Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Laiskoja vätyksiä ja kokeilun haluisia ideoijia

Kirjoitettu 11.11.20
Esseen kirjoittaja: Antti Lyytikäinen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Hyvät, pahat milleniaalit
Kirjan kirjoittaja: Karoliina & Atte Mellanen
Kategoriat: 1.4. Uusia tuulia oppimiseen, 1.6. Oppimisen käsikirjat, 1.7. Tiimiyrittäjävalmentajien oppimisen "pakolliset" kirjat, 2.3. Yhteisöllisyyden kehittämisen työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Synnyin vuonna 1994 Mikkeliin keskelle pahinta 90-luvun lama kautta. Korot olivat tapissa, porukoilla oma ja isän entisen serkun lainat puolikas omakotitalo, mutsi työtön ja Isä ajoi rekkaa yötä päivää, jotta taloudesta selvittäisiin edes jotenkin. Tämä on perinteinen milleniaalin kasvu ympäristön tarina. Kun koulu taival alkoi, oltiin jo 2000-luvun puolella ja Nokian nousukausi kukoisti. Milleniaalien perinteisimmät piirteet eivät kuitenkaan täysin ole tarttuneet minuun, peräkylässä kehitys tulee aina jäljessä. Tästä olen onnellinen. Olen välttynyt monelta vaivalta, koska olen kotona oppinut, että kova työ kannattaa ja työt on tehtävä niin hyvin kuin osaa. Siitä se palkka maksetaan. Olen silti milleniaali ihan samalla tavalla kuin koko elämänsä some aikakaudella kasvaneet, eli aikaansaamaton vätys, joka haaveilee hienosta elämästä muttei kuitenkaan tee mitään tarvittavaa sen eteen.

Motivaatio

Meille milleniaaleille ei enää riitä työn motivaatioksi palkka ja vakituinen työsopimus, jotta voimme työskennellä tehtaassa ja ottaa näillä turvin asunto lainan ja elää normaalia elämää onnellisina. Kaipaamme enemmän, haluamme vaikuttaa työhömme, meille työn pitää olla merkityksellistä ja yhdessä tehtävää. Haluamme olla luovia ja tuoda omia ideoitamme esille jopa ärsyttävän paljon. Johtajia emme pidä minään tai ihmisenä missä muutkin, mutta hänen tittelinsä ei meille merkitse mitään. Sanomme suoraan myös hänelle mitä ajattelemme. Niin tein juuri tällä viikolla kirjoittaessani Tiimiakatemian ongelmista pitkän listan julkiseen keskustelu kanavaan, johon muut saman lajin edustajat ottivat kantaa. Tästä tuli varmasti tiimiakatemian meidän aikamme huomiota saanein kannanotto. Se kuvastaa milleniaalien toimintaan täydellisesti. Mikäli meitä ei kuunnella tai emme ole tyytyväisiä toimintaan alamme vaatimaan muutosta. Toisin kuin aikaisemmat sukupolvet, jotka ovat kasvaneet raakaan työn tekemisen kulttuuriin, jossa ei valiteta työstä vaan ajatellaan että työt pitää tehdä. Tiimiakatemilla tämä asia on toki tiedostettu koska lähes jokainen opiskelija on iältään milleniaali, mutta en kuitenkaan usko, että valmentajatkaan osaisivat odottaneet näin voimakasta ilmapiiriä muutoksen suhteen. Sekä heidän toimintansa haastamista. Sama kohtalo tulee olemaan edessä monessa suuremmassa työpaikassa, kun pikkuhiljaa suurin osa työtekijöistä alkaa olla milleniaaleja. Moni ei kuitenkaan osaa tähän varautua, koko millenaali sana on monelle vanhalle yritysjohtajalle vieras eikä heidän mieleensäkään ole tullut ajatusta siitä mitä heillä on tulevaisuudessaan edessä. Tämä tulee vielä luomaan valtavasti kriisejä työpaikoilla, mutta hyvä niin. Me suomalaiset olemme pieni kansa emme voi kilpailla työnhinnalla enää vaan luovuudella milleniaalit tulevat pelastamaan idiottimaisilla vaatimuksillaan suomalaisen talous elämän

