Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Leiri 14

Kirjoitettu 17.02.14
Esseen kirjoittaja: Ville-Veikko Karttunen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Leiri 14
Kirjan kirjoittaja: Blaine Harden
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Pako leiriltä numero 14 on tositarina nuoren pohjois-korealaisen miehen pakomatkasta vankileiriltä, jossa hän on syntynyt ja kasvanut vailla tietoa ulkomaailmasta. Shin Dong-hyuk on tiedettävästi ensimmäinen onnistuneesti keskitysleiriltä karannut ja Kiinaan loikannut pohjois-korealainen, joka on myös syntynyt leirillä. Luin itse kirjan paetakseni hetkeksi länsimaisesta hyvinvointivaltiosta, saadakseni hieman perspektiiviä asioihin. Kirja oli samalla ensimmäinen elämäkerta, jonka olen lukenut.

Kirjan on kirjoittanut yhdysvaltalainen Blaine Harden, joka on toimittajana erikoistunut kirjoittamaan Afrikan ja Pohjois-Korean ongelmista, ja siten tuoda asioita länsimaalaisten tietoon. Vaikka kirja oli kirjoitettu hieman ”poukkoilevalla” tavalla, Shinin tarina oli äärimmäisen mielenkiintoinen.

Shin oli syntynyt ja tuomittu jäämään vankileirille, koska hänen setänsä oli karannut maasta. Jos joku Pohjois-Koreassa pakenee rangaistukselta, hänen sukunsa saa kärsiä rankaistuksen. Tämä rangaistus lankesi Shinin isälle, joka myöhemmin kädentaidoistaan ”palkittiin” pakkoavioliitolla toisen vangin kanssa. Nämä toisilleen tuntemattomat ihmiset saivat luvan lisääntyä, jolloin syntyivät Shinin vanhempi veli ja myöhemmin Shin itse.

Maailma, johon Shin syntyi, oli äärimmäisen julma kenen tahansa ulkopuolisen silmin. Ulkomaailman olemassaolosta ei puhuttu, eikä vankileirin ihmisiä koettu tarpeeksi tärkeiksi tietämään edes Kim Il-Sungista. Ainut linkki ulkomaailmaan oli juna, joka joskus toi suolaa. Leirillä ihmiset kasvatettiin kantelemaan toisistaan, mikä jarrutti tehokkaasti pakosuunnitelmia, sillä kiinnijäämisestä tiesi kuolema. Vartijoilla, opettajilla ja kaikilla henkilökuntaan kuuluvilla oli täydellinen määräysvalta vankeihin. Shinin olessa kuusi, opettaja pieksi karttakepillä saman ikäisen tytön kuoliaaksi tämän kähvellettyä pari riisinjyvää luokan edessä. Seuraavana päivänä koulua jatkettiin ilman kuin mitään olisi koskaan tapahtunutkaan.

Omaa äitiään Shin piti lähinnä kilpailijana eloonjäämiskamppailussa. Shin söi monesti äitinsäkin lounaan, silloin kuin äiti oli tekemässä raskasta peltotyötä. Shin kertoo kirjassaan, ettei ymmärtänyt että hänen äitinsäkin tarvitsi ruokaa selvitäkseen. Termin rakkaus hän kuuli ensimmäistä kertaa karattuaan maasta, ja totesi ettei kokenut mitään sen kaltaista vanhempiaan kohtaan. Hän nimittäin ilmiantoi itse oman äitinsä ja veljensä paon suunnitelusta vartijoille. Myöhemmin hän seurasi heidän julkista teloitustaan, ja hänen ajatuksissaan he ansaitsivatkin kuolla. Shin olisi luultavasti itse joutunut myös teloitettavaksi, mikäli ei olisi ilmiantanut heitä. Shinin äiti tiesi tämän varmasti, että jos he onnistuisivat paossa, niin Shin ja hänen miehensä olisi teloitettu.

Näin kieroutuneessa maailmassa Shin kasvoi. Koska tämä oli ainut elämän tapa, jonka Shin tiesi, hän vaikutti olevan hyvin sinut asian kanssa. Kirjassa Shin mainitseekin olleensa onnekas syntyessään tähän maailmaan, koska he jotka olivat ulkomaailmasta tuomittu leirille, menettivät elämäntahahtonsa nopeasti ja tekivät usein itsemurhan. Leirillä itsemurha tulkittiin tosin paoksi, jolloin rangaistiin lähintä mahdollista ihmistä. Shinillä meni siis verrattain hyvin.

