Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Viime aikoina korviini on pursunut puhetta tavoitteista. Etenkin treeneissämme sekä henkilökohtaiset että tiimin yhteiset tavoitteet on ollut aiheena usein, ja se luultavasti johtui hyvin tavoitteettomasta syksystä lähes jokaisen tiimiläisemme kohdalla. Ehkä vakavin välitön seuraus siitä oli se, että akatemian alussa tammikuussa jokaisella meistä roikkui hurja määrä kirjapisteitä tekemättä. Kun syksyn alussa tiimin tavoitteita ei pidetty tärkeinä, niin nyt on aika eri ääni kellossa koko porukalla.

Niinpä Dynaamian Tanja kysyi minulta kuin tilauksesta, haluaisinko lukaista tämän kirjan, ja että hän mielellään lainaa sen minulle. Olin kuullut jo kolmen ihmisen kehuvan Paras –kirjaa niin, että sormeni syyhysivät päästä lukemaan sitä.

Vaikka en olekaan montaa tavoitteita käsittelevää kirjaa vielä lukenut, niin ainakaan niiden kirjailijat eivät painota tunteiden merkitystä lähellekään sitä määrää kuin Larssen. Hänen mukaansa tavoitteessa ei ole mitään järkeä, jos siihen ei liity tunnelatausta.

Tavoitteista on ollut nyt puhetta ympärilläni todella paljon, mutta siltikin ihmettelen, että minkä takia en heti ala vakavasti miettimään henkilökohtaisia tavoitteitani? Olenko liian tyytyväinen nykyiseen elämääni? Enkö kaipaa mitään suurempaa? Larssen toteaakin, että jos ihmisellä menee hyvin, muutoksenhalua voi olla vaikea herättää.

Minulla on yksi pieni unelma, mutta sekään ei liity mitenkään uravalintoihini. Haluan vain myöhemmällä iälläni olla tarpeeksi varakas, jotta voin ylläpitää vanhojen ponien eläkekotia. Hymyilen itsekin tätä ajatellessa, kuinka hassun huolettomalta ja joidenkin mielestä ehkä naurettavaltakin unelmalta se kuulostaa, mutta sydämessäni on ehdoton paikka sille.

No, ehkä tästä voi päätellä, että haluan ainakin hyväpalkkaisen työn tai menestyksekkään oman bisneksen. Minua ei kuitenkaan kiinnosta pelkän rahan perässä juosta, vaan haluan tehdä jotakin, josta innostun ja voin olla ylpeä. Kiinnostuksen kohteita on ehkä liikaakin, niin etten meinaa osata päättää, mihin keskittyä. Larssen kehottaa miettimään ensimmäiseksi arvoja, sillä niiden pohjalta tiedät mikä loppujen lopuksi on sinulle tärkeää. Ja sen pohjalta on jo helpompi alkaa miettiä, minkä elämän osa-alueen parissa saattaisit haluta työskennellä. Minua helpotti yllättävän paljon kysymykset: ”Miten äitisi luonnehtisi sinua? Tai paras ystäväsi?” Tuntuu helpommalta luonnehtia itseäni, kun kuvittelen katselevani itseäni ulkopuolisen silmin.

Elämässäni masennus on ollut yllättävän paljon läsnä. Ei kuitenkaan omalla kohdallani koskaan, vaan ympärilläni, läheisilläni. Sekä isäni että isoveljeni sairastuivat, samoin moni erittäin hyvä ystäväni, joista kolme on harkinnut vakavasti itsemurhaa ja yksi melkein onnistunutkin siinä. Jostakin syystä erityisesti nämä ystäväni ovat usein tukeutuneet minuun silloin kun on erityisen vaikeaa. Olen saanut palautetta ihan kasvokkain, että minulle on helppo puhua. Minä taas olen aina halunnut auttaa apua tarvitsevaa. Jos en pysty auttamaan, tunnen usein automaattisesti syyllisyyttä ja riittämättömyyttä, vaikkakin olen pyrkinyt näistä tunteista pois.

