Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kyllä se juttu sieltä löytyy.

Kirjoitettu 12.11.14
Esseen kirjoittaja: Katri Rutanen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Jokaisella on juttunsa
Kirjan kirjoittaja: Heikki Peltola
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Viime aikoina olen miettinyt (ja ahdistellut) jonkin verran sitä, että mitä teen akatemian jälkeen. Ensi vuosi on täynnä tekemistä mutta en näe ainakaan tällä hetkellä missään tulevassa projektissani jatkomahdollisuuksia. Ehkä epätietoisuus johtuu myös siitä etten tiedä osaamistani. Olin lueskellut muita esseitä kirjasta, ja niistä innostuneena otin kirjan lukuun. Huomasin myös että tässä kirjassa olisi kuvia ja tekstiä ei tarvitsisi tihrustaa. Kirjasta ei löytynyt suoraa vastausta siihen, mitä teen akatemian jälkeen. Kirjasta löytyi kuitenkin paljon muuta!

Työ tekijäänsä kiittää

Työ on Suomessa _vakava_ asia. Useimmat meistä opetetaan lapsesta asti pitämään työntekoa ja varsinkin siihen käytettyä aikaa melkeinpä elämän tärkeimpänä asiana. Työtä pitää tehdä, koska sitä pitää tehdä. Ja tottahan se osaltaan onkin, jokaisen pystyvän ihmisen tulee kantaa oma kortensa kekoon yhteiskunnassamme. Kirjassa kerrotaan, että tutkimusten mukaan yli miljoona suomalaista menee aamulla töihin hampaat irvessä, tekee sen mitä käsketään, odottaa malttamattomana viikonloppua ja ahdistuu sunnuntai-iltana tulevasta työviikosta. Surullista, sanon minä!

Kuinka moni meistä käyttää opiskeluaikansa jonkin tietyn asian osaamiseen, jotta pääsee töihin, jossa kuluttaa yli 40 vuotta elämästään puurtaen harmaata työsarkaansa ja odottaa eläkkeellepääsyä jolloin vasta voi alkaa nauttia elämästä? Aika moni, jos nämä kirjan esittämät lukemat pitävät edelleen paikkansa.

”Elämää voi tuhlata muttei säästää!”

Saatko sinä työstäsi kicksejä?

Näitä asioita lukiessani ja kirjoittaessani ylös tajusin, kuinka hyvin asiani ovatkaan. Aina voi valittaa työhön liittyvistä pikkuasioista, mutta tottapuhuen minä teen ihan pirun kivoja juttuja. Saan ”kicksejä” useita kertoja viikossa, ns. väristyksiä kun innostun ja tunnen tekeväni jotain tärkeää tai onnistuvani. Toki aina näin ei ole, riippuu hieman ajanjaksosta. Kirjassa kysytään kysymys työntekoon liittyen, joiden avulla tämän tajusin:

”Arvioi omaa suhdettasi työhön viimeisten viikkojen aikana. Millaisin ajatuksin nouset aamulla työpäivään?”

Kirjassa ei haeta takaa sitä, että jos et pidä työstäsi niin sinun pitäisi vaihtaa se. Tässä löytyikin hauska yhtenäisyys FISH! -kirjan kanssa (tästä löytyy aiempi essee): asiat ovat juuri niinkuin niistä ajattelet. Jos ajattelet että työsi on yhtä suossa rämpimistä, niin silloin se varmasti on sitä. Jos osaat löytää työstäsi ne hyvät jutut ja luoda itse tilanteita joissa nautit, niin varmasti työ alkaa tuntua erilaiselta.

”Vaihda ajatuksia, tai vaihda työtä.”

Suurimman muutoksen saa aikaan kun muuttaa itseään

Tässäkin täytyy muistaa se, että on helpompi muuttaa itseään kuin muita. Jos työnteon inhottavuus johtuu aina jostain muusta henkilöstä, on aika herätä. Valitsemme itse miten ajattelemme muista. On erittäin pitkän tien takana muuttaa muita. Tunnustan, että silloin tällöin hermostun jonkun tietyn tyypin takia. Tässä parhaiten auttaa se, että lopettaa märehtimisen ja keskittyy omaan tekemiseen.

”Elämä on kova koulu sellaiselle, joka koko elämänsä ajattelee: ’asiani olisivat paremmin, jos kaikki muut muuttuisivat.'”

