Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Lokki vitun Joonatan

Kirjoitettu 23.11.13
Esseen kirjoittaja: John Blåfield
Kirjapisteet: 1
Kirja: Lokki Joonatan
Kirjan kirjoittaja: Richard Bachin
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Lokit ovat ärsyttäviä. Miksi ne pysyvät kiusaamassa ihmisiä kauppatorilla, kun niillä on siivet ja taivas on avoinna. Joonatan Livingston oli erilainen lokki. Joonatania ei kiinnostanut ruuan perässä kärkkyminen satamassa, vaan hän halusi lentää. Hän halusi oppia kaiken lentämisestä, mutta sitä ei pidetty lokkien yhteiskunnassa hyväksyttävänä. Lentämisen ja oppimisen halun takia Joonatan joutui kärsimään paljon ja hänet potkittiin ulos lokkien yhteiskunnasta.

Joonatan oli siinä mielessä hyvin helposti samaistuttava että minä teen paljon asioita tunteen pohjalta enkä välitä niin siitä mitä muut ajattelevat. Toisaalta minulle on todella hankala keskittyä vain yhteen asiaan niinkuin Joonatan teki, ja tulla mestariksi siinä asiassa mitä tekee. Välillä olen ajatellut ja pohtinut että voisi keskittyä johonkin yhteen asiaan, mutten vain pysty.

Kirjassa oli magee metafora kuolemalle mutta lokki Joonatan ei ilmeisesti kuollutkaan kuollessaan. Hän tapasi henkisen opettajansa jossain tuonpuoleisen kaltaisessa maailmassa. Siellä sit alko tapahtuu asioita mitä mä en enää hiffannu. Siis saattaa olla vaan tyhjänä pää rankan viikon jälkeen mut en hiffannu miten lokki voi lentää läpi ajan ja todellisuuden mihin aikaan vaan, mihin paikkaan vaan. Hiffaan sen ajatuksen että mikä vaan on mahollista mut kuitenkin täytyy pysyy täs todellisuudes. Vai täytyykö?

Se oli hienoo että Joonatan palasin takaisin hänen parvinsa luokse ja sai nuoren lokit avaamaan silmät. Kyseenalaistamaan jo olemassaolevat kaavat. Muutta vähän kummallisen Jeesushahmon hän itsestään loi. Ehkä ongelma on kuuntelijassa. Silloin kun tapaamme ihmisiä jotka on jollain asteella ylitse muiden ihmisten, meillä on taipumus luoda heistä jumalahahmoja (Idoleja). Joonatan oli opettaja ja oppija, edelläkävijä ja lahjakkuus mutta jumala hän ei ollut eikä halunnut olla. Miksi hän sitten vaikutti niin erikoiselta. Ehkä ongelma on siinä että seurataan liikaa yksilöä ja sitä mitä hän on ulkoisesti, ei sitä mitä yksilö sanoo ja sanoillaan tarkoittaa. Siis mitä tästä pohdinnasta opin on että älä ihannoi liikaa jotakuta vaan pohdi ja arvosta tämän jonkun sanomisia.

Mut sillee pääpointtihan täs kirjas oli että älä luo rajoitteita vaan tavoitteita ja pyri saavuttaa ne. Tee sitä mistä nautit.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!