Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Managers not mba´s

Kirjoitettu 16.12.18
Esseen kirjoittaja: Emilia Niemi
Kirjapisteet: 3
Kirja: Managers not mba´s
Kirjan kirjoittaja: Henry Mintzberg
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kirja alkaa lauseella: “No one can grow a leader in class.” Kirjassa tutkitaan sitä, miten yliopistoissa opetetaan johtamista, ja mikä siinä siinä mättää. Ylipäätään jo ajatus siitä, että voiko johtamista edes opettaa yliopistossa? Mielestäni ei, varsinkaan nykyisellä opetustyylillä. Ihminen ei voi johtaa toisia pelkästään teorian avulla, sillä johtaminen ei ole vain jonkun tekniikan opettelemista.

Jos ajatellaan johtamista, niin yksi sen tärkeimpiä asioita on tuoda johdettavien parhaat puolet esiin.  Mitä jos johtaja ei ole innostunut johtamaan? Tämä näkyy tekemisessä heti. Johtaja ei pysty innostamaan muita tekemään, jos ei ole itsekään innostunut. Monet johtajat ovat valitettavan usein innoissaan vaan rahasta, mitä johtamisesta saa. Kun perus tason työläinen alkaa miettimään uran kehitystä, ensimmäisenä tulee usein mieleen johtajuus. No hei mähän rupean johtajaksi, palkkakin on siinä korkea. Työläisen pitäisi kysyä itseltään, onko sinulla halua johtaa? Luonnonlahjakkuus ei tarvitse olla, mutta sosiaaliset taidot ja asenne merkitsevät paljon.

Tarvitsemme johtajia, joilla on ihmissuhdetaitoja, ei ensikärjessä ammatillista. Tutkimuksen mukaan, monet opiskelijat ovat valitelleet sitä, kuinka koulussa opetetaan matikkaa ja muita tiedeaineita, mutta ei ihmissuhdetaitoja. Ihmissuhdetuntemus on johtamisessa älyttömän tärkeää, sillä sinun on tunnettava johdettavasi. Tiimiakatemian aikana johtajuuden pesteissä olen itse oppinut ymmärtämään, miksi joku ihminen tekee niin kuin tekee. Nähdä sinne pintaa syvemmälle. Monet johtajat raivostuvat heti, kun johdettava ei ole tehnyt asioita mitä on luvannut. Yleensä asiat eivät ole niin yksinkertaisia, ongelman juurisyy voi heijastaa moneenkin juttuun.

Helpoin tapa opettaa on opettaa ja kysyä kysymyksiä. Mutta onko se paras tapa oppia? No ei. Oppimiseen pitää ottaa mukaan käytännön esimerkkejä ja liittää niitä oikeaan elämään. Ei vain leikitä luokassa turhilla asioilla, vaan puhutaan oikeista tilanteista. Monissa kouluissa on kuitenkin käytäntö, että tieto kaadetaan oppilaiden niskaan ja sen jälkeen oletetaan, että kaikki ovat oppineet. Kokeilla testataan oppiminen ja kas kummaa miksei puolet ole päässyt läpi? Ja sitten ihmetellään… Opiskelijalta tulisi kysyä: Mitä sinä olet oppinut? Oppiminen on persoonallista, ja dialogin kanssa tämän kysymyksen avulla voisi tulla hyviä pointteja asioiden eri kulmista. Reflektointi on oppimisen kristallisoimista ja käytäntöön heijastamista, jonka avulla opitaan paremmin.  Oppilaan voisi myös osallistaa oppimiseen kysymällä mitä hän haluaa oppia.

