Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Menestyksen pelikirja

Kirjoitettu 27.03.17
Esseen kirjoittaja: Ella Hurskainen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Menestyksen pelikirja
Kirjan kirjoittaja: Jukka Jalonen ja Ilkka Lampi
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.3. Oppivan organisaation ja tiimiyrityksen kehittämistyökalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Otin lukuuni Menestyksen pelikirjan, jonka on kirjoittanut Jukka Jalonen ja Ilkka Lampi. Kirja käsittelee valmentavaa johtajuutta, joista kirjoittajillakin onkin paljolti kokemusta. Jalonen on yksi Suomen menestyneimpiä jääkiekkovalmentajia, kun Lampi puolestaan toiminut Kauppalehden pääkirjoitustoimittajana. Koin, että nyt on hyvä aika lukea tämä kirja, sillä Bisneralla on uudehkot tiimiliiderit Miia ja Essi ja voitimme tiiminä juuri Golden Stepin. On siis hyvä aika pohtia, miten tiimimme on kehittynyt ja mikä asiat siihen ovat vaikuttaneet.

Näin kolmantena vuonna tiimin merkityksestä ja jokaisen vastuusta tiimille onkin ollut taas treeneissä puhetta, sillä olemme lähteneet seikkailemaan kohti omia unelmiamme. Mielestäni tämä on hieno juttu, mutta silti emme saa unohtaa tiimiämme, ja sitä, mitä kaikkea meillä on vielä annettavana toisillemme näiden viimeisinä vuosina.

Kirja on jaoiteltu kolmeentoista lukuun, jotka kuvastavat kirjoittajien valmentajafilosofian perusopit:
1. Menestys
2. Päättäväisyys
3. Ammattimaisuus
4. Rekrytointi
5. Vuorovaikutus
6. Joukkuehenki
7. Luottamus
8. Ahkeruus ja työmoraali
9. Palaute ja tuleute
10. Intohimo
11. Kärsivällisyys
12. Rohkeus
13. Rohkeasti eteenpäin

Jokainen kohta on hyvin oleellinen ja tärkeä tavoitellessaan tiimin kanssa yhdessä menestystä. Aion nyt käydä läpi opeista muutaman, mitkä tuntuvat juuri nyt ajankohtaisilta tiimimme kannalta.
Koen, että Bisneran yksi suurimmista vahvuuksista on JOUKKUEHENKI. Tästä kiittäisin erityisesti ensimmäisen vuoden tiimiliidereitämme, koska he kannustivat meitä keskittymään tiimiytymiseen. Hitaasti, mutta varmasti hitsauduimme yhteen, ja siitä kertookin varmasti se, että KUKAAN ei ole vielä tähän mennesäkään lähtenyt meidän tiimistämme. Tämä taitaa olla historiallista Tiimiakatemialla!

Nykyään mielestäni hyvä joukkuehenkemme näkyy siinä, että meillä on vahva LUOTTAMUS jokaiseen tiimiläiseen. Luottamus näkyy siinä, että uskallamme puhua suoraan ja antaa PALAUTETTA. Meillä on treeneissä palautekeskustelut, jossa jokainen kyllä sanoo, jos on jotain sanottavaa. Palautteen anto ei kuitenkaan onneksi jää pelkkiin treeneissä pidettäviin palautekeskusteluihin, vaan sitä annetaan pitkin vuotta. Välillä ehkä liiankin kärkkäästi, mutta parempi sekin, kuin jättää asiat sanomatta.

