Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Manga minun elämäni suola

Kirjoitettu 10.05.21
Esseen kirjoittaja: Elisa Sihvonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: One Piece
Kirjan kirjoittaja: Eiichiro Oda
Kategoriat: 1. Oppiminen, 2. Yhteisöllisyys, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 2.3. Yhteisöllisyyden kehittämisen työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

One Piece

By Eiichiro Oda

 

Manga minun elämäni suola

 

”One piece on opettanut miulle niin paljon elämästä. Vaikka se onkin uusimmiltaan aika lailla kaupallista paskaa, alkuaikojen idea oli täyttä kultaa”

By Me

Oudon kakaran huvit

Olin outo lapsi ja täynnä mielikuvitusta. Tykkäsin keräillä asioita ja rakastin piirtää ystävieni kanssa. Liikuntaa piti harrastaa, mutta se ei tuntunut omalta jutulta. Tai en tykännyt liikunnasta liikunnan takia, tykkäsin leikkiä. Mitä vanhemmaksi kasvettiin sitä vakavammaksi kaikki muuttui. Enää ei leikitty lipunryöstöä tai keinupersistä, nyt se oli futista 5 kertaa viikossa tai kuntotestejä. Tuntuu väliltä siltä, että hauskuus tai leikkimielisyys täytyy tappaa tullakseen varteen otettavaksi aikuiseksi. Kaikesta tehdään niin vakavaa.

Sen takia rakastin sarjakuvia.

Ne veivät toiseen maailmaan. Ne olivat tietynlainen pako todellisuudesta. Tarinoissa oli aina huikeita seikkailuja ja opettavaisia tarinoita.

Fiktio on usein todellisuutta puettuna tarinan muotoon. Oikeasta elämästä ne inspiraatiot aina pulppuaa.

 

Olen yrittänyt pinnistellä ja lukea ”järkeviä” kirjoja esseitä varten, mutta se on alkanut tuntua niin puuduttavalta. Tieto on jotenkin liian valmiiksi pureskeltua. Haluan sukeltaa syvemmälle. Etsiä tietoa ja oppia sieltä, missä se ei ole niin auliisti tarjoiltuna.

Sen takia haluan hetken saada kirjoittaa One piecistä. Lapsuuteni tärkeimmästä mangasta ja mistä olen saanut niin paljon elämän viisauksia. Haluan jakaa One piecen viisautta,

Seikkailun tärkeyttä elämässä ja unelmista.

 

Pohjatarina sivistymättömille

 

One Piece kertoo Luffysta ja hänen kavereistaan. He seikkailevat merellä olkihattu merirosvoina, jokaisella oma tarkoitus ja syy miksi halusivat lähteä merelle. Heillä on unelma. Onko se ollakseen merirosvojen kuningas, maailman paras miekkamies, piirtää kartta koko maailmasta, löytääkseen all bluen:n, jossa on kaikki maailman kalat samassa paikkaa tai tullakseen rohkeaksi merten soturiksi. He yhdistävät matkansa saman lipun alle ja antautuvat matkan vietäväksi. Menevät kohti toistensa ja omia unelmiaan.

Kaikilla on oma rooli laivalla ja syy olla siellä. He kohtaavat maailman ilot ja kauheudet yhdessä.

Kuulostaa paljon lällymmältä ja tylsemmältä, mitä se oikeasti on. Vaikka nykyään se onkin kaupallista vesitettyä paskaa. Kulta-aikanaan se oli parasta maailmassa ja on ollut melkein 30-vuotta suosituin manga ja anime.

 

Mistä halusin kirjoittaa

 

  1. Oppini Shanksistä ja päälle heitetystä oluesta

Luffy Arvostaa red hair Shanksia. Kesken Red hairien bileiden maantierosvot tulevat samaan bubiin ja alkavat öykkäröimään. Shanks yrittää tarjota ystävällisellä eleellä heille hänen juomaansa, koska he olivat juoneet bubin tyhjäksi. Bandiitti kokee tämän eleen kuvottavaksi ja kaataa juoman shanksin päälle. Shanks ja hänen toverinsa repeävät nauramaan ja hän on harmissaan, että hyvä juoma tuhlattiin. Luffy raivostuu ja huutaa miksi Shanks antoi heidän nöyryyttää itseään!? Sinähän olet mies ja merirosvo!?