Oppiminen yleensä rinnastetaan yksilösuorittamiseksi, mutta miksi? Totuushan on, että oppiminen on paljon nopeampaa yhdessä. Kun kaikkien hiljainen tieto tuodaan näkyväksi tiedoksi, oppiminen laajentuu. Tietoa jaetaan ja keskustellaan opeista-à tuodaan syvyyttä oppimiseen. Tämä harjoittaa myös sosiaalisia taitoja, ihmistuntemusta ja dialogia.  Mielestäni liian vähän kouluissa käytetään tiimioppimista. Tai jos on ryhmätyöprojekteja ei niitä ole johdettu oikeaan suuntaan, eikä suurinta hyötyä saada irti. Tämä ei tarkoita, että sinun nyt täytyy olla hurjan ulospäinsuuntautunut ja hyvä tiimipelaaja, vaan tiimioppiminen on alusta joka laajentaa oppimisen tasoa.

Tähän liittyen, miten paljon elämän esimerkkejä tuodaan luokkahuoneeseen? Luokka koostuu parista kymmenestä hengestä ja jokaisella on tätä niin sanottua hiljaista tietoa sisällään, eli kokemuksia elämästä. Niiden jakaminen voi auttaa toisia ihmisiä samoissa tilanteissa.

Oppimisen luokkahuoneessa pitäisi sujua niin, että opettaja on se push nappi ja oppilaat pull. Opettaja puskee oppilaita posiitivisella tavalla oppimaan ja luo innostuksen tunteita. Oppilailla täytyy olla halu oppia, ja siksi he ovat tässä veto roolissa. He janoavat sitä tietoa ja ovat uteliaita oppimisen suhteen. Tämä olisi ihanne tilanne. Ei vaan odoteta sitä valmistumista, vaan halutaan oppia asioita koko prosessin ajan.

Bill Gates, Richard Branson… on monia menestyneitä henkilöitä, jotka eivät ole käyneet yliopistoa ja silti ovat saavuttaneet vaikka mitä elämässä. Eikö koulun tarkoitus kouluttaa ihmisiä tehden heistä parempia kuin keskiverto ihmiset? Syntyykö mba kouluissa oikeasti menestyjiä? Tässä huomataan, että jokin on selvästi pielessä, sillä menestyjien prosenttimäärä yliopistoissa ei ole hirveän korkea.

Johtamiseen on kaksi kulttuuria:

  1. Yrittäjä vaikutteinen
  2. Ammatillinen

Joillakin yliopistoilla on yrittäjyys kursseja,  mutta niitä markkinoidaan näin ”risk free, test new ideas and learn.” Onko tämä yrittäjyyttä, jos minkäänlaista riskiä ei ole olemassa? No ei. Tämä ei taas ole sidoksissa oikeaan elämään, vaan on enemmänkin monopolipelin pelaamista. Mielestäni on erittäin fiksua peilata oppimista yrittäjyyden avulla. Esimerkiksi meillä Tiimiakatemialla opiskellaan johtajuutta tiimiyrityksessä, jossa pyörii oikea raha ja oikeat asiakkaat. Oppiminen on nopeampaa, kun on heti joku käytäntö mihin teorian voi heijastaa.

”It´s not what they say, it´s what they do.” Johtajuus on tekoja, niin näkyviä kuin näkymättömiä. Se koostuu pienistä asioista, joilla on suuri merkitys johdettaviin ja yritykseen.

Olen huomannut Tiimiakatemialla, että monesti en edes huomaa miten paljon johtoryhmä tekee tiimin eteen töitä. Kuinka ne pienet asiat vaikuttivat koko vuoteen, niin että puoliakaan meidän tekemisistä ei olisi syntynyt ilman johtamista. Tästä esimerkkinä täpitys. Johtoryhmä osasi todella hyvin johtaa syksyltä jouluun täpitys käsikädessä. He tiesivät mitä meidän tiimiyritykseltä vaaditaan, jotta tuloksia syntyy.

Ongelma yliopistojen johtamisenohjelmissa on se, että ne eivät ole käytännöllisiä, ei sosiaalisia eikä kokonaisvaltaisia. Johtamista ei heijasteta oikeaan elämään, sosiaalisia taitoja ei harjoitella ja teoriaa on liian paljon suhteessa käytäntöön. Kun nämä oppilaat vihdoin valmistuvat, he hakevat töihin ja he ovat yhtä pulassa kuin kissa järvessä. ” Sink and swim.” Tai verratessa seksiin; ”You will figure it out.” Tällaisten johtajien varaan me laskemme yritykset? Kuulostaa aika hurjalta omaan korvaan.

