Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Menestyksen periaatteet ihmistenjohtamisessa

Kirjoitettu 28.11.13
Esseen kirjoittaja: Pasi Suojala
Kirjapisteet: 3
Kirja: Menestyksen periaatteet ihmisten johtamisessa
Kirjan kirjoittaja: John Maxwell
Kategoriat: 1. Oppiminen, 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.04. Johtaminen, 9.05. Valmentaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Menestyksen periaatteet ihmisten johtamisessa

Tämä kirja on aivan loistava. John Maxwell tuo esille omien kokemuksiensa kautta monia upeita periaatteita ihmisten johtamisesta. Kirjassa käsitellään ihmisten kanssa vuorovaikutusta erittäin laajasti se ei rajoitu vain johtajuuteen vaan kirjassa on hyviä periaatteita joita voi soveltaa vaikka ei johtaja olisikaan.

Valitsin yhden osa-alueen kirjasta joka mielestäni on tärkeä se käsittelee ristiriitoja ja suoraa puhetta. Nimittäin yleensä suoraa puhetta tarvitaan silloin kun on joku ristiriita tilanne, kuitenkin ennen kuin voidaan puhua suoraan pitäisi muutamia pelisääntöjä olla selvillä. John Maxwell on mielestäni onnistunut kirjoittamaan kirjaansa erittäin hyviä vinkkejä kuinka käyttäytyä ristiriitatilanteessa.

 

Ennen suoraa puhetta tulisi aina olla välittämistä

Ristiriidoilta ihmisten kanssa ei elämässä voi välttyä, Maxwellin mukaan ristiriidat, verot ja kuolema ovat elämässä niitä asioita joihin voi luottaa. Niin varmoja asioita kuin ristiriidat ja ongelmat ovatkin ihmissuhteissa on erittäin kummallista, että kuitenkaan moniakaan meistä ei olla koskaan miettinyt tai saanut opetusta siitä, että miten ristiriidat nostetaan esille terveellä tavalla. Monet meistä joilla on ihmissuhteet solmussa ajattelevat, että asian esille nostaminen pahentaa vain asiaa joten annan tämän nyt vain olla. Tai toinen vaihtoehto usein on se, että jos nostan esille tämän negatiivisen asian ei tuo toinen ihminen enää pidä minusta. Kuitenkin usein on tarpeellista nostaa negatiiviset asiat esille silloin kun tilanne on eikä sitten kolmen vuoden päästä maailmanympärysmatkalla. Varsinkin tiimimme alkuvaiheessa on mielestäni tärkeää opetella nostamaan asiat esille terveellä tavalla koska tämä kasvattaa tiimissämme luottamusta.

 

Kirjassaan John Maxwell on listannut esimerkkejä huonoista toimintatavoista ristiriita tilanteissa. Ainakin itse luen osaa näistä hieman hymyillen sillä tiedän, että olen ajatellut näin.

Nujerra toinen mihin hintaan hyvänsä! Menetelmä on kuin aseellinen välienselvittely; nopea, raaka ja tuhoisa. Voi vaikuttaa tehokkaalta mutta ei ratkaise mitään.

Teeskentele, ettei ongelmaa ole. Jollet kuule, näe etkä puhu pahaa, ongelma lakkaa olemasta.

– Valita asiasta joka käänteessä. Uhriksi heittäytyminen ei poista ristiriitaa vaan ainoastaan ärsyttää kaikkia asianosaisia.

– Pidä listaa toisten tekemistä vääryyksistä tekniikka sopii heille jotka eivät koskaan halua antaa anteeksi ja aloittaa puhtaalta pöydältä.

– Luovuta. Luovuttaminen on kuin itsemurha ristiriitatilanteessa. Se on pysyvä ratkaisu väliaikaiseen ongelmaan.

 

Mikään edelle olevista esimerkeistä ei todellakaan auta ristiriitaisessa tilanteessa. John Maxwell sanoo kirjassaan, että ristiriita tilanteen ratkaiseminen ei ole älyllisesti vaikeaa vaan melko yksinkertaista. Tunteiden osalta ratkaisuun pääseminen kuitenkin on vaikeaa. Seuraavassa Maxwell tyylilleen uskollisena antaa useita kohtia joiden avulla voit lähteä nostamaan ongelmia esille.

 

1. Puhu henkilölle suoraan ainoastaan jos välität hänestä.

Kun tiimimme sisällä tulee ristiriitoja toivon, että jokainen meistä voisi täysin 100% varmuudella omistaa tuon asenteen joka otsikossa on. Jos välitämme toisistamme osaamme katsoa ristiriitaa myös toisen osapuolen näkökulmasta. Jos emme välitä riidan toisesta osapuolesta on meille ihan se ja sama miten hänen asemalleen muiden tiimiläisten silmissä käy kunhan vain oma kuva pysyy kiiltävänä. Voimme kuitenkin hoitaa riidan siten, että molemmat voittavat ja näin riita tulee selvitetyksi siten, ettei hampaan koloon jää kummallekkaan mitään.

 

2. Pyri ensin ymmärtämään toista äläkä heti tähtää yhteisymmärrykseen

On huomattavasti helpompaa käsitellä ristiriitoja kun molemmat osapuolet tietävät mitä toinen ajattelee. Jos ristiriitaa lähdetään selvittämään tuntemuksien tai omiin luuloihin perustuneiden lähtökohtien kautta on tilanne täysin mahdoton selvittää. Sentakia onkin hyvä yrittää pitää tunteet kurissa, tunteita ei pidä kieltää mutta niitä voi myös hallita. Ristiriitojen keskellä hyvä muistaa tämä ohje jonka Maxwell antaa, pyri ensin ymmärtämään toisen näkökulma ja vasta sen jälkeen kerro oma näkökulmasi. Tämän jälkeen voitte alkaa etsiä yhteisymmärrystä ja syytä asialle.

 

3. Miten tästä eteenpäin?

Useimmat meistä vihaavat vaikeiden asioiden esille nostamista, mutta meistä kaikista on mukavaa kun asiat ratkeavat. Ainoa tie ristiriitojen ratkeamiseen on se, että niistä keskustellaan myönteisessä sävyssä. Yhdessä tulisi sopia ja suunnitella miten siirrätte katseen eilisen ongelmasta tulevaisuuteen. Kun tiimimme kesken tulee ristiriitoja toivon, että voimee hoitaa ne hyvin silloin ei ainoastaan riidan aiheuttaja muutu vaan aivan varmasti myös toinen osapuoli joutuu muuttumaan. Hyvin hoidetut ristiriidat kasvattavat tiimimme luottamusta ja keskinäinen suhteemme voimistuu. Kun taas puolestaan riidat ilman, että niitä selvitetään aiheuttavat vain hiljaisen mutta kammottavan aukon luottamuksessa tiimin jäsenien välillä.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!