Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Medici-ilmiö

Kirjoitettu 18.12.13
Esseen kirjoittaja: Eetu Lindfors
Kirjapisteet: 3
Kirja: Medici-ilmiö
Kirjan kirjoittaja: Frans Johansson
Kategoriat: 7. Innovointi, 7.1. Luovan ajattelun työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Medici-ilmiö

Pitkästä aikaa kirja, joka kertoo innovaatiosta. Olin kuullut kirjasta paljon hyvää ja siksi päätin lukea kyseisen teoksen. Olen aina pitänyt itseäni kohtuullisen hyvänä uusien ideoiden kehittelijänä, mutta asioiden loppuun vieminen ontuu todella pahasti ja ideat jäävät aina puhe, sekä ajatustasolle. Kirja antoi hyviä käytännön vinkkejä innovointiin ja se oli kirjoitettu selkeästi esimerkkejä apuna käyttäen.

Medici-ilmiö on Frans Johanssonin kirjoittama kirja huippu oivalluksista eri alojen välimaastoissa. Välimaastossa esiintyvää merkittävien innovaatioiden ryöppyä nimitetään Medici-ilmiöksi. Välimaastossa voi yhdistellä useiden eri alojen käsitteitä ja tuottaa ideoita, jotka etenevät uusiin suuntiin.

”Välimaasto on paikka, jossa on tuntuvasti enemmän mahdollisuuksia löytää

epätavallisia yhdistelmiä.”

Välimaastoinnovaatioilla on seuraavia ominaisuuksia:

Ne ovat yllättäviä ja kiehtovia.

Ne ovat harppauksia uusiin suuntiin.

Ne avaavat aivan uudelaisia aloja.

Ne antavat ihmiselle, ryhmälle tai yritykselle oman tilan.

Ne saavat kannattajia, mistä syystä ideoiden toteuttajat voivat päästä johtavaan asemaan.

Ne toimivat määräsuuntaisten innovaatioiden lähteenä vuosia tai vuosikymmeniä.

Ne voivat vaikuttaa maailmaan ennennäkemättömin tavoin.

Assosaatio, tuo luovuuden tappaja

Mikä sitten oikein estää meitä pääsemästä välimaastoon ja kokemaan Medici-ilmiön. Suurin ongelma johtuu omasta mielestämme ja siitä, mitä ajatuksia ja tunteita se meissä herättää. Kyseessä on assosaatio, eli mielleyhtymäketju. Kyseiset assosaatioketjut ryhmittyvät omiin kokemuksiimme liittyviin alueisiin. Assosiaatioketjut ovat tehokkaita, koska ne nopeuttavat analyysia, mutta ne myös estävät meitä ajattelemasta laajasti ja kyseenalaistamasta oletuksia yhtä helposti. Jos ihmisellä oon matalat assosiaatioesteet hänen assosiaatioketjunsa etenevät epätavallisia reittejä ja hän pystyy keksimään epätavallisia ideoita. Luovuuden kannalta tämä kyseinen asia on kuitenkin huono, sillä se estää meitä ajattelemasta laajasti.

Kuinka esteet kaadetaan?

Esteiden kaatamiseen vaadittavia ominaisuuksisia:

Vaikutuksia ja kokemuksia monista eri kulttuureista.

Erilaisilla tavoilla oppimista.

Oletusten hylkäämisen taito.

Erilaisten näkökulmien soveltaminen.

Assosiaatioesteiden kaatamisessa auttaa monien eri kulttuurien vaikutuspiirissä oleminen. Monenlaisten kulttuuritaustojen ja kokemuksien hyödyntäminen helpottaa irtautumista vakiintuneista näkökannoista. Kun tutustut erilaisiin kulttuureihin, niiden toimintatapoihin, normeihin ja ajattelutapoihin, pystyt ajattelemaan asioita erilaisista näkövinkkeleistä ja huomaat ehkä omaavasi monia erilaisia ratkaisuja eteesi tuleviin ongelmiin.

