Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Reflektio tiimiyrityksestä  

Learning Circuksen jälkeen tiimi oli erikoisessa tilassaolimme lähentyneet matkalla hyvin paljon ja oppineet ymmärtämään toistemme erilaisia tarpeita tai emme olleetKoko reissu loppui jättimäiseen riitaan ja turhautumiseen. Sen koommin emme juuri nähneetkään koko tiiminä enää kesällä. Osa teki kesällä kesäprojekteja, osa oli muualla töissäjoistain ei kuulunut enää mitään, ja jotkut kait kuhertelivat keskenään. Soppa oli valmis kohti antoisaa valetiimivaihetta. 

Kävin kesän aikana parissa yhteisessä tiimin tapaamisessakertaakaan paikalla ei ollut koko tiimiämutta emmehän me olleet edes kokonainen tiimivaikka varmasti niin kuvittelimmekin. Syksyn alku alkoi lähestyä ja aloinjopa innolla odottaa sitä, kuinka pääsisimme potkaisemaan kevään pölyt jaloista ja lyömään menovaihteen silmään. Totuus oli kuitenkin toinenEnsimmäisiin treeneihin meistä saapui paikalle Rasmusta lukuun ottamatta kaikkiVaihdoimme kesän kuulumiset ja kävimme joitain talouteen liittyviä asioita läpi. Talousasioiden hoito oli mennyt osaltaan penkin alle kesän ajan ja sitä tulisi nyt hiukan selvittää. Homma oli ollut Janin vastuulla, mutta se oli kesän aikana jouduttu siirtämään Matiakselle. Jani pahoitteli asian huono hoitamista ja kertoi samalla, että oli miettinyt, oliko Tiimiakatemia edes oikea paikka hänelleTreenit loppuivat sekavasti.  

Lopulta Jani oli miettinyt päätöstään siirtyä normaali liiketalouden puolelle ja oli kallistunut sen kannallemyöskään Rasmusta emme enää tiimin toiminnassa hneetSaipan vaihtoaitiosta tilalle kuitenkin Roosa. Roosa oli laittautunut tyttöjoka oli aiemmin opiskellut Lappeenrannassa Tiimiakatemian kaltaisessa koulussa ja oli hakenut siirtohaulla JyväskyläänKaksi meni yksi tulijatketaan näillä. 

Kun taloussotkut oli saatu setvittyä jollain tasolla, oli aika ensimmäiselle isolle haastellerakettipäiville. Petra oli ehdottanut meitä rakettipäivien järjestäjäksi, ja osin yksipuolisella päätöksellä napannut tapahtuman meille. Valetiimivaihe oli alkanut jylläämään rankanlailla ja vetovastuun ottajaa etsittäessä ei paljoa käsiä noussut. Olin turhautunut ei tämä voi olla niin vitun vaikeaa, etteikö tuommoista saataisi aikaiseksi. Nostin käden ja sanoin minä hoidanSiitä se sitten lähti.  

Rakettipäivien järjestämiseen tarvittiin koko tiimin resurssit käyttöönniiden käyttöönotto oli vain vaikeampaa, kun vetoketjun avaaminen ilman käsiä hirveässä kusihädässä. Pakko olisi tehdä, ettei tule housuunmutta kun ei kukaan tee. Turvauduin perinteiseen suomalaiseen konstiin; teen sitten itse, jos ei muut tee. Kuukaudessa järjestimme tyhjästä koko tiimin liikevaihdollisesti suurimman projektin alusta loppuun. Lopputulos oli alkutilanteeseen nähden oikeasti hyvä, vaikka voin kyllä myöntää, että vielä viimeisenä ilta ennen tapahtumaa hirvitti, että mitä vittua tästä nyt tuleeAamupäivän ohjelma oli epäselvä eikä siitä vastannut, Markusta ollut saanut kiinni koko päivänäkaiken lisäksi olin vielä itse vetovastuussa yhdestä bussista. Lopulta hommat saatiin pakettiin, hyvin kaikki osallistuivat jollain tasolla ja juhlat menivät odotusten mukaan. Raksojen päälle ryypätyn viikonlopun jälkeen takki oli kyllä aika tyhjä 