Shanksia huvittaa, se oli vain kaljaa? Miksi siitä suuttua?

Myöhemmin Shanksin porukka on lähtenyt takaisin merelle ja bandiidit palaavat. Bandiidit pilkkaavat shanksia Luffyn kuullen ja hän raivostuu ja alkaa haastaa riitaa heidän kanssaan puolustaakseen Shanksia. Sopivasti Shanksin jengi ilmestyy pelastamaan Luffyn, mutta Shanks menettää merihirviölle kätensä, mutta näyttää kuinka vahva hän oikeasti on. Yksi katsekin kuninkaan Hakilla saa merihirviön kauhun valtaan ja poistumaan.

 

Noniin siinä kiusalliset avaukset tilanteesta.

 

Opin Shanksilta, että mitä suuttumaan pienistä? Tai jos joku haastaa riitaa ja se ei ole merkityksellistä sinulle, miksi hermostua? Hermostuminen näissä tilanteissa ja tappeluun lähteminen johtuisikin enemmän herkästä egosta. ”minulle ei vittuilla” meiningistä. Sinä, et minulle noin puhu!!!

Shanksia ei kiinnosta jos joku epäkunnioittaa häntä, heittää juomat päälle, mitä sitten?

Mutta jostain, mistä hän kyllä suuttuu ja on valmis tekemään mitä vain, on ystäviensä puolesta. Jos tietää, mikä on itselle tärkeää, silloin ei tarvitse hermostua, joka ikisestä asiasta, joka yrittää tökkiä omaa egoa.

Jos on itsevarma siitä, mitä on ja mikä on itselle merkityksellistä, ei muut pysty satuttamaan vaikka kuinka yrittäisivät. Vaikka muista olisi noloa miksi sinua kutsutaan, mutta niin kauan kun se on merkityksetöntä miksi tarttua siihen?

Pitää valita omat sotansa. Pitää valita, mikä on tärkeää ja mitä puolustaa. Ei tuhlata energiaan kaikkiin pieniin sörkkimisiin.

 

Myöhemmin tarinassa Luffy toimii samalla tavalla. He jopa ottavat turpaan, koska eivät koe tappelua merkitykselliseksi heille. Sillä ei ole väliä. Jengi nauraa heille. Mutta kun Bellamy kavereineen kehtaa käydä varastamassa pähkinäpää-äijän koko elämän aikana sukeltaneet kullat merestä, jolla haluaa todistaa sukulaisensa puhuneen totta, hän suuttuu todella. Hän tuhoaa Bellamyn yhdellä nyrkin iskulla ilman showta ja vie kullat takaisin pähkinä-äijälle.

Puolustaa sitä mikä on tärkeää. Oma ego ei ole kovinkaan merkityksellistä.

 

  1. Luffy ja kaverijohtajuus

 

Luffy pitää huolta frendeistään. Vaikka hän haluaa löytää One piecen ja olla merirosvo kuningas, hänelle tärkeintä on silti toverit ja seikkailu. Ja se, että hän edes yritti tavoitella unelmiaan. Ei jättänyt tekemättä. Se ei haittaa, että ei saavuttaisi sitä, mutta sitä ei kestäisi jos ei edes yrittäisi.

Hänen huolettomuutensa on käsin kosketeltavaa ja välillä niin raivostuttavaa hänen ystävilleen. Mutta hän on se liima, joka pitää jengin kasassa.

Hän saa omalla olemuksellaan muille hyväksytyn olon sellaisenaan, kun ovat. Hän ei kanna kaunaa, jatkaa elämää ystävien kanssa seuraavaan seikkailuun.

Kirjoitin sopivasti tästä pätkän johtajuuden filosofiastani:

Merirosvo kapteeni Luffy ei samalla osaa mitään, mutta samalla homma menee kuitenkin maaliin tavalla tai toisella.

