Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Läsnäolon voima – elämän oppitunteja

Kirjoitettu 10.05.21
Esseen kirjoittaja: Elisa Sihvonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Läsnäolon voima
Kirjan kirjoittaja: Eckhart Tolle
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8. Henkinen kasvu, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Läsnäolon voima

By Eckhart Tolle

 

En ole hyvä käsittelemään stressiä. Mylliksin projektipäällikkyys ja silloinen talouspäällikkyys ja kesän 900 tunnin työtunnit alkoi painaa mieltä. Pidin vain viikon loman Mylliksen ja koulun välissä. Yli kierroksilla oleminen pitkistä työviikoista ja loputtomista työtunneista ei lakannutkaan seinään, kun projekti päättyi. Vaan ylikerrokset jäivät päälle. Kun kierrokset alkoivat laskea aloin huomata kuinka loppu olinkaan. Olin ottanut jaksamista lainaksi syksyltä kesäksi. Ja nyt oli aika maksaa laina takaisin. Akatemialla on vaikea ottaa lepoa, koska koulun ja tiimin tahdissa pitää ainakin jollain tasolla pysyä. Perus kaamosmasennuskin alkoi painaa päälle ja olin surullinen ja väsynyt.

 

Sairastuin siinä herkkuna päälle vielä koronaan, mutta sekin tuntui melkein lahjalta. Nyt minä saan hyvällä omallatunnolla levätä edes hetken rauhassa.

Tuntuu, että mieleni oli sairastunut jatkuvaan suorittamiseen. En ole tarpeeksi hyvä tai ansaitse paikkaani jos en suoriudu jatkuvasti kiitettävästi.

Kävin aika pohjalla. Aloin heräillä öisin ahdistukseen, jossa stressasin tulevaisuuden työasioita. Stressasin jo etukäteen tulevaa ja olin samalla väsynyt menneestä.

 

Sumuisella mökkireissulla ystäväni Veera alkoi lukemaan Ekhart Tolen kirjaa Läsnäolon voima. Kirja ei ollut houkutteleva itselleni, mutta Veeran kiinnostus kirjaa kohtaan herätti myös omani.

Olen ohi mennyt aina kuunnellut kirjaa vähän. Se on aika kova paketti ja se on minusta paras paloitella pieniin annoksiin, jotta oikeasti sisäistää sen sanoman.

Joskus tämän genren tyyliset kirjat ovat menneet minulla ohi hilseen. Tuntuu, että valaistuaksesi pitäisi luopua koko persoonastasi ja mikään ei saisi tuntua miltään ja kaikki pitäisi hyväksyä. En ole mikään Buddha, enkä halua edes yrittää ”valaistua”.

Mutta sainkin kirjasta jotain todella arvokasta stressinhallinta ongelmiini ja elämän filosofiaani ylipäätään. Tuntuu, että jokin loksahti paikalleen Tolen ajatusten myötä. Yksinkertaisia asioita, mutta nyt luin ne juuri oikeaan aikaan ja sisäistin tiedon. En vain lukenut, nyt tajusin mistä siinä oikeasti puhuttiin.

 

Läsnäolon voima – doing and becoming

 

Tolen ajatukset siitä, että ei ole mennyttä, eikä ole tulevaa on vain tämä hetki. Muuta ei ole olemassa, kuin tämä hetki. Todellisuus on vain tämä hetki, kaikki muu on illuusiota.

Ennen ajattelin, että joo meditaatio joo läsnäolo, joo hengitä syvään. Nyt tajusin.

Ei ole olemassa, kuin tämä hetki. Ei ole tulevaa. Elämä on tässä ja nyt. En voi stressata kaikkea, mitä on tapahtumassa Tulevaisuudessa. On vain tämä läsnäoleva hetki. Muuta ei ole olemassa.

Jos teen juuri nyt töitä projektin eteen tai olen väsynyt enkä pysty tehdä enempää. En voi tehdä kaikkea niitä muuta 100 asiaa listalla mitkä pitäisi hoitaa ja tehdä. Voin vain tehdä juuri sen, minkä teen tällä hetkellä. Muuta ei vielä ole olemassa. Joten en voi stressata asiaa, mikä ei ole vielä ole olemassa. Ei ole vaihtoehto, että tekisin niitä kaikkia asioita juuri nyt, joten päästä irti niistä.