Kirjaa lukiessani tuli mietittyä, miten hyvin asiat itselläni ovat. Minun ei ole koskaan eläessäni tarvinnut murehtia ravinnonsaannistani sillä tavalla että kuolema olisi kolkutellut kulman takana. En ole elänyt ympäristössä, jossa joku voisi riistää henkeni seurauksetta tai juurikaan hyötyisi siitä itse. Minun ei tarvitse varastaa vaatteita selvitäkseni itse hengissä. Minun liikkumistani ei rajoita mitkään sähköaidat tai vartijat. Voin olla erimieltä asioista, menettämättä henkeäni. Silti en aina koe olevani sinut asioiden kanssa.

Shinille elämässä oli vain vartijoita ja vankeja, ja asioihin ei voinut vaikuttaa. Shin oli vanki, hän ymmärsi ettei koskaan tilanteeseensa voisi vaikuttaa. Elämässä ei ollut muitakaan vaihtoehtoja, joten haaveillekaan ei ollut sijaa. Shin eli ”tyytyväisenä” oletusasetuksilla.

Minulla sen sijaan on vaihtoehtoja, aivan järkyttävästi. Kiitos median, internetin ja vapaan sanan minulle on on annettu huikea määrä rooleja ja kauneusihanteita joiksi elämäni voisin kustomoida. Suomessa ilmaisen opiskelun ansiosta vaihtoehtoni sen kuin lisääntyvät, esimerkiksi raha ei täällä rajoita hirveästi yksilön oman elämän kustomointia. Ainoat rajat täällä ihminen asettaa itselleen, ja kun aihetta on tarpeeksi jumpattu ja viestin ymmärtää, katoavat nämäkin rajat.

Tässä vaiheessa minulla on niin paljon vaihtoehtoja, että oman elämäni kustomointi on todellinen haaste. Kuten on tutkittu (http://stayoutofschool.com/2010/07/the-jam-experiment-on-choice/) liian monta vaihtoehtoa syö motivaatiota valita. Sama pätee, kun pitäisi valita mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Tiedän kyllä, että haluan tehdä vaikka ja mitä, mutta millä pääsen itselleni parhaimpaan lopputulokseen? Haluan matkustaa nähdä maailmaa, mutta olisinko kuitenkin onnelisempi pysyessäni yhdessä paikassa ja rakentaa kestävää yhteisöä ympärillä olevien ihmisten kanssa?  Oman elämäni kustomoinnissa, samoin kuin monella muulla on se, että haluaa optimoida kaiken. Mutta koska elämme (ehkä) vain kerran, emme voi kuin hieman leikkiä ajatuksella mitä mikäkin vaihtoehto voi tarkoittaa. Siihen lisättynä se, ettei kukaan oikeasti lopputulemaa millekään valinnalle, elämä on yhtä arpapeliä. Tämä tietämättömyys yhdistettynä lähes rajoittamattomiin vaihtoehtoihin tekee valinnanteosta ja tavoitteiden asettamisesta todella vaikeaa.

Vankileirillä Shin teki oman tulevaisuutensa kannalta parhaimman vaihtoehdon, hän päätti paeta sieltä. Hänellä oli yksi ainut motiivi ja tavoite paolleen, saada syödäkseen pihviä. Jatkuvassa nälässä pidetyille vangeille, jotka saivat elääkseen pitkälti kaalikeittoa, tarina pihvistä riitti Shinille motivaatioksi riskeerata oma henkensä. Ei vapaus, ei raha, ei naiset, vaan pihvi suoraan Maslowin tarvehierarkian pohjalta. File:Mazlow's Hierarchy of Needs.svg

Voisiko hierarkiasta löytyä minulle jokin neuvo, joka auttaa minua tekemään valintoja elämässäni? Fyysiset tarpeet täyttyvät vähintään oman käden kautta, turvallisuuden porraskin on hyvällä mallilla. Rakkauden portaalla seksuaalinen intimiteetti näin sinkkuna on hieman hukassa, mutta minua pystyy silti motivoimaan kunnioituksen tason kohdilla. Kunnioituksen portaassa kohta ”saavutukset” kolahtaa pahasti. Kun asiaa mietin, en koe saaneeni hirveästi aikaan viime aikoina. Saavutukset ovat yhteyksissä tavoitteisiin, ja nykyään tavoitteellisuuteni on ollut vähäistä. En ole asettanut uusia tavoitteita, koska en ole kokenut saavuttamisen iloa aikoihin.

