Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Lopeta märehtiminen, aloita elämä

Kirjoitettu 02.03.21
Esseen kirjoittaja: Tuulia Jäppinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Unf*ck yourself: lopeta märehtiminen, aloita elämä
Kirjan kirjoittaja: Garu John Bishop
Kategoriat: 1. Oppiminen, 9.08. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

 

’’Näin kukistat kielteisen sisäisen paskapuheen ja alat ihan oikeasti elää.’’

Näin alkoi kirjan kuvaus ja tiesin, että tämän kirjan haluan lukea. Tai no itseasiassa kuunnella. Olen nyt kuunnellut paljon kirjoja, sillä malttini ei oikein riitä kirjojen lukemiseen. Kuunnellessa pystyn edistää samalla muita asioita, kuten siivoamista tai käydä suihkussa. No, mutta selittelyt sikseen.

Olen lukenut aika paljon tällaisia self help -kirjoja ja tämä oli aika lailla samaa kastia muiden kanssa. Mutta se laittoi kuitenkin taas paljon ajattelemaan omaa elämääni. Kirjassa Bishop kertoi erilaisia ’’voimalauseita’’, joita on hyvä sanoa itselleen. Yksi tärkeimmistä lauseista oli: ’’minä suostun näkemään vaivaa’’. Jos jokin asia tuntuu vaivalloiselta, niin silloin täytyy kysyä itseltään, että suostunko näkemään vaivaa asian eteen. Se kaikki lähtee siitä. Kaikki on vain itsestään kiinni. Omasta tahdosta. Jos ei suostu näkemään vaivaa, niin miten asian eteen voisi mitään tehdä?

On erilaisia ihmisiä erilaisten ajatusten kanssa. Joillekin salille lähteminen tai tiskaaminen on todella epämiellyttävää, eivätkä he jaksa vaivautua tekemään niitä. Itse en taas koe niitä ollenkaan epämiellyttäväksi. Olen sisäistänyt, että minä tosiaan suostun näkemään vaivaa. Suostun näkemään vaivaa sen eteen, että peiliin katsoessani näen kehitystä tapahtuvan ja tunnen olevani terve. Sekä suostun näkemään vaivaa sen eteen, ettei minun tarvitse katsoa rumia likaisia tiskejä keittiössäni. Olen kuitenkin myös joissain asioissa laiska, missä joku muu ei ehkä olisi. Minulle esimerkiksi imurin ottaminen kaapista tuntuu välillä ylitsepääsemättömän vaivalloiselta. Itse imurointi ei taas tuota mitään pahaa mieltä, mutta se kaapin avaaminen vain tuntuu niin suurelta ajatukselta. Saatan siirtää asiaa montakin päivää myöhemmäksi, koska keksin tekosyitä, miksi en voisi tehdä sitä juuri nyt.

Jätän myös usein kirjojen lukemisen viime tippaan. Tai jos en lukemista, niin ainakin esseiden kirjoittamisen. Jos katson vaikka telkkaria ja takaraivossa on ajatus, että minun pitäisi tehdä jotain, niin annan usein luvan itselleni katsoa sen hetkinen jakso loppuun. Sen jälkeen rupean vasta hommiin. Joskus saatan lipsua ja antaa itselleni luvan katsoa vielä jopa toisenkin jakson, ennen kuin käyn hommiin. Miksi en tee sitä HETI? Miksi pitkitän asiaa? Tuo Bishopin lause: ’’minä suostun näkemään vaivaa’’ iski minuun. Kun annan itselleni suostumuksen, niin silloin tiedän, että nyt se on tehtävä. Kokeilin kyseistä lausetta, ennen kuin aloitin kirjoittamaan tätä esseetä. Se toimi. Asia ei tuntunut enää ollenkaan vaikealta. Yksinkertaista. Oloni tuntuu jotenkin kepeältä.

Edellä mainitut asiat ovat aika pieniä esimerkkejä. Sama asia pätee kuitenkin mihin tahansa asiaan elämässä. Jos haluan pistää koko elämäni uusiksi, niin se vaatii minulta vain suostumukseni. Sen jälkeen tulee vasta ne teot. Teot ovat helppoja, jos olen suostunut tekemään ne.

Elämässä tapahtuu myös sellaisia asioita, mihin itse ei voi vaikuttaa. Kuten läheisen kuolema, sairastuminen tai työsuhteen päättyminen yt-neuvotteluiden päätteeksi. Kamalia asioita. Kuitenkin se, miten elämää jatkaa näiden tapahtumien jälkeen on omissa käsissä. On selvitettävä mitä ei halua ja mitä haluaa. Kun tietää mitä haluaa, on vain suostuttava tekemään asioita sen eteen, jotta voi saavuttaa haluamansa.

Kun on jokin tavoite, on luotava toimintasuunnitelma. Usein jokin tavoite saattaa tuntua liian isolta, mutta kun sen pilkkoo pienempiin palasiin niin ei se enää olekaan niin iso pala purtavaksi. Tämä pätee esimerkiksi opinnäytetyöhön. Olen pelännyt sitä siitä saakka, kun aloitin Tiimiakatemialla. Vieläkin se tuntuu hurjalta isolta möykyltä, joka on vaikea voittaa. Olen kuitenkin kuullut paljon sitä, että ei se oikeasti ole niin paha. Jo ensimmäiseksi valitaan aihe ja sen perusteella tehdään runko. Runkoa aletaan vain toteuttamaan ja that’s it. Se tuntuu heti jo paljon helpommalta. Ei kannata lähteä tavoittelemaan mitään, jos ei ole käyttänyt ajatustakaan sen saavuttamiseen vaadittaviin steppeihin.

Kun toimintasuunnitelma on tehty, niin Bishop suosittelee käyttämään voimalausetta; ’’minä pystyn’’. Itse ainakin puhun paljon itselleni mielessäni. Saatan usein moittia tekemisiäni ja jopa sanoa, että ’’turhaan yrität, kuitenkin se epäonnistuu’’. Tämän takia saatan jättää jotain tekemättä. Harvemmin kuitenkaan kadun mitään tekemättä jättämisiäni. Ehkä asia toimisi myös päinvastoin? Jos sanon itselleni, että pystyn siihen, niin tuskin katuisin ainakaan sen yrittämistä. Ja todennäköisyys onnistua asiassa, jos mieleni on jo onnistunut siinä, on hyvä.

Kirjan lopussa oleva aihe sai minut ajattelemaan. Bishop kehotti miettimään tilannetta, jossa makaan kuolinvuoteellani vanhoina (tai nuorina) päivinä. Sehän voi tapahtua milloin vain. Ei kannata jättää sen varaan, että teen jonkin asian huomenna, sillä mahdollisuutta sen tekemiseen ei voi luvata. Kun kuolinvuoteellani mietin kulunutta elämääni, niin haluanko katua sitä, että en tehnyt haluamiani muutoksia elämääni? Kirja kehotti miettimään, miltä minusta tuntuisi ajatella katumusta omasta toiminnasta omassa elämässä. Ei tuntunut hyvältä.

Kirja laittoi kyllä oikeasti ajattelemaan asioita pitkästä aikaa. Muutokset ovat kiinni vain minusta itsestäni, on muistettava se asia niin kyllä alkaa elämä rullaamaan!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!