Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Letimin höpinät vai viisaudet?

Kirjoitettu 19.11.13
Esseen kirjoittaja: Ilkka Hartikainen
Kirjapisteet: 4
Kirja: Tiimiakatemia - Kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi
Kirjan kirjoittaja: Timo Lehtonen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kyllä se Letimi tuntuu tietävänki jotain sillä kirjassa Tiimiakatemia – Kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi oli todella paljon hyviä ajatuksia jotka saivat minut ajattelemaan tiimiyrittäjyyttä hieman uudella näkökannalla. Mutta ajattelin olla nyt rohkea, ja olla erimieltä Letimin tuomista asioista, mutta myös peilata kirjaa Forest and Back:iin (koska siitä saa ylimääräisen kirjapisteen).

 

Ensimmäinen seikka on avotoimistojen hyvät ja huonot puolet. Avotoimistoissa sekä väriakatemioissa erittäin hyvää on se, että kun saapuu pinkkuna taloon joutuu heti pakostakin olemaan tekemisissä vanhempien tiimiyrittäjien kanssa. Tämän auttaa ”sopeutumaan” talon tapoihin ja nopeammin verrattuna siihen, että meidät olisi heitetty omaan suljettuun toimistoon pyörittelemään vaan omia asioitamme. Mutta tässäpä piileekin kaksiteräinen miekka. Oman toimiston rauhattomuus on todella suuri ongelma, varsinkin näin keltaisen akatemian keskimmäisen tiimin kannalta katsottuna. Porukkaa liikkuu ohi, läpi ja ali joka häiritsee sitä omaa työskentelyä todella tehokkaasti. Ja se on enemmän sääntö kun poikkeus, että kun yrittää käydä jotain ”tärkeitä”, mieltä painavia asioita läpi oman tiimin kesken niin on ihan turha yrittääkkään edes käydä niitä toimistossa sillä näitä kuuluisia häiriötekijöitä ilmaantuu heti ”palaverin” alettua. Kirjassa myös painotettiin sitä että jokainen tiimi luo toimistostaan oman näköisensä mikä kanssa on erittäin haastavaa varsinkin Onkapannun pohjaratkaisuun nähden.

 

Toisena eroavaisuutena todellisuuteen kirjaan nähden on valmentajien näkyvyys tiimin parissa. Ne kerrat kun olen nähnyt valmentajia meidän toimistolla kyselemässä meidän tekemisistä mahtuu yhden käden sormiin. Tämä on aiheuttanut ainakin itselleni pienen kynnyksen tulla keskustelemaan valmentajien kanssa teorioista sekä käytännön tekemisistä. Pikemminkin tuntuu siltä että valmentajat viihtyvät siellä omassa pikku luolassaan jonne ei tiedä pitääkö sinne mennä armeijan toimistokäyttäytymisellä vai henkselit paukkuen heittämään yläfemmoja. Syy miksi pidän itse valmentajien läsnäoloa tärkeänä on se, että heidän kanssaan voisi keskustella varsinkin projekteista ja kysellä epävarmana pinkkuna olenko menossa p***e edellä puuhun vai teenkö edes jotain oikein.

 

Kolmantena seikkana huomasin että kuinka miltein jopa hehkutettiin akatemian sisäistä flow:ta ja kuinka vanhemmat tiimiyrittäjät ovat kiinnostuneita pinkkujen tekemisistä ja miltein jopa pitävät huolta heistä. Käytännön tasolla tätä ei juuri näy ollenkaan. Tämä on ehkä suurin seikka mihin haluaisin muutosta ja mihin aion myös jatkossa kiinnittää huomiota myös oman käyttäytymisen osalta. Se että alkaa heittämään sitä läpändeerusta kaikkien kanssa varmasti laskee kynnystä vanhempien tiimiyrittäjien osalta tulla juttelemaan. Ja lupaan tätä esseetä kirjoittaessani että tuleville pinkuille käyn vähinttään ”länkyttämässä” jotta tekisin itseni heille helpommaksi lähestyä kiperimmissäkin asioissa.

 

Kirjassa myös painotettiin yksilön vastuuta. Minun mielestäni Osuuskunta Dynaamian ongelmana tällä hetkellä on se, että yksilön vastuuta ei painoteta tarpeeksi. Eräänä iltana paikallisessa anniskeluravintolassa kävin kollegani Henri ”Hene” Niemen kanssa keskustelua kyseistä aiheesta ja keskustelun tiimellyksessä tuli esille se pointti, että tiimihän koostuu yksilöistä. Se kuinka yksilöt toimii rakentaa sen kuinka tiimi toimii. Tähän varmasti on montakin lähestymistapaa, mutta itse aion kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni esimerkin näyttämisen voimaa/tehoa.

 

No mutta tähän jääköön nytten erimielisyyksien läpikäyminen ja keskitytäämpäs hetki Forest and (Maybe) Back:iin!

 

Forest and Back oli loistava veto pitää heti ensimmäisenä kun tiimit jaettiin. Varsinkin näin älypuhelimien ja sosiaalisen median aikakautena. Ihmiset pakotettiin käymään ihan OIKEAA sosiaalista työskentelyä toisten ihmisten kanssa. Ja näin jälkeenpäin kun miettii kuinka ihmiset toimivat näiden ongelmien edessä, pystyy huomaamaan yhdennäköisyyden kuinka tiimitoverit ovat toimineet akatemiallakin. Mitä jos Belbinin testi unohdettaisiin, ja tehtäisiin ihmisten ”lokerointi” pelkästää Forest and Back:iin verraten? Esimerkiksi luontaiset johtajat tulivat kyllä todella vahvasti esille kun lähdimme tiiminä ratkomaan meidän eteemme tulleita ongelmia. Mutta miksi tämä huikea tapahtuma järjestetään vain pinkuille? Jos tiimissä tulee esimerkiksi kuppikunta tilanne tai tiimiyrittäjät alkavat suorittamaan itsenäisesti projekteja, voisiko Forest and Back olla vielä tehokkaampi? Olisi hauska nähdä, kuinka toiminta eroaa siitä kun toisilleen täysin tuntemattomia laitetaan metsään rämpimään kuin toistensa kanssa jo vuoden tai pari työskennelleet rämpivät sielä suossa. Kuitenkin Forest and Back -kirjan teoria on rakennettu sen pohjalle että yrityksen jäsenet jo jotenkin tuntevat toisensa, mutta se yhteenhiileen puhaltaminen puuttuu.

 

Kirjana erittäin hyvä kuitenkin tuo Letimin kirja. Ja onhan se vähän koomista lukea YPK:ssa suositeltavasta kirjasta veljen lausahduksia, minkä seurauksesta kirjalle voisi myöntää puolikkaan plussa lisäpisteen. Suosittelen kaikille luettavaksi, etenkin pinkuille.

 

P.S Timppa, jos luet tätä esseetä niin tule ihmeessä keskustelemaan näistä ajatuksista joita tämä kirjasi herätti. Minut löytää todennäköisesti keltaiselta toimistolta!

 

P.P.S Jätätkö kuitenkin ne teräaseet sinne valkkuluolaan ennen keltaiselle toimistolle saapumistasi?

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!