Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Eric Ries on koonnut lukuisista omista kokemuksistaan startupin teoriaa ja jäsentänyt sen kronologiseen muotoon. Asiathan eivät oikeassa elämässä mene lainkaan niin suoraviivaisesti kuin tässä oppikirjassa, mutta kuten sanotaan: Malli on hyödyllinen juuri sen takia, että se on yksinkertaistettu kuva maailmasta.

Startupit

Tiimiakatemian aikana olen tutustunut startuppeihin aika paljon ja asiakkaina ne ovat… jänniä. Voi olla, että konkurssi kolkuttaa ovella ja raha on tiukassa. Kiire tuppaa olemaan aina. Muutaman kuukauden kuluttua saatan huomata, että liikevaihto on satakertaistunut, tai yrittäjä on menettänyt luottotietonsa. Kaikki ovat kovin innostuneita omasta ideastaan ja tavallaan kaikki jotka ryhtyvät heidän yhteistyökumppaneikseen jakavat saman tuskan kuin sijoittajatkin: takaisinmaksua ei ehkä tule, tai sitten tästä voi tulla pitkä ja kukoistava asiakkuus.

Omat kokemukseni

Olen ollut itsekin pystyttämässä uusia bisneksiä, kuten Keski-Suomen Mökkitalkkareita, Asumispäästölaskuria, suksivoitelupalvelua, ja tulevana kesänä ehkä myös purjehduspalvelua. Ovatko nämä sitten olleet startuppeja?

Ries määrittää (startup-)yrittäjyyden olevan uuden kehittämistä organisaatiossa, jonka olosuhteet ovat äärimmäisen epävarmat. Rohkeisiin kokeiluihin Tiimiakatemiallakin pyritään, eli testaamaan epävarmoja asioita. Tutumpiin asioihin on kuitenkin helpompi tarttua, eli on helpompaa olla vähemmän rohkea. Yllämainituista projekteista kaikki ovat olleet todella opettavaisia, mutta ehkä kaikkein oudoimmilla vesillä olen Asumispäästölaskuri-palvelun kanssa. Kyseessä on laskuri, joka laskee asunnon vuosittaiset ilmastopäästöt ja jonka avulla asunnon hankkija voi vertailla asuntoja.

Startup-johtamisen peruskonseptit

Startupin tehtävänä löytää toimiva bisnesmalli, eli oppia mikä toimii ja mikä ei.

Oikeassa elämässä on hankala tietää edes jäljestäpäin, onko jokin uskomus oikeassa vai ei, eli opittiinko kokemuksesta mitään varmaa. Riesin ratkaisu tähän on ns. todennettu oppiminen. Oppiminen on todennettua vasta kun opitun asian käytäntöön vieminen parantaa yrityksen keskeisiä mittareita.

Koska liikevaihto on uusilla hankkeilla vielä pientä, eivät perinteiset mittarit liikevaihdosta tai käyttäjämääristä kerro kovin paljoa. Sen sijaan startupin keskeiset mittarit mittarit johdetaan sen toimivuuden kannalta kriittisimmistä leap of faith- oletuksista. Näistä keskeisimmät ovat kasvu- ja arvohypoteesi:

  • Tuotamme asiakkaalle arvoa tekemällä _______. Se on hänelle arvokasta koska____.
  • Kasvamme suosittelun/uusintaostojen/mainonnan avulla. se toimii koska___.

 

Hyvin tehdyt hypoteesit ohjaavat testaamaan oikeita asioita.  Lean-ajattelun ytimessä onkin kaiken – myös vaivannäön – tuhlaamisen minimointi.

Oppiminen tapahtuu toistamalla jatkuvasti kehää Rakenna-Mittaa-Opi. Siinä vaiheessa, kun uudet kokeilut eivät enää saa mittareita paranemaan, voi olla aika pivotoida, eli vaihtaa näkökulmaa. Itse kokeilin sitä asumispäästöprojektin kanssa kun päätin kokeilla myydä palvelua suoraan kuluttajille.