Raksojen ja kontaktivapaan ohitettuamme olimme saapuneet aavikon laidalleEi projekteja tai kirjapisteitä mailla halmeillaei edes pienintä lähdettä, josta tankataTreenit olivat tästä eteenpäin myös sen mukaisia; tiimiläiset valittivat fiiliskierroksessa loputonta väsymystäjos nyt olivat edes paikallaTreenien ilmapiiri oli raskas, kun aavikko tuuli piiskasi unihiekalla tiimiläisten kasvojaDialogi oli osaltaan kadonnut ja apuvalmentajaksi värväytynyt Janne vittuili kulmatuolissaan, ja lateli kliseisiä oppeja yritysmaailmasta. Olin väsynyt itsekin, yritin olla siitä sen enempää valittamattamutta toivo retkikunnan selviytymisestä aavikon yli alkoi hiipua myös minun silmissäniJoka kerta kiikareilla horisonttiin katsoessa näkökenttään osui vain uusi dialogimyrsky, joka tulisi murtamaan retkikunnan selviytymistahtoaKuivuus alkoi myös koetella psyykettäni, aloin näkemään kangastuksia horisontin laidassa. Ne olivat lähteitä, jotka ruokkisivat sielun ja helpottaisivat oloa, vaikka muu retkikunta soivatkin minulle niiden olevan kangastuksia. Aloin jo harkita lähteväni niitä kohden jättäen muun retkikunnan oman onnensa nojaanJälkeenpäin ajatellen nämä olisivat koituneet kohtalokseni, mikäli olisin jättänyt retkikunnan oman onnensa nojaan Aavikolla vaellus kesti vielä joitain kuukausiamutta aloimme löytämään matkan varrelta pieniä lähteitäjotka meille lopun koittavan vielä jossakinnämä saivat myös retkikunnan piristymään ja luomaan uskoa tulevaisuuteen. Pieni osa retkikunnasta oli kuitenkin jäänyt jo kauas jälkeen muista, heidän voimavaransa olivat aivan lopussakoska muunkin tiimin voimavarat olivat äärimmäisellä koetuksella, oli jälkeen jääneiden tukeminen ajoissa mahdotonta. Yritysmaailman eliksiirejä eli projekteja oli edelleen liian harvassa, jotta koko retkikunta olisi pystynyt sinnittelemään niiden voimalla eteenpäin. 

Viimein koitti joulukuu ja näimme horisontissa häämöttävän metsänRyntäsimme oitis sinne koko tiimin voimin nauttimaan työn hedelmistäTässä vaiheessa aavikko kapteeni Litti avasi suunsa. “Minun johtamiseni aika on ohiolen vienyt teidät aavikon halkimutta nyt aika väistyä. Viidakko on kokonaan uusi haastevillieläimineen ja myrkyllisine hedelmiin, se on yritysmaailman kiusausten maajoka imaisee tiimiyrittäjän helposti mukaansa ja eksyttää tiimistä työelämän puolelle. Koko retkikunta kiitti kuluneesta vaelluksesta aavikkokapteeni Litmasta. Keräännyimme yhdessä jakamaan viidakon joululahjat bungalowiin, jossa kylvimme paljussa ja saunoimme 

Huilaamisen jälkeen retkikuntamme istui alas, olisi aika miettiä kenestä olisi meidän seuraavaksi tiimiliideriksijoka veisi meidät viidakon läpi kohti paratiisiaPäätös oli lopulta helppo, Petra oli kunnostautunut jo aavikolla taatelin keräämisen taidoilla sekä hän oli kotoisin keskeltä viidakkoa nimeltä Loimaa. Hyvin levänneenä suuri osa tiimistä oli valmis juoksemaan veitset heiluen viidakon siimekseenmutta Petra rauhoitteli meitä: meidän tulee ensin hoitaa jälkeen jääneiden vammat kuntoon ennen, kun voimme jatkaa matkaaNäin teimmekin, Matias ja Eetu uurastivat kahden viikon ajan saaden jalkansa lastoitettua. Myös Markukselle tämä olisi ollut tarpeen, mutta Markus vakuutti hänelle tulleiden vammojen olevan niin pieniäettä ne eivät haittaa tiimin etenemistä viidakossa. Toisin kuitenkin kävi; jo ensimmäisten ivien aikana Markus alkoi jäädä jälkeen, vaikka tiimi häntä yrittikin työntää eteenpäin. Lopulta Markus oli jäänyt niin kauas retkikunnasta ettei häntä enää näkynyt yhteisillä iltanuotioilla. Yritimme huudella metsään Markuksen perään, mutta metsä ei vastannut. Lopulta löysimme Markuksen Suuren puun juurelta keskeltä metsää. Markus ilmoitti kyseessä olevan Urallepuujonka juurelle hän aikoisi jäädä. Puussa meille morjensti myös kaksi tuttua apinaa Samuel ja Hemmo. Hilmoittivat, että tässä olisi hyvä koti Markukselle, jatkakaa te vain matkaanne eteenpäin. Markus oli asiasta samaa mieltäHyvästelimme Markuksen ja lähdimme vaeltamaan eteenpäinkohti alati tihenevää projektimetsää. Tajusimme kuitenkin, että olisimme tarvinneet mukaamme Markuksen HP-Laptop viidakkoveitsen ja Iphone 8 viidakkokirveen, ne auttaisivat meitä tehokkaammin kohti päämääräämmeEhkäpä palaamme vielä hakemaan nämä myöhemmin. 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!