Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Maailman paras pizza

Kirjoitettu 23.08.16
Esseen kirjoittaja: Tuomo Kuisma
Kirjapisteet: 3
Kirja: Pizze
Kirjan kirjoittaja: Saku Tuominen & Luca Platania
Kategoriat: 3.2. Yrittäjän taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tätä kirjoittaessa on takana kaksi kesää pitseriayrittäjänä Laivurissa. Tykkäsin pitsasta ihan mielettömästi jo ennen Laivuria (tosin kukapa ei), mutta todellinen intohimo ja kiinnostus tätä simppeliä ruokaa kohtaan on herännyt vasta viime aikoina. Pikkuhiljaa olen alkanut pyörittää ajatusta omasta ravintolasta, joka tarjoilisi pääasiassa pitsaa. Vaikka esimerkiksi Jyväskylän ravintolakenttä on laaja, ja koko pitseriatarjonta älyttömän iso, on oikeasti hyvää ja erilaista pitsaa vaikea löytää. Jos jossain näin on, on hintalappukin sitten spesifioitu tämän uniikkiuden ympärille varsin korkeaksi.

Pizze on varmasti kaukana YPK:n normaaleista bisneskirjoista, mutta koen, että itselleni se on tärkeä teos matkalla kohdi mahdollista ravintolayrittäjyyttä. Ja koen, että haluan tästä aiheesta oppia lisää ja tietää mahdollisimman paljon, joten tuskinpa se täysin turha on silti.

 

Ruokaa rakkaudella

Neljän eri kirjoittajan kasaama Pizze avasi minulle älyttömän hyvin pitsan sielunelämää. Historiaahan sillä on Italian puolelta jo ties kuinka pitkän ajan takaa, mutta länsimaalaistuminen on tapahtunut vasta myöhemmin. Tätä ruokaa tarkastellessa huomaa helposti, että se on eri muodoissaan levinnyt lähes kaikkialle maailmassa. Ja mikä hauskinta, se tuntuu olevan ruoka, mistä lähes jokainen pitää. Eikä se ole ihmekään, pitsa on helposti muokattavissa oman maun mukaiseksi, helppoa syödä, täyttävää ja edullista.

Kirjassa haastateltiin useita italialaisia pitsamestareita, pizzaioleja, jotka kertoivat omaa tarinaansa pitsan ympärillä. Vaikka puhutaan ajatuksen tasolla äärimmäisen yksinkertaisesta ja helposta ruuasta, välittyi kaikista heistä se tunne, että pitsaa tehdään todella, siis todella intohimolla ja rakkaudella. Useimmat vertasivat itseään käsityöläisiin ennemmin kuin kokkeihin, mikä näkyy myös tekemisessä. Jokainen annos tehdään tunteella ja vuosien kokemuksella, jonka vain todellinen ammattilainen osaa. Omistautumisen merkityksen ymmärsi hetkessä.

 

Elämäntyönä taikina

Todellisista pitsaguruista lukiessa sisäistin taas enemmän sitä vanhaa viisautta, että tekemällä oppii parhaiten. Kyseiset mestarit lähinnä arvostelivat lyhyitä pitsakoulutuksia ja pikaisia oppeja, ainoana oikeana tienä pidettiin jatkuvaa kokeilua ja siitä oppimista. Jatkuvan oppimisen luulisi pysähtyvän jossain vaiheessa näin simppelin ruoan edessä, mutta totuus on toinen. Pitsa itsessään on yksinkertainen, mutta esimerkiksi pelkkä pohjaan tarvittavan taikinan tekeminen on jollekin elämäntyö. Oikean koostumuksen ja sekoitussuhteen löytäminen ei nimittäin ole sieltä helpoimmasta päästä.

Mahtavimman pitsan valmistaminen vaatii omistautumisen lisäksi runsaasti kärsivällisyyttä. Yhden taikinasekoituksen hiominen saattaa parhaimmillaan kestää vuosikausia, joten vaikka pikaruoasta onkin kyse, voi tarina sen takana olla pidempi kuin uskoisi. Tietysti italiainen pitsakulttuuri on paljolti erilainen, kuin Suomesta löytyvistä kebab-pitserioista. Italiaisen kaltaista todellista pitsataituruutta on tuonut mukanaan yksi kirjan kirjoittajista, Luca Platania, joka on perustanut jo useamman pitserian Pizzarium-ketjun.

 

Keep it simple

Yksi ajatus, minkä kirjasta sain oli se, että pitsan kanssa toiminta kannattaa pitää melko yksinkertaisena. Esimerkkinä kirjassa toimi italialainen pitseria, joka tarjoaa vain margaritaa ja marinaraa (margarita = tomaattikastike ja juusto, marinara = pelkkä tomaattikastike). Tässä puhutaan tietysti ääriesimerkistä, joka tuskin toimisi Suomessa, mutta idea on sama. Parhaimmillaan suomalaisissa pitserioissa menu sisältää reippaasti päälle toista sataa pitsaa, mikä on jo asiakkaankin kannalta järjetön määrä.

 

Loppusanat

Kokonaisuudessaan kirjasta jäi fiilis, että suurin tekijä oikean ja toimivan pitsan tekemisessä on intohimo ja rakkaus kyseistä ruokaa kohtaan. En voi allekirjoittaa, että kokisin lähellekään samanlaista omistautuneisuutta aiheeseen kuin italialaiset pizzaiolit, mutta aihe on silti todella rakas. Ja uskaltaisin väittää, että pystyn parhaimmillani päihittämään jokaisen Jyväskylän pitserian maussa. Tulevaisuus näyttää, tuleeko tästä minulle se intohimo ja elinkeino, jonka kanssa pyörin päivät. Siihen uskon ja toivon.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!