 

Menneisyyden virheet

Joskus, joku moka jää pyörimään päähän uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Se ei päästä otteestaan, se jatkaa mielesi varastamista. Se on pakkomielle vaikka se on jo mennyttä. On hyvä ottaa menneestä ehdottomasti opikseen, mutta välillä jää jumiin luuppiin, mikä ei koskaan lopu. Ajatusluuppiin asiasta, minkä on mokannut eikä pääse siitä enää eroon vaikka se on jo tapahtunut. Tuntuu, että tästä eroon pääsemiseen auttaa pelkästään se, että päästää irti ja hyväksyy tapahtuneen. Näin tapahtui tai tein näin. Hyväksyn sen osan itsessäni ja opin siitä, mutta päästän irti. Hyväksymällä, antautumalla ja päästämällä irti pääsen mielenkahleistani irti. Joskus tämä prosessi vain ottaa enemmän aikaa. Usein häpeä pitkittää sitä prosessia. Mieli rankaisee. Häpeä itseäsi.

Häpeä on minusta tärkeä kokemus, kunhan siihen ei jää jumiin. Välillä kivuliaista asioista ei tunnu oppivan ellei siinä ole ripaus häpeää. Myöskin jos ei ota opiksi ei ole minusta sinut menneisyyden kanssa ja sitä voi kantaa mukanaan hidastamassa liian pitkän matkan. Aitoon vapauteen tarvitsen tapahtuneen hyväksymisen, häpeän, opin siitä ja lopuksi itselleni anteeksiannon. Sen jälkeen päästän sen menemään ja elän hetkessä. Tämä prosessi ei ole mikään suoritus. Välillä se vie pitemmän ajan.

 

Sain kokemuksen, missä olin pakotettuna olemaan hetkessä. En päässyt mieltäni karkuun. Yritin ensin pysyä tilanteessa kontrollissa, oikein hampaat irvessä en halunnut päästää kontrollista irti. Mutta, kun jouduin päästämään ja päästin itseeni vapaaksi, oli kokemus euforinen.

 

Lose yourself,

Lose control,

Silloin elää ja on läsnä.

 

Eikä häpeä mennyttä, pelkää tulevaa ja ahdistu valmiiksi kaikesta mitä on tapahtunut tai tulee tapahtumaan.

Mutta en usko, tämän olevan jatkuvasti mahdollista. Tulee tietoisuuden ja ”valaistumisen” hetkiä. Sitten ne ovat poissa ja ilmestyvät taas.

Minusta ihmisyyteen kuuluu se, että hetkessä eläminen unohtuu. Asiat unohtuvat. Virheet. Kännykän räplääminen. Mutta aina voi palata, aina voi mennä takaisin. Kaikki taistelut pitää aloittaa alusta. Vaikka kerran pääsit rauhaan, on se taas aivan uusi taistelu tällä kertaa.

 

IBS ja pakottava hidastuminen

 

Nuorempana minulla oli hirveä vauhti päällä, kaikki piti saada heti nyt. Kaikki elämän elämykset. Halusin kokea sen kaiken. Halusin nauttia elämästä täysin siemauksin. Mutta koin niin paljon, että janosin vain isompia elämyksiä. Normi elämä Keravalla tuntui elämän hukkaan heittämiseltä. Kun maailma on tuolla edessä. Mitä kaikkea siellä on minulle tarjota.

Sairastuin lukion aikana IBS:ään. Jouduin lopettamaan kurssini kesken lukiossa, koska en pystynyt istumaan luokassa enää. Ennen matkustin yksin toiselle puolelle maapalloa ja nyt minua ahdisti 20 minuutin junamatka Keravalta Helsinkiin. Mikään muu ajatus ei pyörinyt mielessäni, kuin onhan täällä vessa? Missä on lähin vessa?

 

Yritin olla välittämättä oireyhtymästäni ja lähdin reissuun moikkaamaan silloista heilaani Hollantiin. Se oli tuskallinen reissu. Selvisin eteenpäin olemalla syömättä ja vetämällä suolen tukkoon immoduomia.  Tajusin, että minulta oli viety se ilo mistä nautin eniten. Seikkailu. Mahdollisuus tehdä ihan, mitä minua huvittaa.

Joulun makasin itkien vessanlattialla, kun mikään ei pysynyt sisälläni. Tuntui, että jos en saa elää sellaista elämää mitä haluan niin, mitä järkeä tässä kaikessa edes on?

 

Olin sinnikäs ja lähdin eron jälkeen pariksi viikkoa Ruotsiin tapamaan ystäviäni.