Minun siis pitäisi luoda itselleni tavoitteita, jotta saavuttaessani ne kokisin iloa, jonka johdosta asettaisin lisää tavoitteita ja näin vahvistaisin omaa henkistä hyvinvointiani. Koettuani onnistumisia, pystyisin siirtyä tyydyttämään tarpeitani itsenitoteuttamisen tasolla. Tällä hetkellä tarpeeni toteuttaa itseäni häviää esimerkiski tarpeelleni saada hyväksyntää muilta. Asettamalla ja saavuttamalla tavoitteita kasvatan samalla itsetuntoani ja identiteettiäni, sekä lähentyessäni itsenitoteuttamisen tarvetta, tapeeni hyväksynnän saamiseksi muilta luultavasti pienenee. Pystyn varmasti silloin hyväksymään faktojakin paremmin (esimerkiksi työtehokkuuteni ei ole kuitenkaan niin korkea kuin omassa mielessäni ajattelen), jolloin valintani tulevaisuuttani kohtaan helpottuu.

Oppimissopimukseeni olin jo aikaisemmin kirjannut tavoitteitani, kuten 600 Smartumin sopimusta ja alle kympin rasvaprosentti toukokuun loppuun menessä. Kuitenkin nyt kirjan luettuani ja asioita palloteltuani sain ehkä paremman käsityksen mikä tavoitteiden asettamisessa on tärkeätä lopputuleman lisäksi. Haluan kuitenkin lisätä yhden asian kirjan innoittamana iloisuuspäiväkirjaani, päivän saavutukset. Tämän sunnuntain kohdalle laitan saavutukseksi huikean kirja-esseen.

Psykologiasta kiinnostuneena tämä kirja oli todellinen helmi itselleni, ja samalla kiinnostukseni ja ymmärrykseni maailmanpolitiikasta kasvoi. Esimerkiksi viime vuonna uutissa oli, kuinka Etelä-Korean hallitus joutui ottamaan kiinni ihmisoikeusaktivesteja, jotka lähettivät helium-palloilla USB-tikkuja täynnä artikkeleita Pohjois-Korean ihmisoikeusrikkomuksista, ja koittivat siten herättää kapinahenkeä maassa. Ensin uutisen luettuani ihmettelin, miksi Etelä-Korea puuttui asiaan, mutta kirjan luettuani ymmärrän täysin hyvin miksi se puuttui. Jos minä Etelä-Korean päättäjänä näkisin, kuinka välillä ajattelemattomat mielenosoittajat lähtevät ärsyttämään Pohjois-Korean diktaattoria, mahdolliset väkivaltaisuudet tulisivat varmasti kohdistumaan Etelä-Koreaa kohtaan. Etelä-Koreaa, jolla on jo edelleen virallisesti sota käynnissä pohjoisen kanssa, jolla tällä hetkellä on hallussaan ydinase.

Kysymyksiä joita monet kysyvät, on miksei kukaan puutu Pohjois-Korean toimintaan? Ydinase-uhan, monen biljoonan euron hankkeen maksajan uupumisen, ja sen että on hyvä olla olemassa huono esimerkki jonka rinnalla muiden valtioiden vääryydet omaa kansaa kohtaan näyttävät mitättömiltä, takaavat sen että Pohjois-Koreassa meno jatkuu vielä toistaiseksi samaan malliin. Sitä ei varmasti kukaan tiedä varmaksi, mutta itse ainakin epäilen ettei suuri osa näistä aivopestyistä ihmisraukoista edes odota vapahtajaa.  Jos esimerkiksi USA hyökkäisi Pohjois-Koreaan, uskoisin että se otettaisiin vastaan pikemminkin vihollisena kuin vapauttajana.

Vielä näin loppuun haluan sanoa, että kun Shin viimeinkin sai pihvinsä ja nousi lopulta Maslown tarvehierarkiassa pari pykälää ylemmäs, hän alkoi voida henkisesti pahoin esimerkiksi äitinsä ilmiantamisesta. Sen jälkeen kun kaikkea aivokapasiteettiä ei tarvinnut käyttää selviytymiseen, oli hänellä viimein aikaa ja energiaa reflektoida tekojaan.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!