Johtjan painajainen

Tarpeet

En nyt tähän ala avaamaan perustarve hierarkiaa sen enempää, vaan keskityn milleniaaalien tarpeisiin työelämässä. Koska lapsuutemme/nuoruutemme olemme kasvaneet taloudellisesti turvallisessa ympäristössä (kiitos Nokia). Meille on ollut mahdollista valita mitä haluamme tehdä leipämme eteen. Haluamme olla Some vaikuttajia tai muita luovia tekijöitä, mikäli se ei meitä elätä käännymme kela tai äidin ja isän puoleen raha asioissa, jotta voimme tehdä sitä mitä haluamme. Koska useat meistä ovat kasvaneet ”pullamössö” sukupolven lapsuuden, jossa meiltä ei oikeastaan ole vaadittu mitään ja epäonnistumisen tunteet on pyritty minimoimaan, olemme alttiita tarpeelle saada jatkuvasti kehuja tekemästämme työstä. Kiitosta pitäisi saada jo siitä, kun aamulla on vaivautunut tulemaan töihin ajoissa. Tämä on kyllä kieltämättä raskasta ihan jokaiselle osapuolelle tässä kuviossa. Koulussa oppilaille ei saa tulla pettymyksen tunneta tai Viljami-Waltteri kertoo siitä kotona äidilleen, joka taas soittaa kouluun opettajalle, että ”miten olet voinut loukata poikamme(henkilön) psyykkistä turvallisuuden tunneta?” Tämähän väistämättä johtaa siihen, että edes koulu maailmassa lapset eivät koe epäonnistumisen tunteita. Se on valtava karhun palvelus lapselle, kun hän sitten joskus tämän tunteen kohtaa aivan pienikin vastoinkäyminen tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä. Vaikka talvella ei enää sadakaan lunta Suomi on täynnä kesät/talvet täynnä uniikkeja lumihiutaleita, joiden sulamista jokaisen johtohenkilön tulee varoa. Me emme myöskään osaa tai halua toimia yksin, joka on iso voimavara haluamme toimia tiimeissä ja tehdä merkityksellistä työtä. Pidämme johtajia enemmän yhteistyökumppaneina kuin auktoriteetteina. Se lienee peruja koulumaailmasta, jossa opettajilla ei enää ole valtaa oppilaisiin.

 

Eritys piirteet

Miten me sitten eroamme muista sukupolvista, muuten kuin laiskuudellamme. Olemme eläneet koko nuoruutemme teknologian keskellä ja suurimman osan siitä vielä älypuhelin ajassa. Meillä on kaikki maailman tieto taskussamme koko ajan. Maailman on täten pienentynyt voimme toimia yhteistyössä täysin toisella puolella maailmaa olevan ihmisen kanssa eikä se ole meille outoa. Hoidamme deittailun, laskut kommunikoinnin ja jopa sen luovan työmme kännykältä käsin se on kasvanut käteemme kiinni, käytämme sitä paljon niin hyvässä kuin pahassa. Maailman pienentyminen on myös heikentänyt meidän turvallisuuden tunnettamme. Olemme eläneet 2000-luvun terrori tekojen maailmassa, vaikka ne tapahtuisivat toisella puolella palloa ne ovat heti puhelimemme ruudulla kaikessa raakuudessaan. Samoin ovat tiedot suurista YT neuvotteluista ja irtisanomisista. Emme luota työpaikkamme säilymiseen ja olemme ehkäpä siksi halukkaita myös vaihtamaan sitä heti houkuttelevamman tarjouksen tullessa. Koska vanhan ajan johtajan malli on meistä kalkkeutunut dinosauruksen fossiili. Emme itsekkään toimi sen mukaisesti tulemme töihin hupparissa ja shortseissa, vaikka meiltä oletettaisiin asiallista pukeutumista. Ei meitä kiinnosta mitä ne vanhat Excel johdon sedät siitä ajattelee. Sitten kun töihin on raahauduttu huppari päällä aika siellä myös, kuluu puhelinta näppäillen, emme osaa keskittyä sosiaalisen media on tehnyt keskittymiskyvystämme täysin olemattoman. Teemme miljoonaa asiaa samaan aikaan ja kaikkia niistä vähän hutiloiden. Toisaalta taas olemme samalla teknologian osaajia ja pystymme reagoimaan asioihin erittäin nopealla tahdilla. Tietoisuuden lisääntyminen on myös tuonut meille huolen ympäristöstä ja sen kantokyvystä. Ennen on uskottu suurteollisuuden voimaan talouden kasvussa nykyään uskomme hiilineutraaliuteen ja ympäristön pelastamiseen suurena kasvu varana. Samalla meitä ahdistaa, oikeastaan ihan kaikkia ympäristö, minä, muut, koulu, työ, perhe, kumppani, seksi, seksuaalisuus, riittämättömyys… Käytännössä ihan kaikki. Tämä on sosiaalisen median tuoma ominaisuus. Koemme ettemme riitä omina itsenämme vaan meidän tulee tavoitella aina jotain parempaa ja se jos joku ahdistaa. Sosiaalinen media on kiiltokuva kaikkien elämästä siellä ärrän tädin pitää ostaa Guccin laukku ja loma matka Balille etsimään itseään, koska niin kuuluu tehdä. Se on elämän tarkoitus. Yhä harvempi lopulta tulee edes ajatelleeksi mitkä ovat oikeasti edes ne omat tarpeet tässä elämässä, jos niitä edes on. Menemme vaan suuremmissa määrin massan mukana, jota joku markkinoinnin taho meille johtaa. Olemme lampaita, jotka ovat valmiita muutamaan matrixiin jos onnin löytyy sieltä.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!