Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Linnunradan käsikirja liftareille

Kirjoitettu 03.06.13
Esseen kirjoittaja: Mika Autio
Kirjapisteet: 3
Kirja: Linnunradan käsikirja liftareille
Kirjan kirjoittaja: Douglas Adams
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8. Henkinen kasvu, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tässäpä varsin erikoinen kirja josta löytyy legendaksi muodostunut ultimaattiseen kysymyksen vastaus:42. Tämä on siis elämän tarkoitus, ainakin riippuen siitä miten sen kysyy. Mutta mitäs tästä kulttiklassikosta voi normaali kaduntallaaja saati sitten tiimiyrittäjä oppia? Otetaan selvää.

Kaikki riippuu perspektiivistä

Kirjan alkuvaiheissa päähenkilön koti joutuu uhkan alaiseksi. Se aiotaan romuttaa. Kyseisen talon kohdalta on suunniteltu menevän moottoritie. Tämä on kuitenkin vasta pientä. Eri taho aikoo romuttaa päähenkilön kotia suuremmassa mittakaavassa, kun maapallo sattuu olemaan maailmojenvälisen moottoritien paikalla. Yksi koti ei tunnukkaan tämän suhteessa kovin isolta asialta. Ehkä omiakin ongelmia olisi hyvä osata suhteuttaa. Se että omalla osuuskunnalla on ollut kassakriisi ei tunnu enään missään, kun vertaa siihen miten kokonainen Kreikan valtio on samanlaisessa tilanteessa. Outoa kyllä pelkästään tieto, että asiat voisivat tai ovat huonommin riittää tyynnyttämään ihmisen omaa mieltä. Toisaalta ehkä kyseessä on toisenlainenkin ihmiselon ilmiö. Omaan arkeen juuttuminen. Eräässä kirjan keskusteluista sanottiin näin: ”mahdollisuudet ymmärtää mitä todellisuudessa tapahtuu ovat niin pienet, että sitä mieluiten pitää itsensä kiireisenä”. Arki nielaisee ihmisen. Keskitytään liikaa johonkin tiettyyn asiaan niin iso kuva katoaa kokonaan. Isolla kuvalla tarkoitan ympärillä olevaa maailmaa jota varten loppujen lopuksi me projektejamme teemme ja jota varten akatemiakin on olemassa. Älä koskaan unohda seurata ympärilläsi olevaa maailmaa. Lue lehtiä ja seuraa blogeja. Hardcore elämästä oppia seuraa ympäristöä, kuuntelee ihmisten keskusteluja ja tätä kautta oppii maailmasta ja elämästä. Aina ei kannata olla pää älypuhelimessa.

Byrokratiahirviöt

Kirjan pääanarkistit ovat Vogoneja. Kyseiset olennot ovat pahansuovia, pikkutarkkoja, mielikuvituksettomia olentoja jotka kykenevät vain tekemään asioita. Jostain kumman syystä itselleni juuri nämä Vogonit vaikuttivat kirjan inhimillisimmiltä olennoilta. Ne nimittäin kuvastivat yhteiskuntaa ja sitä pyörittäviä ihmisiä pahimmillaan. Vogonien yhteiskunnassa ei tehdä mitään ilman virallista myönnettyä lupaa. Ei vaikka mikä olisi. Samalta tuntuu joskus Suomen maassakin eläminen. Kaikkeen työhön tarvitaan lupaa ja koulutusta ja kurssia ja ties vaikka mitä. Ravintolaa pitäessä tuntuu hieman turhamaiselta kytätä jääkaapin lämpötiloja harvasen päivä, kun ei siitä asiakkaan näkökulmasta (joka nyt kuitenkin on se tärkein) ole ihan älyttömästi väliä (paitsi jos lämmöt vetävät neljää vuodenaikaa). Vihaan paperien täyttämistä, vihaan sitä että joudun käymään kursseja asioihin jotka jo osaan, vihaan viiden vuoden uudelleenkoulutautumis politiikkaa. VIHAAN BYROKRATIAA! Siinä vaiheessa, kun otetaan olemattomat termit kuten yhteiskunta, työpaikka jää vain jäljelle suo kuokka ja Jussi. Ainoat oikeasti todelliset asiat.

