Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Matkanopas

Kirjoitettu 28.10.13
Esseen kirjoittaja: Ida-Sofia Katajarinne
Kirjapisteet: 2
Kirja: Matkanopas
Kirjan kirjoittaja: Saku Tuominen & Risto Kuulasmaa
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.3. Oppivan organisaation ja tiimiyrityksen kehittämistyökalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Rajojemme ulkopuolella on suuri maailma jossa vain harvat pärjää. Jotkut siellä kuitenkin pärjää joten miksemme suomalaiset ole siellä kokeilemassa muiden joukossa? Omasta mielestämme tuotteemme ovat parempia kuin muiden – hyvyys siis ainakin löytyy. Se ei kuitenkaan yksinään riitä, niin kuin Saku Tuomisen ja Risto Kuulasmaan kirjoittamassa Matkanopas kirjassa on pääteesinä, että on oltava hyvä ja kiinnostava, jotta maailmalla voi pärjätä. Hyvä ja kiinnostava harvoin on samantien, eikä siihen tähtäävä reitti ole samanlainen koskaan. Jos pystymme väittämään olevamme niin hyviä, niin miksemme voi samalla tehdä itsestämme ja tuotteistamme kiinnostavampia ja myyvempiä. Kompastuskiviä maailmalle lähtöön ja siellä pärjäämiseen on monia.

Mikseivät suomalaiset ole lähteneet menestymään maailmalle? Niin on tehty ruotsissakin, joka on yhtä kaukana pohjoisessa ja niin on myös tehneet yhtä pienet ja pienemmät maat ympäri tellusta. Turha sitä on siis kaukaisuuden ja pienuuden piikkiin laittaa. On katsottava peiliin. Suomalaiset tunnetaan ulkomaillakin juroina, ujoina ja varauksellisina – ja niin me kuvailemmekin itseämme muille. Kun kerran tunnustamme itsekkin olevamme mukamas hiljaisia ja huonoja myymään, niin miksemme tee siihen muutosta. Emmeme ole oikeasti sen huonompia myymään kuin muutkaan. Meidän on vain otettava se asenne, että osaamme sen ja tehtävä se omaan tyyliimme. Stereotypiat ei millään tavalla määrää sitä mitä me olemme, joten miksi turhaan antaudumme ja annamme niiden vaikuttaa niin paljon, kun voi olla vaikka miten paljon enemmän.

Yhtenä ongelmana on se, että meiltä ei löydy jäänmurtajia joiden jälkiä olisi helpompi seurata. Esimerkit luovat turvaa ja uskallusta yrittämään, jos joku muu pystyy siihen niin miksen minäkin. Ne eivät tietenkään takaa tietä mammonaan, vaan tuotteen on oikeasti oltava edelleen hyvä ja kiinnostava. Psyykkisessä mielessä jäänmurtajilla on kyllä suuri merkitys.

Vaikken tiedäkkään vielä brändäyksesta ja markkinoista paljoa, minusta tuntuu että meille suomalaisille brändäys on ongelma. Emme huudata omia tuotemerkkejämme kaikkialla, ole esillä tapahtumissa, lehtijulkaisuissa ja erilaisissa mainostuotteissa. Turha nyt lähteä yleistämään, koska onhan meillä uusi ylpeytemme Rovio – tai no onhan se jo hetken tuossa ollutkin. Vihaisia lintuja on vaikea olla ohittamatta päivittäin, niitä löytyy leluista kosmetiikkaan. Angry birds peli mainitaan hyvinkin usein lehtiartikkeleissa, lapselliset linnut on saatu jopa Arabian mukeihin ja Wallilan verhokankaisiinkin. Kauppoja rakennettu ja huvipuisto on suunnitteilla pelkän pelin ympärille. Tai no eihän se ole enään pelkkä peli vaan tavaramerkki. Siinä on yksi esimerkki, joka on saanut itsensä maailmalle ja onnistunut myös brändäyksessä. Kukapa oli uskonut, että juuri vihaiset linnut pääsevät kosketusnäytön ulkopuolellekkin leviämään niin voimakkaasti.

