. Lisäksi olen antanut paljon haastatteluita, puhunut radioissa ja paljon muuta. Oikeastaan en ole juuri muistanut, että tämähän on minulle vaikeaa. Tai ehkä olen pyrkinyt aktiivisesti unohtamaan sen. Samaan aikaan kun pelkään ja haluan paeta, niin tavallaan myös nautin ihmisten kiinnostuksesta. Vähän hämmentävää jopa itselle, mutta näin se on.

 

Kaiken kaikkiaan olen oppinut akatemialla aivan valtavasti taitoja, joita uskon etten olisi missään muualla voinut oppia. Välillä pohdin kuinka erilaista elämä olisikaan ollut jos olisin mennyt opiskelemaan liiketaloutta. Kuinka paljon olisikaan jäänyt kokematta. En olisi ikinä toteuttanut OlutSatamaa. En olisi ikinä voittanut lavakammoani. En olisi ikinä oppinut pois äkkipikaisuudestani.

 

Koen muuttuneeni ja kasvaneeni valtavasti. Sitä kaikkea tuskin moni ulospäin edes näkee, olenhan minä edelleen kipakka ja vahvatahtoinen, myöhässä, ärsyynnyn kun en heti ymmärrä jotain ja toisinaan se positiivinen ajattelu ei vaan millään onnistu. Mutta kun palaan vuoteen 2014 niin ymmärrän kuinka moni asia on kuitenkin muuttunut ja kuinka monta kokemusta rikkaampi olen.

 

Tämä on ollut hieno matka. Pieni haikeus meinaa iskeä kun ajattelen mistä kaikesta joudun pian luopumaan. Tavallaan kuitenkin tiedän että meidän matka alkaa olla tiensä päässä ja tämä on juuri oikea aika meille siirtyä kohti uusia matkoja tahoillamme.

 

Haikea, kiitollinen, innostunut. Siinäpä kolme sanaa kuvaamaan tämän viimeisen puristuksen fiiliksiä.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!