Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Madventures ja hillitön matkakuume

Kirjoitettu 12.12.14
Esseen kirjoittaja: Jarna Lehtola
Kirjapisteet: 3
Kirja: Madventures
Kirjan kirjoittaja: Riku Rantala, Tuomas Milonoff
Kategoriat: 7.4. Tulevaisuuden mahdollisuudet, 8.4. Ihmisen tulevaisuus

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Madventures on Riku Rantalan ja Tuomas (Tunna) Milonoffin kirjoittama matkaopas heidän kokemuksiensa perusteella. Kirjassa on tosi hyviä käytännön vinkkejä reissaajille ja kirja on kirjoitettu hauskalla tavalla. Matkakuumeni nousu kattoon mutta kuvat ja tarinat ihon alle kaivautuneista madoista söi fiiliksiä jonkin verran.

Matkailija meikä

Olen aina tykännyt matkustamisesta ja haaveillut maailmanympärysmatkasta, vierailuista eri maissa ja kulttuureissa. Tämähän meillä onneksi onkin edessä, tosin vasta reilun kolmen vuoden päästä. Aloin pyörittelemään ajatuksia matkasta ja fiilistelemään matkailua yleensäkin, muistelemaan omia kokemuksiani.

Olen matkustellut pienen elämäni aikana jonkin verran, pääosin turistikohteissa sesonkiaikana. Parin viime vuoden reissut olen kuitenkin tehnyt sesonkiajan ulkopuolella, mikä on osoittautunut hyväksi valinnaksi. Säästyy turistirysältä, korkeilta hinnoilta sekä ärsyttäviltä lapsiperheiltä. Pääsin paremmin tutustumaan paikallisiin ja näkemään heidän arkeaan. Kirjassakin vertailtiin sesonkikaudella ja sen ulkopuolella matkustamista, kokemusrikkaampaa on matkustaa sesongin ulkopuolella mutta makunsa kullakin. Reissatessa olen myös huomannut, että kaksi viikkoa on ihan vähimmäismäärä, jonka lomailee ja matkustaa. Sekin hujahtaa silmissä, kun löhöilee rantsulla, shoppailee ja potee megakrapulaa.

14-vuotiaana olin kielimatkalla Maltalla. (Edelleenkin ihmettelen, mitenkä vanhempani ovat minut sinne päästäneet). Opiskelimme muutamana päivänä viikossa paikallisten koulutiloissa ja hengailimme heidän kanssaan. Miten voikaan olla niin erilaiset ja eritasoiset oppimisympäristöt – ja tavat kuin meillä Suomessa. Tältä reissulta sain kuitenkin paljon oppeja ja rohkeutta matkustamiseen. Aamulla ruuhkassa etsien oikeaa bussia, jotta ehtisi kouluun ja huonoa englantia sönköttäen paikallisille tuli tutuksi. Selviytymistaidot tulivat testatuksi kun eksyimme muusta porukasta kaverini kanssa kaupunkiin. Parhaimmat reissuni ovat ehdottomasti olleet muita, kuin perus pakettimatkoja keskelle turistirysää.

 

Riku ja Tunna ovat kokeneita reissaajia ja ovatkin matkustelleet ympäri maailmaa koluten jos jonkin näköisiä kyliä ja kaupunkeja. Kirjaansa he ovat koonneet arvosteluja ja reissukokemuksia eri kohteista. Olin ja olen edelleen aivan fiiliksissä heidän opeista ja tarinoistaan. Haluisin heti just nyt pakata kamppeet ja lähteä reissuun, palata sitten kun siltä tuntuu. Tai sitten kun rahat loppuu. Kirjassakin kuitenkin painotettiin edes osittaista suunnittelua ja valmistautumista matkaan sekä järjestelyjä poissaolemisen ajalle.

Kirjassa oli paljon esimerkiksi rokotteista, joita hankkia ennen matkaa sekä taudeista ja niiden lääkityksestä. Iho meni kananlihalle lukiessani denguekuumeesta ja ihonalle kaivautuvista madoista ja toukista. Kuvat eivät parantaneet oloani. On siis muistettava, että matkustamisessa on myös näitä ikäviä puolia. Itse huomasin tämän, kun yhden reissuni aikana selälleen napsahtaneet torakat olivat valloittaneet huoneeni. Tämä nyt oli aika pientä verrattuna mitä kaukomaissa voisi oikeastikin sattua. Onneksi kuitenkin kuolematapaukset tai edes vakavammat sairastumiset ovat melko harvinaisia. Ennen matkalle lähtöä on syytä hankkia matkavakuutus, lääkkeet ja reseptit kuntoon ja tsekata kohteessa olevat sairaalat, jos jotakin sattuisikin käymään.

 

Madventures on kerrassaan huippukirja. Eikä edes tehnyt pahaa lukea reilu 400 sivua, sekin hoitui parin illan aikana! Ehkä syynä piilikin kiinnostava aihe. Ehkä minullekin avautuu mahdollisuus reissaamiseen Rikun ja Tunnan tavoin. Mistäpä sitä koskaan tietää, minne tuuli kuljettaa. Oisko kauheen paha, jos lähtisin vaan reissun päälle?

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!