Omissa hommissanikin on joskus asioita jotka sapettavat suunnattomasti. Kirjassa mainittiin hyvä vinkki asioiden selkeyttämiseen: Kirjoita ylös mikä työssäsi on parasta, mikä työssäsi nyppii ja mitä työssäsi haluat muuttaa.

”Jos haluaa keventää mielensä kuormaa, sisäiseen kuonaan on ensin saatava yhteys ja tuntuma. Se on ’kaivettava esiin katsottavaksi’.”

On jännä huomata miten kirjoissa ja mediassa yms. toitotetaan onnellisuutta. Onnellinen elämä pitäisi löytyä jokaiselta, mitä se sitten tarkoittaa? Lottovoitto olisi se, jos kaikilla elämäsi osa-alueilla olisi asiat hyvin. Näin ei hyvin todennäköisesti tule koskaan tapahtumaan, ja jos sen hyväksyy, niin elämä helpottuu. Itse olen onnellinen, vaikka aina onkin joitan asioita joita kiroaa mielessään.

”Kaikki ei koskaan ole hyvin, kaikki on niinkuin on.”

Kohti mestaruutta

Löysin kirjasta hyvän työkalun oman ”mestaruuden” hahmotteluun. En kirjoita sitä auki tähän mutta muuten kyllä. Ehkä jonain päivänä uskallan sen julkaista! Jokatapauksessa pohja on tässä:

1. Minut tunnetaan nyt (=maineesi; mitä arvelet sinusta puhuttavan)

2. Minulle on erityisen tärkeää (=omat arvosi, mihin uskot, mihin et)

3. Haluan hallita erityisesti (=taitoja, joita tarvitset)

4. Minun pitää vielä oppia (=taitoja, joita et vielä osaa)

5. Saan voimia (=latauskeinot, asioita jotka sinut sytyttää)

6. Vältän (=voimanviejiä, asioita jotka sinut sammuttaa)

7. Mestariminäni on (=hahmotelma itsestäsi sellaisena kuin tahdot olla)

Kuten alussa totesin, kirjasta ei löytynyt suoria vastauksia, mikä se minun juttuni on. Sen sijaan siinä oli superhyviä työkaluja oman minäkuvan ja taitojen hahmottamiseen. Itsensä johtaminen on akatemialla ja elämässä yksi tärkeimmistä jutuista. Olen aina kuvitellut olevani hyvä siinä, ja ehkä perusasioissa olenkin, mutta syventäminen puuttuu. En ole oikeastaan koskaan pystynyt miettimään että mikä haluan olla ja missä haluan olla hyvä. Näiden ajatusten avulla olen ehkä hieman pidemmällä kuin aikaisemmin. Kun löytää niitä asioita missä haluaa olla hyvä, niin pitää vielä osata sanoa ne ääneen. Sen jälkeen vasta asioita alkaa tapahtumaan.

Kirjasta menee heti suoraan käytäntöön Mielen maisema. Vedän sen huomisissa treeneissä koko porukalle, ajatuksena kasvattaa jokaisen ymmärrystä itsestä ja tukea itsensä johtamista. Peltola on vetänyt saman usealle ryhmälle ja todennut sen jälkeisen energiatason olevan mahtava. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi! Jos joku tästä kiinnostui, niin ajatus on seuraava:

Jokainen ottaa tyhjän paperin nenän eteensä ja jokaiseen vastaukseen on aikaa yksi minuutti. Vastausten jälkeen käydään läpi millaisia ajatuksia heräsi omassa päässä. Yksi tarkoitus on se, että ihminen alkaa tekemään työtä niiden asioiden eteen joita haluaa elämässään kehittää, kun on kirjoittanut ne auki ja selkiyttänyt omassa päässään. Kysymykset:

1. Rakastan…

2. Olen hyvä…

3. Minua närästää…

4. Elämässäni on liikaa…

5. Elämässäni on liian vähän…

6. Haluan kehittää itsessäni…

7. Tavoitteeni seuraavalle vuodelle…

Lopuksi tuli ajatus että samantyyppiset kysymykset voisimme kysyä tiimiltämme. Selkiyttäisi varmasti ensi vuoden kuvioita. Ehkä tässä Anskun ehdottamien puhdistustreenien runko?

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!