Jos mietitään yliopistoa yleensä, se on älyttömän hyvä paikka reflektoimiseen. Se on paikka, missä voi vielä testata erilaisia johtamistyylejä, epäonnistua ilman riskejä ja reflektoida omaa oppimista käytännön kautta. Opitaan kuinka ottaa vastuuta ja vakuuttaa ihmisiä. Kun mennään työelämään, täytyy siellä ottaa asiat jo aika vakavasti. Tärkeää olisi, että koulun jälkeen jokaisella olisi kokemusta johtamisesta ja käytännön esimerkkejä mikä toimii ja mikä ei. Jokainen luo oman persoonallisen johtamisen filosofian koulun aikana. Jos tällä sarjatuotannolla mennään, ei yliopistossa ole mahdollista kehittää tätä omaa johtamisen filosofiaa. Se muodostuu juurikin näistä käytännön opeista ja reflektioista. Koulussa olisi myös tärkeää oppia, kuinka oppia. Miten juuri sinä opit parhaiten? Sillä oppiminenhan ei ikinä lopu, se on koko elämänmittainen projekti. Ja jos sen jo tässä vaiheessa oivaltaa, on vielä paremmat ainekset hyvään elämään.

Johtaja energisoi muita.

Johtaja inspiroi enemmän kuin käyttää vaikutusvaltaa.

Johtajuuden täytyy olla kunnioitettua.

Mielestäni nämä olivat hyviä pointteja johtajuudesta. Kyllä kaikki osaavat johtaa kun on hierarkiaa, mutta jos sitä ei ole, vaatii tämä jo johtajalta paljon. Tiimiakatemialla litteän organisaation johtaminen on ehkä haastavinta mitä voit tehdä. Miten oppia se hyvä johtamistyyli ja miten sitä voi muovata aina hieman erilaiseksi eri ihmistä kohtaan. Myös ihmisten inspiroiminen ja heidän parhaiden puolien löytäminen on mielenkiintoista ja haastavaa. Parastahan tässä on se, kun menemme työelämään Tiimiakatemian jälkeen, ei työelämä kulttuuri ole sen kummempi. Siellä on ihan samat ongelmat, miten saada työntekijät sitoutumaan ja motivoituneeksi. Miten johtaa käskemättä? Tässä asiassa koen, että olemme hyvässä asemassa sillä meille ei käy niin kuin yliopistosta valmistuneille: ”sink and swim”. Meille työelämä on jo tuttua, joten emme tipu niin korkealta, vaikka haasteita tottakai aina on.

Tämä kirja oli älyttömän mielenkiintoinen kuunnella. Todella hyviä pointteja johtamisesta, ja siitä kuinka koulukulttuuri on edelleen aika pielessä. Se on kyllä mielenkiintoista, kuinka maailma muuttuu niin nopeasti mutta koulutussysteemit eivät. Välillä tuntuu, että se on menossa parempaan suuntaan, kunnes tehdään taas leikkauksia ja tuotetaan ylioppilaita sarjatuotannolla. Mutta olen sitä mieltä, että tätä ei voi pelkästään sysätä koulujen opettajien ja päättäjien niskaan, sillä myös meidän opiskelijoiden on vaadittava enemmän. Vaatia niitä meille parempia oppimistyylejä, enemmän käytäntöä ja yhdessä oppimista. Jokainen meistä voi vaikuttaa. Nämä koulut ovat niitä, jotka luovat tulevaisuuden johtajia ja johtajat ovat niitä joilla on narut käsissä meidän yhteiskunnan suhteen. Uskoisin, että kaikki keltä vaan kysyisi haluaisivat varmasti sellaisia johtajia, joilla on sitä ihmissuhde taitoa ja käytännön kokemusta, kuin johtajia jotka tietävät teoriassa kaiken mutta käytännön kohdalla sormi menee suuhun.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!