Tästä taas voisin päätellä, että yksi tärkeistä arvoistani on ihmisten auttaminen. Luulen, että juuri se toimii innoituksenani kahteen kiinnostuksen kohteeseeni: johtamiseen ja henkilöstön hyvinvointiin. Haluan auttaa ihmisiä inspiroitumaan työstään ja varmistaa, että heillä on mukava olla töissä (missä he viettävät suurimman osan valveillaoloajastaan) sekä hyvä tiimihenki muun työporukan kanssa.

Johtamisen vaikeus

Täytyy kyllä myöntää, että johtaminen aiheena kiinnostaa yhä enemmän. Olen vain vielä sen verran arka ja hiljainen persoona etenkin isommassa porukassa, että en osaa ottaa johtajan roolia itselleni. Kerroin Tulevaisuuden johtaja –koulutusohjelman orientaatiossa kanssaopiskelijoilleni, että aion ehdottaa tiimilleni tiimiliideriksi ryhtymistä. En ole sitä vielä tehnyt, sillä tiimissämme on hyvin vahvaluonteisia ihmisiä ja vaatii aikamoista tunnustelua ehdottaa tällaista. Pikemminkin suosin idean istuttamista jokaiseen yksitellen ja vähitellen.

Mitä minun pitää osata?

Missä minun pitää parantaa?

Mitä minun pitää harjoitella aivan erityisesti?

Näitä kysymyksiä Larssen asetti pohdittavaksi. Jos otan nyt johtajuuden tähän käsiteltäväksi, niin minun pitäisi osata johtaa itseäni paremmin. Suoraan sanottuna pelkään, että uskottavuuteni tiimiliideriksi tulemiseksi haihtui ilmaan, kun en saanut kirjapisteitä suoritettua viimeiseen deadlineen mennessä. En johtanut omalla esimerkilläni, mikä on yksi hyvän johtajuuden perusperiaatteista. Tottakai lupasin itselleni saada nyt kevään kirjapisteet kasaan ajallaan, eli en noin pienestä luovuta. Mutta ymmärrän, että tiimiliideritason uskottavuuden saaminen muulta tiimiltä vie enemmän aikaa.

Riikka sanoi tiimin palautekeskustelussa minulle, että ”unohda se pinkun rooli, sä olet täysivaltainen tiimin jäsen.” Kyllä, olen ehkä turhankin paljon varonut sanomasta mitään liian vahvaa mielipidettä (varsinkin jos on tiimin asioista kyse), koska en halua olla ”se uusi tyyppi” joka haluaa ottaa ohjat käsiinsä, vaikkei tunne edes tiimiläisiä kunnolla. Olen kyllä osaltani syyllistynyt siihen, etten ole vielä tutustunut etenkään poikiin niin hyvin kuin olisin voinut. Minun on todella vaikea ottaa heihin kontaktia, koska he eivät juuri avaudu, enkä minäkään ole kovin etevä muurien murtamisessa.

Niin, tästä Larssenkin juuri puhuu; keskitymme liikaa puutteisiimme ja liian vähän vahvuuksiimme.

Missä sitten olen hyvä?

Missä tilanteissa olen tuntenut onnistumisen tunteita / ylpeyttä siitä mitä olen tehnyt?

Minulle jäi hyvä tunne siitä, kun sain sparrattua Neeaa laulamaan vahvarissa. Ja muutenkin syksyn aikana muissakin asioissa. Jäi hyvä tunne siitä, että kun Hanneksen lähtiessä osuuskunnastamme ehdotin ryhmähalia, ja tiimi lähti siihen mukaan. Jäi hyvä tunne siitä, että annoin kuulemma positiivista palautetta Piinapäivien projektiryhmälle työskentelyn ohessa. Piinapäivien gaalan juontamisen aikana onnistumisen tunne oli suuri – ja pidin juontamisesta muutenkin paljon. Siinä tuli jotenkin tunne, että johdan koko tapahtuman kulkua lavalta käsin sekä asetin välispiikeillä yleisöön miellyttävän ilmapiirin.