Testien rakentaminen

Vaatii itsekuria tehdä Minimum Viable Product. MVP on niin heppoinen tuote, että se juuri ja juuri toimii tarkoitukseensa, eikä sen tekemiseen ole käytetty tippaakaan ylimääräistä vaivaa. Haasteena on malttaa olla tekemättä turhia asioita ja käyttää energia tärkeisiin. Niihin, joiden tiedetään olevan tärkeitä ja niihin joista halutaan tietoa. Haluaisin tehdä asiat hyvin, kuten muutkin, niin ettei tarvitse häpeillä asiakkaan edessä. Kirjassa oli kuitenkin monia esimerkkejä, joissa asiakas ei arvostanutkaan jotain työlästä, vaan laiskan miehen karvalakkimalli olikin paljon hienompi asia.

Varhaiset omaksujat, eli alansa edelläkävijät, hipsterit ja trendsetterit itse asiassa tahtovat ratkaisun, joka on vain 80% valmis. Tämä johtuu siitä, että jos tuotteen käyttöönotto on liian vaivatonta, kuka tahansa eli ”massa” voi ottaa sen käyttöön ja silloin varhsiten omaksujien kilpailuetu on jo mennyttä. Pitää siis olla vähän outo. Tai aika paljonkin outo.

Brändillä vai ilman?

Heimo Yhteiskäyttöautot aloitti EasyCar nimellä ja brändäytyi myöhemmin uudestaan. Tällä taktiikalla ei tarvinnut huolehtia MVP:n mainevaurioista. (Enkä tiedä onko sellaisia tullutkaan.)

Pitäisköhän asumispäästöprojektiakin sittenkin testata ilman brändiä ja hineoja nettisivuja? Kyllä, ainakin joitain ominaisuuksia, ehdottomasti. Ja pitää olla tietoinen siitä, milloin ja mihin ko.brändiä käyttää. Olikohan se edes hyvä asia, että projektille keksittiin markkinointinimi jo nyt? Ilman brändiä ei tarvitse huolehtia brändin tyylistä ja olemuksesta.

Juttelin erään startup-yrittäjän ja yrityskonsultin kanssa ja hän kehotti esittämään mahdollisimman ”isoa” ainakin sijoittajat on usein varpaillaan. Hiilijalanjäljen laskenta taitaa olla ala, jossa uskottavuus on todella tärkeää. Muilta osin imago voi olla edelleen kökkö. Ainakin voin sanoa tehneeni jotain oikein, kun en ole vielä automatisoinut laskentaa, vaan teen sen Excelillä. (Tällaista ratkaisua, jossa ihmiset esittävät koneita kutsutaan nimellä Wizard of Oz MVP.)

Mittaaminen

Mittaaminen on ehkä se kaikkein hankalin kohta oppimissyklissä, koska on paljon helpompaa vain mennä ja katsoa mitä tapahtuu. Useissa projekteissa se on jopa paras tapa koska niissä on paljon muutuujia ja ongelmat korjataan matkalla, eikä juuri kyseisenlaista projektia välttämättä tule enää. Haluamme myös välttää paralysis by analysis -ilmiön ja sen takia on tärkeää ettei juttua suunnitella puhki, vaan alkuinnostus riittää käytäntöön viemiseen saakka. Harva projektimme on myöskään SaaS-alalla, joten datan keruu ei ole niin itsestään selvä asia.

Mittaaminen:

  1. mittaa, määritä missä olet kriittisten oletusten suhteen
  2. opi testaamalla kuinka saat lukemat ideaalitilanteeseen

 

Uutta ratkaisus rakentaessa on tietysti hyvä yrittää vähän suunnitella etukäteen, mitä tämä mittaa ja mitkä ovat kriittisimmät asiat, koska se voi auttaa onnistumisessa ja säästää työtä. Täysin triviaalit jutut taas voivat olla työn hauskuuden kannalta tärkeitä, joskus taas niistä ei ole mitään hyötyä. Tavoite on tietysti hyvä olla, ja kyky hahmottaa mistä kannattaa stressata ja mistä ei. Ilman lukuna ilmaistua tavoitetta on hankala sanoa, epäonnistuttiinko vaiko ei ja ”You can’t learn if you cannot fail.” Mitkä ovat ne tekijät ja niiden lukemat, joilla bisnesideamme toimii hyvin?

Oppiminen

Valmentajani kehotti minua kirjoittamaan artikkelin asumispäästöprojektini pääideoista, jotta tuo melko monimutkainen kokonaisuus on helpompi ”myydä” kun hankin projektiryhmää, yhteistyökumppaneita tai muita. Kenties joku joka lukee tekstin, keksii myös ratkaisun siinä esitettyihin pulmiin.