Luffy on lämmin ja huoleton. Välittää loputtomasti laivastostaan. On valmis taistelemaan kavereidensa puolesta, ei sääliä, mutta toveruutta. Kaikki tavoittelevat omia unelmiaan, mutta ymmärtävät että pääsevät niihin yhdistymällä. Niistä rakentuu yhteinen unelma. Kenenkään ei tarvitse uhrata omia unelmiaan, kaikki ovat vapaita olemaan mukana niin kauan kuin haluavat. Tärkeintä on pitää hauskaa ja seikkailla. Merelle on niin hauskaa, ettei jengi halua lähteä vaikka voisivat milloin vain. Tiimi on kuin perhe ja heistä huolehditaankin sen mukaisesti. Tappelut kuuluu asiaan, mutta ketään ei jätetä. Hänen sekopäisyytensä auttaa muita uskaltamaan olemaan läsnä ja antamaan kaikkensa.

 

Koen soveltavani näitä oppeja omassa johtajuudessani. Välillä osa joutuu ottamaan koppeja jutuistani, mikä voi olla raskasta. En ole tosiaankaan mikään unelma johtaja. Kannan kyllä vastuuni, mutta en ole mikään kympin suorittaja. Rapatessa roiskuu.

Tärkeintä on kuitenkin, keskittyä olennaiseen. Matkaan ja suuntaan mihin ollaan menossa. Mitä tavoitellaan. Olla laivan kapteeni ja kantaa vastuu muista ja matkasta. Nähdä, kun muut eivät näe.

One piecessä Olkihatut tavoittelevat mystistä One piece aarretta ja kaikkea mahtuu matkan varrella sitä tavoiteltaessa.

En koe merkitystä pelkästään numeroilla. Enkä koe kenenkään syvästi sitoutuvan numeroihin. Ne ovat ehdoton hyvä lisä touhuun ja kannustaa jatkamaan hyvää työtä ja näyttämään suuntaa. Mutta se ei ole se isoin syy miksi hommaa tehdään. Numerot eivät näy tunnelmassa. Tärkeintä on pitää hauskaa, tärkeintä on olla ylpeä siitä mitä tekee. Pystyä seisomaan tekojensa takana. Ammattiylpeyttä pitäisi arvostaa enemmän.

Oma filosofiani tuntuu olevan kaikki tai ei mitään. Ei ehkä se tervein, mutta näin se tuntuu olevan.

En ole mitään yksin, enkä osaa mitään yksin. Mikään ei myöskään tunnu hyvältä ellei sitä kohdata yhdessä.

 

 

  1. Olkihatut ja taivassaari

 

Lempi kohtia tarinassa on, kun Olkihatut haluavat lähteä taivassaarelle. Kukaan ei usko, että se on mahdollista tai sellainen olisi edes olemassa. Se on vain tyhmä naivi unelma. Heidät nauretaan ulos kaupungista. Se ei heitä kiinnosta.

He haluavat mennä kohti ”naivia” unelmiaan ja tekevät niin.

Se, mitä muut siitä ajattelevat ei ole merkittävää.

Aina on ihmisiä kertomassa, että et sä ny voi noin tehdä. Ei tuo ole järkevää. Hei tyttö ei se aikuisten maailma noin toimi. Et sä voi elää sun elämää noin. Muista säästää ja ostaa omakotitalo.

Antaa heidän elää heidän unelmaansa, mutta älä anna heidän tuhota omiasi.

Menet vain ja teet, kunhan se ei ole muiden kansojen massamurhaamista, planeetan tahallista tuhoamista tai sortamista.

Olkihatut eivät mieti mitä muut tekevät. Mitäköhän muut meistä ajattelevat. He tekevät sitä omaa juttuaan, mikä on heistä hauskaa ja merkityksellistä. Ja se on lähteä tuntemattomaan seikkailuun kohti Taivassaarta, minne kukaan muu ei ole mennyt.

Ja tämä on ollut niin tärkeää tällaiselle oudolle kakaralle ymmärtää.

Nuorempana tuntui etten kuulunut minnekään. En löytänyt omaa paikkaani. Samat jutut ei napannut ja tuntuu, että persoonani oli niin harmaa. Olin vain sad emo girl, huonolla itsetunnolla. Olin niin arka ja ujo, etten uskaltanut edes sanoa mitään. Olin vain hiljaa. Paitsi ystävieni kanssa ja kuviskerhossa annoin palaa. Pelkäsin niin paljon, mitä muut minusta ajattelevat, että se esti minulta koko kommunikoinnin muiden ihmisten kanssa. Oli turvallisempaa olla hiljaa, ettei minua dumattaisi siitä, mitä olen.