Olen sparraaja, muiden kannustaja. Tykkään innostaa ihmisiä tekemään parhaansa ja tukea heitä tekemisissään. Eihän minun välttämättä tarvitse olla liiderin roolissa tehdäkseni näitä juttuja, mutta siinä asemassa sparrauksen vaikutus koko tiimiin on vahvempi, ainakin niin uskon. Hassua, jo kolme ihmistä on sanonut minulle, että sopisin tiimiliiderin hommaan (kaksi tiimistäni, yksi ulkopuolelta). Tiimiliiderifoorumin check-inissä tänään tuli minun vuoroni, ja Jon-Erik kysyi: ”No mitäs meidän Wedian tiimiliideri?” ”Heh, en mä nyt virallisesti ole”, vastasin. ”Meidän silmissä sä oot”, Jone sanoi ja puhui muidenkin liiderien puolesta. Jäin miettimään, tarkoittiko se vain sitä, että pääsääntöisesti Wediasta vain minä käyn TL-foorumilla, vaiko jopa sitä, että olisin valmis olemaan varsinainen tiimiliideri? En tiedä, mutta hieman jännästi sanottu. Siitäkin jäi joka tapauksessa hyvä fiilis.

”Jos ihmiset eivät itse pysty johonkin,
he yrittävät sanoa ettet sinäkään pysty.”

Tämä on vaikuttava lause, mutta en muista oikeastaan kenenkään sanoneen minulle vielä koskaan, ettenkö pystyisi johonkin. Järkyttävä havainto on, että olen tainnut itse sanoa niin itselleni liian monta kertaa. Larssen tolkuttaa, että jos kerran joku muukin on pystynyt siihen, niin sinäkin pystyt. Olen verrannut itseäni liikaa muihin, erityisesti akatemialaisiin. Niin moni akatemialainen on tehnyt suuria asioita, heillä on suuria ideoita ja rohkea asenne. Ihailen heitä, mutta samalla oma alitajuntani kuiskii minulle: ”Kykenenköhän sittenkään olemaan yhtä rohkea kuin he?” Tällaiset ajatukset taitavat olla omia oikkujani, jotka kuuluu heittää roskiin. Aikamoista itsetutkiskelua on ollut tämä tähänastinen aikani Tiimiakatemialla, ja lisää on odotettavissa.

Täytyy vielä mainita muutama kolahdus kirjasta. Larssen käy yksityiskohtaisesti läpi arvojen muuttamisen tavoitteiksi, tapojen muuttamista teoiksi ja tekojen muuttamista tavoiksi. Monesti ihmiset ajattelevat tapojen muuttamista jonkin muun asian vähenemisenä. ”Oikeat tavat eivät koskaan tunnu uhrauksilta”, kuten Larssen toteaa käyttäen esimerkkinä hampaiden harjausta. Ei sitä, niin kuin ei muitakaan vakiintuneita tapoja, tarvitse ajatella; Ne vain tulee tehtyä. Pääsääntö on, että kun jonkin uuden asian tekee 13 kertaa, siitä tulee tapa. Kun tapa on tarttunut, siitä poikkeaminen alkaa tuntua keholle epämieluisalta. Joten, vaikka aluksi esimerkiksi päivittäiseen tapaan tottuminen voi olla vaikeaa, kahden viikon kuluttua tilanne on yleensä muuttunut päinvastaiseksi; uutta rutiinia ei halua jättää tekemättä.

Loppujen lopuksi tapojen muuttaminen ei siis välttämättä viekään niin kauaa kuin luulisi. Se siirtymävaihe täytyy vain jaksaa. Tunteet ohjaavat toimintaamme, ja siksi järkisyyt kuten ”pitäisi mennä lenkille, koska se on terveellisempää kuin istua sohvalla” eivät auta. Mutta kun asian muotoilee näin: ”Haluanko tunnin päästä istua edelleen sohvalla selkä jäykkänä, vai haluanko olla lämpimän suihkun alla hyvän lenkin jälkeen?” Tämä on se avain.