Toisena työkaluna assosiaatioesteiden kaatamisessa on oppiminen eri tavalla. Laaja koulutus ja kouluttautuminen, itseoppineisuus, aktiivisuus ja kiinnostus ympärillä olevaa maailmaa kohtaan auttavat assosiaatioesteiden kaatamisessa ja mahdollistavat välimaastoideoiden keksimisen. Jos taas haluat kaata assosiaatioesteitä heti sillä hetkellä, kun edessä on jokin tietty haaste, sinun täytyy hylätä oletuksesi, eli puhdistaa mielesi ennakkokäsityksistä. Esimerkiksi asioiden kääntäminen päinvastoin kuin ne ovat, on toimiva tapa. Tätä tapaa kutsutaan assosiaatioesteiden tietoiseksi poistamiseksi. Eli kun pohdit jotakin tilannetta, kysymystä tai ongelmaa, käännät ajatuksesi tietoisesti epätavallisille poluille. Kolmantena työkaluna voidaan käyttää näkökulmien vaihtamista. Näkökulmaa vaihtaessa tarkastelet jotakin tuikitavallista asiaa epätavallisesti. Jotta onnistut näkökulman vaihtamisessa sinun tulee valita täysin erilainen näkökulma, kuin mistä normaalisti asiaa tarkastelisit.

Millio ja Tiimiakatemia on mielestäni yhtä suurta välimaastoa. Täällä tiimeihin jako tapahtuu belbinin testin avulla ja se tekee tiimistä varsin monipuolisen. Jo pelkästään tiimissämme on osaamista monelta eri alalta, puhumattakaan siitä, mitä kaikkea talon sisältä löytyykään. Yksi ongelma on kuitenkin se, että aivan liian usein jumittaudutaan samaan porukkaan, eikä tehdä töitä uusien ihmisten kanssa. Tämä ongelma koskee myös meidän tiimiä ja töitä tehdään liikaa samassa porukassa. Myös talon sisällä on mielestäni liian vähän liikettä muiden tiimien välillä ja en ole itse tätä kyllä edesauttanut lainkaan. Onneksi on olemassa kuitenkin perinteiset useita vuosia jatkuneet projektit, joissa ryhmä vaihdetaan vuosittain ja siihen haku tapahtuu kaikkien tiimien kesken. Tämä on hienoa ja antaa mahdollisuuden päästä työskentemään uusien ihmisten kanssa.

Epäonnistumisen tärkeys

Frans Johansson muistuttaa kirjassaan epäonnistumisen tärkeydestä. Jos haluaa menestyä, on tehtävä myös virheitä. Epäonnistumisista ei pidä kukaan, mutta täytyy muistaa, että ne kuuluvat asiaan ja ovat välttämättömiä kun luodaan joitain uutta ja suurta. Jotta voisit luoda jotain uutta ja suurta tulee myös kokeilujen olla määrällisesti suuria. Kirjan mukaan määrä korvaa siis laadun. Johanssonin ajatuksen mukaan, mitä enemmän ideoita, ajatuksia ja yrityksiä, sitä enemmän myös onnistumisia.

“Kaikkein suurin epäonnistuminen on yleensä ideoiden toteuttamatta jättäminen.”

Ideoiden toteuttamatta jättäminen on myös itselläni ollut varsin usein suuri ongelma. Samaan ongelmaan on törmätty myös tiimin sisällä ja harvoin ideoita viedään kokeilu asteelle. Tähän tulisi saada ehdottomasti muutosta ja ainakin itse pyrin tulevaisuudessa ajattelemaan asioita astetta pidemmälle, mitä tähän asti on tehty. Ideoissa on kuitenkin se hienous, että kaikki ideat eivät ole välttämättä parhaita ratkaisuja juuri tällä hetkellä. On parempi antaa ajatusten hautua paremmiksi omissa mielissä ja palata näihin kyseisiin ideoihin myöhemmin tulevaisuudessa.

Odota odottamatonta. Jos teet niin, alat nähdä maailman uusista näkökulmista. Yhtäkkiä huomaat välimaastoja kaikkialla. Satunnaiset keskustelut, tapaamiset, tai projektit alkavat nivoutua yhteen merkillisillä ja kiehtovilla tavoilla. Eikun siis odottamaan!

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!