Sekavaksi menee mutta pointtini pitää. Moni innovatiivinen ja siisti asia jää Suomen maassa joka vuosi tekemättä, koska joku ei uskaltanut siirtyä ideasta actioniin säädösten ja kieltojen takia. Hermot menevät, kun yrittämisen aloittamiseksi pitää rikkoa jokin maaginen barrieri ja astua tavallisen tallaajan joukosta pois. Siksi itse pidän ideoista kuten POP-up company, Expa tai vaikka ihan Tiimiakatemia, jotka laskevat kokeilemiseen lähtemisen kynnystä. Koko yhteiskunta pitäisi juovuttaa kokeilemisen kulttuurilla.

Ajatus olennosta joka pystyy vain teekemään asioita pysäytti minut. Eikö tekeminen olekkaan se kaikista tärkein juttu? Mieluummin Doer than Thinker. Molemmat taitavat vain olla puolikkaita siitä mitä ihmisen pitäisi olla. Työllä ei ole merkitystä ilman ajatusta. Jos olet töissä vain sen takia, että ihmisen pitää olla töissä niin pahoinhan siinä alkaa voimaan. Silti tälläkin hetkellä miljoonat ihmiset ympäri maapalloa tyytyvät olemaan Vogoneita töissään. Syy heidän jokapäiväisiin rutiineihin on hukkunut. Itse olin Vogoni ennen muuttoani Jyväskylään. Keräsin rahaa muuttoa varten. Jossain vaiheessa rahaa oli niin hyvin, että periaatteessa minun ei olisi enään tarvinnut työskennellä. Silti jatkoin ja pian olinkin pahansuopa ja pikkutarkka olento joka kykeni vain tekemään työnsä eikä yhtään sen enempää. Vogoniudesta pääsee pois, kun käy vakavan keskustelun peilin kanssa seuraavista aiheista: ”Miksi minua v***aa” tai ”miksi raahaan pe****ni joka päivä akatemialle”. Tätä kautta löydät syyt asiolle mitä teet tai huomaat ne joihin syitä vain ei ole olemassa. Kun tiedät syysi näet laajemmin ja osaat ylittää itsesi.

Ja siis kyllä pitää lähteä tekemään asioita ilman turhaa pohtimista, mutta toiminnallesi hyvä syy?

Kysymys on tärkeämpi kuin vastaus!

Kirjassa esiintyvä korkeimman älykkyyden rotu rakensi tietokoneen ratkaisemaan kysymyksistä suurimman: Mikä on elämän tarkoitus? Tätä kysymystä kone pohti miljoonia vuosia ja lopulta vastaus tuli: 42. Spoiler: vastaus oli mitä oli koska kysymys ei ollut oikea. Vahvistaa hyvin akatemialta saatua käsitystä siitä, että jos haluaa oikeat vastaukset pitää kysyä oikeat kysymykset. Varsinkin tiimitoiminnassa hyvinkin toimivaksi todettu ajatusmalli. Huomattavasti paremman keskustelun tuloksen saa kysymyksellä ”miten saamme kauppaa?” kuin toteamuksella ”meidän pitää saada kauppaa”. Oikean vastauksen saamiseksi on siis tärkeää löytää ensin oikea kysymys. Tai jos tuntee ettei osaa kysyä oikeaa kysymystä sitten voi kysellä niin per***eesti. Eiköhän jokin niistä ole hyvä.

Lopuksi

Ja mitäs tästä sitten jäikään käteen? Ainakin se, että arki on vihollinen jota vastaan on taisteltava (rutiini ja arki ovat eri asioita). Arkeen hukkuu ja pian ollaan niin väsyneitä ja kiireellisiä, ettei jakseta seurata ympärillä elävää ja hengittävää maailmaa. Yrittäjä ei voi hukkua arkeen. Siihen loppuu uuden luominen, innovatiivisuus, asiakkaan tunteminen ja yrityskentän tunteminen. Linnunradan liftarikaan ei juutu arkeen. Sen takia lifarti elää elämää, tekee ja näkee asioita mistä suurin osa ei voi kuin uneksia.

Vogonit herättivät vihani byrokratiaa kohtaan, mutta kohta tajusinkin olleeni Vogoni itse. Monologi Peilin kanssa pelastaa Vogoniudelta. Sille ei muuten ole pakko kiroilla. Jos ärräpäät eivät lähde yksi ihan hyvä kysymys on esimerkiksi seuraava: ”Olenko onnellinen?”. Tästä lähtien aion käydä hyvinkin pitkiä ja syvällisiä keskusteluja peilini kanssa.

Kysymys on tärkeämpi kuin vastaus. Miksi? Koska ilman kysymystä ei ole vastausta? Kuu saa valtansa auringolta asetelma tässäkin tapauksessa pitää paikkansa.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!