Kirjassa puhutaan palautteen annosta ja kirjoittajien kehittämästä termistä tuleutesta. Se tarkoittaa tulevaisuuteen keskittyvää palautetta, eli annetaan korjaavia ohjeita tai myönteistä tukea tulevaisuus tähtäimessä. Mielestäni juuri tähän, on hyvä keskittyä valmentajan kanssa pidettävissä palautekeskusteluissa, ja niin olemme myös tehneet. On hyvä, kun jonkun kanssa voi yhdessä pohtia tulevaisuutta, sillä yksin sen tuntuu välillä pelottavalta ja jännittävältä. Myös uudet tiimiliiderimme ovat päättäneet pitää kanssamme henkilökohtaisia keskusteluja, joissa toivoisin myös keskityttävän juuri tulevaisuuteen ja vaikkapa siihen, mitä tapahtuu akatemian jälkeen. Sellaista tukea ja kannustusta koen tarvitsevani itse juuri nyt. Kirjankin mukaan joukkuehenki pysyy hyvänä, jos kaikilla on luottamus siihen, että jokainen hoitaa oman tonttinsa yhteisen tavoitteen hyväksi.

”Ilman tavoitteita, ei ole menestystä.”

Tällä hetkellä yhteinen suurempi tavoite onkin vuoden päässä häämöttävä maailmanympärysmatka. Siihen liittyen olemme asettaneet myös välitavoitteita, joista ensimmäinen koittaakin jo tällä viikolla. Jokaisella tulee olla maaliskuun loppuun mennessä 3000€ mym-tilillä. Itse olen tavoitteeseen jo päässyt, ja tuleekin olo, että ”huh, nyt voi huokaista helpotuksesta.” Mutta eihän se niin toimi tiimissä. Olemme yhdessä vastuussa siitä, että jokainen pääsee yhteiseen välitavoitteeseen. Mielestäni talouspäällikkömme onkin hyvin muistuttanut ja kannustanut kaikkia maaliskuun tavoitteeseen.

Toki toinen suuri tavoitteemme ja päämäärämme on se, että jokainen löytäisi akatemian aikana oman INTOHIMONSA, ja tietäisi, mitä tekee valmistumisen jälkeen. Meidän tiimissämme on mielestäni sen suhteen melko hyvä tilanne, että kaikilla on ainakin tällä hetkellä omia mielenkiinnon kohteita. Pojat tekevät kiinteistövälityshommia, yksi on hurahtanut elämysmatkailuun ja loput painii markkinoinnin parissa kukin omalla tontillaan. Pinnalle on kuitenkin noussut se, että meidän tulisi käydä enemmän kaikkien projekteja yhdessä läpi. Meillä on mahtava mahdollisuus oppia toinen toistemme projekteista. Olemmekin myös sopineet, että jokainen käy kevään aikana vähintään yhden koulutuksen, ja tuo siitä parhaat kopit treeneihin. Itse olen tähän mennessä käynyt Social Selling workshopissa sekä Facebook-rahaksi koulutuksessa. Aion viedä parhaat oppini social sellingistä koko tiimille, sillä koen, että siitä voisi olla kaikille eniten hyötyä. Tässä vielä tiivistys Bisneran tavoitteista keväälle 2017:

– Jokaisella 3000 € mym- kassassa maaliskuun loppuun mennessä
– Kaikki käyneet vähintään yhden koulutuksen, ja tuonut siitä kopit treeneihin
– Vähintään 3 kpl treenisynnytyksiä pidetty
– Kaikki mukana LC:llä ja pysytään LC budjetissa
– Tiimin käytänteet pyörii
 Virkkarit kerran kuussa, ideointitreenit, myyntipäivät, taloustsekit, projektitsekit, palautteet, täpitys, TA-juttuihin osallistuminen

Olen innoissani meidän yhteisistä tavoitteista, ja kerrankin tuntuu, että ne ovat juuri sopivan haastavia ja silti realistisia. Meillä onkin siis kaikki avaimet menestykseen, sillä kertauksena: ”Ilman tavoitteita, ei ole menestystä.”

Uskon, että tiimimme voitti Golden Stepin juuri siksi, että pelaamme niin vahvasti yhteen, samalla tavoitellen omia intohimoja. Meiltä löytyy rohkeutta tehdä ja saavuttaa merkityksellisiä asioita. Eli ei muuta kuin rohkeasti eteenpäin!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!