Maailmalle on vaikea lähteä jos sieltä ei tunne ketään, verkostojen luomien ei ole koskaan haitaksi. Aluksi voi olla vaikea päästä juttusille juuri oikeiden henkilöiden kanssa, mutta suuremman verkoston avulla se on usein helpompaa. Suomesta puuttuu mielestänin jutustelukulttuuri, jossa uskalletaan jutella niitä näitä niin täysin tuntemattomien kuin hieman tutumpienkin kanssa. Emme uskalla edes tervehtiä samassa rapussa asuvaa ihmistä, saatika lähteä täysin tuntemattomille juttelemaan ihmisille, joista voisit vielä olla hyötyä. Myönnän etten itsekkään ole sen rohkeampi luomaan uusia suhteita esimerkiksi erilaisissa tilaisuuksissa, jossa yhteistä pohjaa ei ole. Haluan kuitenkin kehittyä siinä, koska se on ainoa keino saada ihmiset tietoisiksi itsestäsi. Varsinkin kun haaveeni tähtäväät ulkomaille, jossa on erityisen tärkeää luoda ja ylläpitää suhteita niin naapureidenkin kuin oman alan vaikuttajien kanssa pärjätäkseen. Suomalaiset tuntuvat pelkäävän liian paljon sitä mitä muut meistä ajattelee – totuus on kuitenkin se että harvemmin kukaan siitä pahastuu jos esittelet itsesi ja vaihdat muutaman sanasen. Viime viikolla ollessani kv-treeneissä kuulin eräältä baskilta, että meihin suomalaisiin on vaikea tutustua, koska me emme näytä niin vastaanottavilta, vaan kartamme katsetta emmekä uskalla edes moikata. Ymmärrän hyvin kommentin ja se tuntuu olevan hirveän yleistä ylipäätänsä. Erityisesti se on outo ilmiö Tiimiakatemialla, koska meiltä kuitenkin löytyy jo yhteinen perusta, joka liittää meidät yhteen.

Kuitenkin meitä Suomalaisia pidetään pienuudesta huolimatta sisukkaana kansana, joka selviää niin paukkuvasta pakkasesta kuin sotaveloista. Miksemme siis sen voimalla lähde viemään ja kehittämään kiinnostavia ja hyviä tuotteita maailmalle. Kyllä sieltä pois pääsee, eikä aina voi onnistua, mutta aina voi palata monta uutta oppia ja kokemusta rikkaampana. Epäonnistua voi ainoastaan sillä, että ei opi mitään.

Kirjan luettua minua alkoi suunnattomasti ärsyttämään suomalaisten mammailu maailmalle lähtemisen suhteen. Maailma globalisoituu koko ajan ja sitä enemmän sinne tarvitaan mukaan meitä perämetsän asukkeja. Tietoisella muutoksen hakemisella, esimerkkejä katsoen niin omasta maasta kuin ulkomailta pystymme luomaan tuotteita, jotka ovat hyviä ja kiinnostavia, niin suomessa kuin ulkomailla. Tavoitteet on luotava korkealle ja niin olen minäkin tehnyt. Tiimiakatemialla on aivan mahtavat verkostot ympäri maailmaa ja niiden hyödyntäminenkin on helppoa. Aion käyttää niitä hyväkseni ja luoda aitoja ystävyyssuhteisiin perustuvia verkostoja muihin maihin. Ei sitä koskaan tiedä milloin niitä tarvitsee hyödyntää ja ovathan ne jo muutenkin suuri rikkaus. Samalla toivon pääseväni toimimaan globaalisti projekteissa ja samalla tutustumaan muihin kulttureihin. Suurempana haaveena jo pidemmän aikaa minulla on ollut Italia. Unelmanani on päästä elämään Toscanassa vuorien ja viinitilojen ympäröimänä, tehden töitä turismiin ja ruokakulttuuriin liittyen. Pitää esimerkiksi omaa majataloa, taikka vuokrata loma-asuntoja. Unelmat voivat tietenkin osittain muuttua eikä siinä mitään, mutta toivoin että en lähde jänistämään ulkomaille lähdöstä. Kirja synnyttämän ärtymyksen aiheuttamana sanon, että minähän lähden vielä maailmalle, vaikka en hieman ujosta suomalaisesta eroakkaan merkittävästi. Minä lähden ja näytän vielä muille että kyllä me pärjätään siellä omana itsenäkin, kunhan turhat stereotypian luomat esteet karistetaan pois.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!