Mutta voin vain huonommin. Sain vain jäätäviä ahdistuskohtauksia, kun mikään ei pysynyt sisälläni. Kun palasin uupuneena ja riutuneena kotiin elämäni muuttui. Hyväksyin tilanteeni.

 

Jouduin hidastamaan elämäntyyliäni totutusta. En edes muista, mitä siihen aikaan tein. Pysyin aikalailla kotona, koska minua ahdisti poistua kotoa.

Ylioppilaskokeet menivät immodiumin voimalla ja samoin valmistujais seremoniat. Olin ahdistuksen partaalla. Minua alkoi suunnattomasti ahdistamaan tilanteet joista en pääsisi pois.

En voinut miettiä itselleni töitä, mistä en pääse heti nyt pois jos on tarve.

Sain onneksi töitä varastolta ja viihdyinkin siellä tosi hyvin. Se oli ihanan ruumiillista ja itsenäistä työtä.

 

Entinen minä joka janosi uusia elämyksiä oli poissa. Nyt halusin vain nauttia edes siitä mihin pystyin. Rauhallisemmasta elämäntyylistä. Löytää iloa sieltä mistä sitä oli tarjolla. ”Tyytyä” vähempään ja nauttia myös siitä, mitä oli.

Kesän jälkeen tapasin Jeren ja elämääni alkoi taas tulla värit.

Mutta näin ei olisi ollut, ellen olisi tehnyt rauhaa itseni kanssa.

 

Oli tärkeää saada temmeltää ja tehdä ihan, mitä lystäsi. Mutta IBS pakotti minut nauttimaan siitä, mitä oli eikä koko ajan janoamaan lisää elämyksiä. Keskittymään siihen mikä on minulle oikeasti olennaista ja tärkeää elämässä. Ja se on luoda, kokea uutta, merkitykselliset ihmissuhteet ja kohtaamiset.

Ennen ibs ongelmani oli elämisen ahneus. Kaikki minulle heti nyt ja en voinut tyytyä vähempään. Pienemmät asiat olivat merkityksettömiä. Uutta ja lisää. Mitä jos kuolisin huomenna!?

Minulla ei ollut yhtään suunnitelmaa mitä teen lukion jälkeen muuta kuin, että haluan lähteä maailmalle. Nyt tajusin, etten pysty lähteä. Minua ahdisti liikaa ja minulla oli liian paha olla lähteäkseni siihen päälle vielä elämään toiseen maahan. Tiedän kuinka raskasta sekin on vuoden asuneena Uudessa Seelannissa.

 

Aloin rakentamaan elämääni uudestaan.

 

Hain varastolta töihin Espresso Houselle ja nautin työstäni.  Aloin rakentamaan elämääni Suomeen ja elämä alkoi taas tuntua elämisen arvoiselta.

Mutta sitten iski kriisi siitä, mitä muut tekevät elämällään. Tuntui, että jään jälkeen kun en ollut vielä korkeakoulussa tekemässä ”oikeita” töitä. Taas tuli häpeä ja vertasin itseäni muihin. Nautin suunnattomasti työstäni, mutta silti häpesin. Häpesin etten ollut vielä koulussa niin kuin kaikki muut tuttavani ja ystäväni.

Sitten alkoi seuraava ahdistus siitä, että en voi olla ”pelkkä” barista ja olla 30-vuotias. Eihän tuossa ole siis mitään järkeä, mutta siltä se tuntui.

Mutkien kautta pääsin opiskelemaan akatemialla ja minulla alkoi kauhea stressi siitä, että kun olen niin vanha kun valmistun. En opiskele, mitään hyödyllistä ja järkevää. En voi ymmärtää miksi olin niin kriittinen ja mihin minulla oli niin kauhea kiire? Kun voisin vain pysähtyä ja nauttia matkasta.

 

Kun korona tuli ja samalla tuli ensimmäinen sulkutila. Maailma pysähtyi ja piti taas ryhtyä keskittymään olennaiseen. Pohjalla olo tuntuu aina palauttavan keskittymisen olennaiseen. Se on jotenkin uudelleen aloitus nappula. Itsensä usein kadottaa vauhdin huumassa ja sen mikäs nyt olikaan minulle tärkeää tässä elämässä. Välillä minusta on myös hyväkin kadottaa, jotta voi jälleen oppia uutta.