Mutta löysin oman juttuni ja aloin tekemään sitä mistä nautin, ja miettimään vähemmän mitä muut minusta ajattelevat. Aloin skeittaamaan yksin 14-vuotiaana. Se oli minulle yksi mullistavimpia asioita siihen aikaan. Olin aivan paska. Mutta se oli helvetin hauskaa. Minulle naurettiin ja en siltikään kuulunut joukkoon. Mutta elin totuudessa itselleni siitä mitä olen ja elämä muuttui paremmaksi. En ole kuuli tupakkaa polttava bilehile, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Ja pyörii piireissä. Se ei vain ole se mitä olen.

Luffyn rohkeaus  ja ilo mennä omia unelmia kohti vitut siitä mitä muut on mieltä ja yrittää estää sinua tekemästä. Fuck it, Just do it.

 

Elämästä tulee niin paljon parempaa, kun uskaltaa olla se mitä on ja tehdä sitä mitä haluaa. Jos se on pienoismallien maalaamista tee se. Jos se on keppihevos larppaamista tee se myös. Kunhan se ei satuta muita, just do it.

Oma arvosi ei ole muiden käsissä. Jos olisi, olisin jo ajat sitten masentunut.

Rohkeus olla sitä mitä on. Silloin ihmiset voivat tuomita sinut juuri siitä mitä olet. Dissata sitä mistä tykkäät. Mutta olemalla aidosti mitä olet, ja haavoittuvainen antaa muille mahdollisuuden tutustua aidosti itseesi. Luoda lyhyessäkin ajassa arvokkaita kohtaamisia ja uusia ystäviä. Se on kultaakin arvokkaampaa. Siitä kyvystä en luopuisi mistään hinnasta.

 

Miten tämä kaikki liittyy akatemiaan

 

Minulle akatemia on ollut se paikka, missä pääsen toteuttamaan itseäni. Akatemia on se paikka missä yritetään opiskella kaverijohtajuutta ja minulle olkihattujen laivasto on se unelmien kaverijohtajuuden muoto. Ei hienona kirjoitettuna teoriana vain tarina siitä, mitä toveruus on. Miten mennään yhteisiä unelmia kohti. Annetaan samalla kaikkien toteuttaa itseään ja samalla mennään yhdessä eteenpäin. Joskus osalla tulee omia sivullisia mutkia/seikkailuja matkaan ja tiet saattavat hetkellisesti erkaantua, mutta ystävät toivotetaan juhlien kera takaisin messiin.

 

Always in my heart One piece

 

Olen lukenut tätä sarjaa 11-vuotiaasta lähtien ja se on edelleen kesken. Olen lukenut noin 100 pokkaria tätä sarjakuvaa ja tuhlannut hienon summan divarissa tälle tarinalle. Parhaimmat opit elämästä on tullut sarjakuvien ja animen kautta. Miten haluisin elää elämääni ja kaikki roolihahmoni elämääni ovat melkeinpä fiktionaalisia hahmoja tässä pieni luettelo niistä, koska listat ovat elämäni suola:

 

Luffy – One piece

Shanks – One Piece

Uncle Iroh – Avatar

Kenji – 20th century Boys

Mummo – Gintamasta

Gintoki Sakata – Gintama

Great teacher Onizuka Sensei – GTO

 

Kaikissa näissä hahmoissa ihailen heidän asennetta elämään. Kaikki ovat kokeneet hirveyksiä, mutta kukaan ei ole kyynistynyt. Elävät elämää ja välittävät muista ja pienistä iloista. Elämä voittaa.

En todellakaan ole tällainen ihailemani hahmo. Mutta palaan takaisin aina One piecen luokse saamaan voimaa ja inspiraatiota, kun unohdan polkuni mihin suuntaan haluan mennä tai olinkaan menossa.

 P.S. Meni muuten aivan mausteet, kun olin alkuperäiseen esseeseen lisännyt juuri oikeat kuvat lempikohtauksistani avaamaan tekstiä ja Onepieciä. Mutta laadun kusemisen takia ne pitää nyt skipata.

 

Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!