Kirjoittaminen ja pohtiminen edustavat Build-Measure-Learn -syklissä tulosten analysointia, johtopäätösten tekemistä, uusien suuntaviivojen asettamista. Sanalla sanoen: oppimista.

Oppimissyklin jokainen osanen on tärkeää saada rullaamaan hyvin, jotta kierrosaika saadaan mahdollisimman lyhyeksi. Kun jotain rakennetaan, se pitää rakentaa mitattavaksi, jotta keskeisistä oletuksista saadaan tietoa, olemmeko oikeilla jäljillä.

Oikeasti juuri nyt ongelmani ei ole kuluttajapuolella, vaan myyjäpuolella ja minun pitäisi testata siellä erilaisia oletuksia ja ratkaisuja. Kuluttajapuolelle on ”helppo” mennä, koska he eivät vastusta ja osaan paremmin samaistua heihin, mutta siellä iso ongelma taas on tehdä tästä riittävän kiinnostava. Myyjäpuoli on kriittisempi ja minun pitää edetä kahdella rintamalla.

Pelottaako artikkelin julkaisemisessa, että muut varastavat ajatukseni? Tavallaan toivon sitä, koska missioni ja visioni eivät keskity itseeni tai tähän projektiin. Joku isommilla resursseilla varustettu taho saattaisi skaalata tämän nopeammin ja jos alalla on useampi kilpailija, niin pakotamme toisemme kehittymään. Muilla, etenkin isommilla toimijoilla sitäpaitsi on jo valtavasti ideoita, mutta niitä vaivaa käytäntöön viemisen ja päättämisen hitaus, joten ne eivät yleensä halua vielä toistenkin ideoita kasansa päälle. Muistan jonkun muotoilleen ajatuksen näin: Jos idea on aidosti uniikki, se pitää työntää väkisin muiden kurkusta alas. Ehkä sen takia minulla on ollut vaikeuksia saada tähän tiimiä. (Tosin en ole edes kovin aktiivisesti kysellyt.)

Johtavat ajatukset

Kate Raeworthin kirjassa Donitsitalous esiteltiin systeemiajattelua, eli eri asioiden vaikutusta toisiinsa ikään kuin neutraalina sivustakatsojana. Myöhemmin törmäsin tässä blogissa Theory of Changeen, jossa katsotaan vaikutuksia päätavoitteesta takaisin päin ja löydetään mikä on paras reitti tavoitteeseen. Piirsin mitä se tarkoittaa asumispäästöprojektin kohdalla ja silmäni avautuivat. Sovelsin sitä visiointi- ja priorisointityökaluna ja siitä nousi uusia kysymyksiä. Tämänhetkisen ymmärrykseni valossa näyttää siltä, että alussa valitsemani kohderyhmä onkin paras, mutta voi olla jopa niin, ettei maailma tarvitsekaan projektiani. Selvitän.

Asumispäästöprojekti ja tuhlaava hätiköinti

Pyysin tiimikaveriltani nettisivut asumispäästöprojektilleni. Kirjan luettuani arvelen, että saman asian voisi ajaa Google Formsilla. Ainakin sitä kannattaa koettaa. Olen jättänyt yhden, tai useammankin askeleen välistä ja siirtynyt jo sinne missä haluaisin olla. Ries ei sanoita tätä näin, mutta startuppina on parempi ottaa paljon pieniä askeleita polkua tunnustellen, kuin harpata metsään. Pidän hyösyllisenä kirjassa ollutta taulukkoa, jossa tietyssä vaiheessa testaamista saa olla maksimissaan tietty määrä kokeita, koska se estää huomion hajaantumista ympäriinsä ja pakottaa saamaan asioita valmiiksi. Pyrin omaksumaan johtamisperiaatteita, jotka pakottavat olemaan lean, minimoimaan hukan. Jo ennen kuin tein itse asumispäästölaskurin minun olisi kannattanut tehdä ns. ”savutesti,” eli kysellä kuluttajilta kiinnostaako ideani heitä. Kriittisimmät kysymykset ensin.

suunniteltu aloitettu rakennettu testattu
A

B

C

D

E

 

F

joka vaiheessa max 3kpl

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!