Bilbaon matkan visualisointi

Hyvin mielenkiintoinen oli myös luku visualisoinnista. Jos tiedossa on jokin hankala tai jännittävä tilanne, sen pystyy visualisoimaan etukäteen niinkin tarkasti, että tositilanteessa tuntuu kuin olisi jo ollut siellä. Ja tärkeimpänä: pystyt hallitsemaan ja päättämään etukäteen, mitä tunnet itse tilanteessa. Tämän saavuttaminen tosin vaatii paljon työtä. Haluan kuitenkin kokeilla tätä menetelmää Bilbaon Innovate or Die –matkaa varten. Siitä on vuosia, kun viimeksi kävin ulkomailla (ja Euroopassa en ole matkustellut koskaan), joten on sanomattakin selvää, että minua hiukan jännittää. Etenkin, kun suostuin juontamaan itse tapahtuman paikan päällä. Larssen kehottaa käyttämään visualisointiin noin 15-30 minuuttia päivässä, vähintään kahden viikon ajan ennen jännittävää tilannetta. Mitä enemmän pystyy käymään läpi yksityiskohtia, sitä parempi. Bilbaon reissua varten minun kannattaa aloittaa jo siitä hetkestä, kun herään lähtöaamuun.

Miltä haluan, että minusta tuntuu herätessäni? Syön ravitsevan aamiaisen ja varmistan vielä, että passi ja kaikki tarpeellinen on pakattu mukaan. Lähden Jyväskylän Matkakeskukselle, josta lähtee bussi Helsinkiin. Miltä minusta matkan aikana tuntuu? Fiilistelenkö muiden lähtijöiden kanssa vai nukunko? Saavun lentokentälle ja kuvittelen mielessäni lähtöselvityksen, matkatavaroiden tarkastuksen, lentokoneen, itse lennon, ja laskeutumisen Barcelonaan, jossa tutustumme Barcelonan Tiimiakatemiaan. Espanjassa on paljon lämpimämpi kuin Suomessa, kuulen vierasta kieltä sekä haistan uusia tuoksuja. Mitä haluan tuntea? Olen rauhallinen, itsevarma ja innostuneen utelias.

… ja niin edelleen. Minun tulee kuvitella mahdollisimman yksityiskohtaisesti kaikki nämä hetket, nimenomaan se ihanteellisin tilanne. Tottakai kannattaa visualisoida mielessään myös odottamattomia käänteitä, mutta näiden suhde tulisi olla 80 – 20. Mitä enemmän keskittyy ihanteellisimpaan tilanteeseen ja mielentilaan, sitä todennäköisemmin käyttäytyy myös sillä tavalla. Koska sen on elänyt ajatuksissaan jo niin monta kertaa!

Larssen kertoo, että visualisointi on hyödyllistä ihan arkipäivissäkin. Aamulla herätessä useimmille tulee ajatus: ”Nukun vielä hetkisen.” Kannattaa yrittää keskittyä ajatukseen: ”Mitä mukavaa tänään tapahtuu?” Esimerkiksi herätyskellon siirtäminen sängyn toiseen päähän voi auttaa muistamaan tämän ajatuksen aamutokkurassa. Aamiaispöydässä, kun aivot ovat jo jotenkin heränneet, voi kuvitella tulevaa päivää tarkemmin. Miten haluan sen sujuvan? Miten haluan esiintyä tiimikavereideni seurassa, asiakastapaamisessa, vahvarin lavalla? Kun tulen kotiin, teen päivän toisen lämpimän aterian, luen inspiroivaa kirjaa, menen aikaisin nukkumaan, jotta jaksan herätä virkeänä treeneihin. Haluan kokeilla josko tämän tapaiset visualisointiharjoitukset antaisivat lisää energiaa ja järjestystä päiviini.
Janita Mikkola
Osuuskunta Wedia
janita@wedia.fi

Tagit: , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!