 

Minulla oli koko opiskelun ajan pakottava tarve miettiä, miten maksimoida opiskeluaikani. Miten saisin maksimallisen hyödyn, missä haluan kehittyä seuraavaksi mitä haluan saavuttaa seuraavaksi!?

Olin ihan tiloissa. En nauttinut mistään, mitä olin jo saavuttanut. Taaskaan mikään ei riittänyt minulle. Piti olla lisää osaamista. Lisää kokemuksia. Lisää kykyjä ja taitoja.

 

Kunnes olin niin loppu, että mikään ei tuntunut miltään.

 

Yhteiskunnan muoti-ilmiö selfhelp kirjoista siihen, että ole paras sinä. Kaikilla osa-alueilla. Miten saat kaiken. Kauniin kehon, menestyneen uran, hyvän kotielämän ja harrastukset. Mitään muuta ei ole tarjolla kuin loputonta kuluttamista, etkä kerkeä edes nauttia elämästä, kun seuraavaksi pitää taas saavuttaa lisää. Yhteiskunnan rattaat pitää pitää pyörimässä ja muurahaiset kiireisinä rakentamassa.

“No escape from the mass mind rape
Play it again jack and then rewind the tape
And then play it again and again and again
Until ya mind is locked in
Believin’ all the lies that they’re tellin’ ya
Buyin’ all the products that they’re sellin’ ya
They say jump and ya say how high
Ya brain-dead
Ya gotta fuckin’ bullet in ya head”

Bullet In The Head by Rage Against The Machine

 

Tein jotain itselleni radikaalia ja sanoin oppimissopimuksessani ,että juuri nyt en halua saavuttaa yhtään mitään haluan vain elää. Ja se on pelastanut minut. Voin tällä hetkellä isosta työmäärästä huolimatta todella hyvin.

Aina ei tarvitse kehittyä ja olla parempi. Joskus voi vaan keskittyä läsnäoloon ja elämään tässä hetkessä. Elämä tapahtuu sille, joka kerkeää elää, olla hetkessä läsnä.

Kun on läsnä kerkeää kääntää laivaa siihen suuntaan siinä tahdissa mihin haluaa mennä. Jos ei pysy oman laivansa kapteenina läsnänä hetkessä, laiva suistuu helposti virtojen viemäksi sinne minne virrat haluavat sinua viedä. Läsnä ollessa pystyt itse tehdä, joka hetkessä päätöksen minne haluat elämääsi viedä.

 

”Valaistumisen” pakottamisesta

 

Huolehtimalla siitä, että pysyy läsnä hetkessä pystyy reagoida oikealla tavalla nopeammin. Nopeampia liikkeitä, mutta samalla harkittuja. Tilanteeseen antautuneita.

Asiakaspalvelussa tämä on älyttömän tärkeää. Oikeastaan kaikessa, missä olet tekemisissä muiden ihmisten kanssa kyky elää hetkessä ja olla toiselle läsnä on aina isoin myyntivaltti.

Läsnäolo auttaa stressin hallinnassa ja auttaa säilyttämään terveemmän ja pitemmän työuran. Uskon läsnäolon takaavan paremman elämän, mutta sitä ei voi pakottaa.

 

Jotain, mitä olen oppinut on se, että mitään ei voi pakottaa. Ystäväni kertoi minulle näistä samoista asioista enkä ollut valmis ottamaan hänen oppeja vastaan. Toinen voi kylvää toiseen vain tiedonsiemenen, tiedon mistä löytää lisää jos se alkaa kiinnostamaan. Muuten se vain tuntuu turhalta paasaamiselta ja saarnaamiselta.

Se pitää saada itse etsiä ja tajuta, jos haluaa aidosti saada siitä irti. Tarvitsen tilaa oppia ja ymmärtää itse. Ilman, että muut ottaa siitä krediittiä.

Vähän, kun lapsena äiti läksyttää jostain ja ei jaksaisi ottaa häntä tosissaan tai uskoa. Myöhemmin kymmenen vuoden päästä huomaat paasaavasi täysin samoista asioista.

 

Älä siis yritä ottaa krediittiä toisen matkasta. Ole vierelle. Anna toisille tilaa ”ymmärtää”. Joskus itsekin haluaisin heti ”tuloksia”. Joskus tuloksia ei koskaan ilmesty, joskus ne ilmestyvät odottamattomista paikoista ja minä saankin oppia heiltä lisää. Elämä on ihme.

 

 

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!