Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Metsäseikkailut tiimin kanssa

Kirjoitettu 07.09.14
Esseen kirjoittaja: Petri Vainio-Pekka
Kirjapisteet: 1
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Metsäseikkailut tiimin kesken

Forest & back oli kyllä erittäin hyvin organisoitu tapahtuma. Oli todella hyvä, että tälläinen oli heti alkuun. Forest & back oli tarpeeksi haastava, mutta olisi voinut olla silti haastavampikin. Tehtävät olivat hauskoja ja tiimiä lähentäviä ja eron huomasikin selvästi tiimihengessä.

Kun lähdimme Akatemian pihalta linja-autolla oli kaikilla hieman odottava tunnelma. Suurin osa porukasta ei tiennyt mihin menemme ja mitä teemme. Muutama opiskelija oli jostain saanut kuulla vähän paikasta ja mitä tuleman pitää. Itselläni ei ollut mitään aavistusta eikä minkäänlaista käsitystä mitä siellä tultaisiin tekemään. Kaikki tuli täytenä yllätyksenä. Muistan kun pääsimme sitten määränpäähämme, kun tiimini kanssa hyppäsimme linja-autosta ulos ja huomasimme, että olemme keskellä metsää. Tästä sitten lähdimmekin suunnistamaan rasteille ja ensimmäinen olikin noin kilometrin päässä. Täällä pääsimme ensimmäistä kertaa kokeilemaan yhteistyötämme ja päätöksenteko taitojamme.

Ensimmäisellä rastilla meillä oli paljon aikaa, koska ryhmämme lähti viimeisenä matkaan. Kuitenkaan kukaan ei marissut sen suuremmin, joka oli todella hyvä. Me jouduimme kuitenkin 30 minuuttia odottelemaan, ennenkuin pääsimme jatkamaan matkaa. Löysimme kuitenkin kasvovärit, joilla tuhrimme sitten jokaisen naaman tiimistämme. Tämäkin oli lähentävä kokemus, koska kaikilla oli niin sanottu sotamaalaus.

Rastit olivat muutenkin erittäin hauskoja ja siellä joutui tekemään tiiminä asioita. Meidän tiimillä onneksi synkkasi valmiiksi jo hyvin, niin nämä eivät tuottaneet ongelmia. Tiimihenkemme on siitä asti ollut mielestäni hyvä, kun tiimit jaettiin. Jokatapauksessa Forest & Back oli selvästi lähentävä kokemus. Aamulla lähtenyttä tiimiämme, kun vertasi siihen, mikä metsästä lähti pois oli kuitenkin kuin yö ja päivä. Tiimihenkemme kasvoi järkyttävästi ja toivonkin, että tämä tulee kestämään. Vaikkakin kaikki aina sanoo, että kyllä se into ja tiimiys tästä laantuu, mutta itse ainakin toivon, että se suurinpiirtein pysyisi samana.

Forest & Backista oli monia hyötyjä muutenkin. Esimerkiksi viimeinen tehtävä meillä oli näytelmän teko jostain Disney hahmosta. Meille tuotti alussa hieman vaikeuksia miettiä, että miten me sen toteutamme. Alussa aloimme miettimään jokaiselle hahmoa ja tätä kautta sitten aloimme pikkuhiljaa rakentaa ideaa, että mitä me sitten esityksessä teemme. Hirveästi emme esitystä kerenneet miettiä, koska kun saimme kuulla tästä, meidän piti mennä vielä myymään sieniä vanhemmille tiimiyrittäjille. Tämäkin oli kyllä oikein hauska tapahtuma. Oli erittäin hauska kuulla, mitä kaikkea ihmiset keksivät viidestä eri sienestä. Ideoita oli hieromasauvasta monitoimi keittiö työkaluun.

Esityksemme oli tosiaan kuulemma vähän sekava. Minusta koko Forest & Backin paras kohta oli kun esitimme näytelmämme ja suunnittelimme sitä. En muistakkaan, milloin viimeksi olen nauranut niin paljon kuin siinä. Suunnittelumme tosiaan päättyi vasta, kun olimme katsomassa ensimmäistä esitystä. Silloin vasta selvisi minkä elokuvan pahis näytelmäämme tulee. Loppujen lopuksi näytelmässämme oli mm. kääpiöitä, Lumikki, Robin Hood Darth Vader ja Ötökän elämää mato. Näistä hahmoista, sekä muutamasta muusta lisänä, me sitten rakensimme täydellisen näytelmän. Näytelmän joka ei varmasti auennut oikeastaan puolellekkaan porukasta. Enkä syytä ihmisiä, jotka olivat katsomassa, koska kun itse katsoimme sen videolta, täytyi itsekkin myöntään, että hirveästi ei siinä järkeä ollut. Paras kohta oli kun Darth Vader tuli ryöstämään kääpiöiden motivaatio kiven, ötökän elämää madoilla ratsastaen. Tämän jälkeen Jedi- ritari hyökkäsi hänen kimpuun ja tappoi hänet, jonka jälkeen palautti kiven kääpiöille. Motivaatio kivi ristittiin Simbaksi ja näytelmämme loppui tähän.

Näytelmä koostui meilä siis oikeastaan vain improvisaatiosta. Koska harjoittelua ei tosiaan tullut paljoa, niin kaikki joutui kyllä ihan täysin lennosta heittämään ideansa näytelmässä. Silti kuitenkaan kukaan ei mennyt paniikkin ja näytelmästä tuli sinäänsä yhtenäinen. Tämä oli oikein hyvä suoritus meiltä!

Forest & back oli tosiaan kilpailu tiimien kesken. Joka rastilta sai pisteitä suorituksen mukaan ja nämä sitten lopuksi laskettiin yhteen ja sitä kautta julistettiin voittaja. Meidän tiimihän sen tietysti voitti! Näytelmässäkin olimme toisia, vaikka se sekava olikin. Kokonaispisteissä meillä taisi olla 27 pistettä, kun toisella oli vain 21. Joten me nappasimme niin sanotun murskavoiton!

Lopputulos julkistettiin, kun meille ensin valehdeltiin, että aamulla herätys on 5.30, joten menimme aikaisin nukkumaan. Juuri kun itse sain vähän unenpäästä kiinni, meidät tultiin herättämään ja sanottiin, että kaikki pukee päälle ja laittaa siteen silmille, kun teltastamme poistumme. Tästä meitä lähdettiin sitten kuljettamaan sokeina eteenpäin, eikä meille kerrottu mihin olimme menossa ja mitä varten. Kun sitten päsimme määränpäähän ja saimme ottaa siteet pois, oli näky uskomaton. Olimme keskellä metsää ja siellä oli kaikki kaiuttimet ja tanssivalot yms. Oli todella epäuskoinen fiilis alkuun, tuntui kuin olisimme olleet elokuvassa. Täällä tosiaan oli sitten myös palkintojen jako tilaisuus ja limbo kisa, jonka senkin voittaja löytyi meidän tiimistämme.

Lopuksi täytyy sanoa vielä, että olen erittäin ylpeä tiimistämme ja siitä miten hyvin puhalsimme yhteen hiileen. Kaikki oli täysillä mukana kokoajan. Itse koin Forest & Backin erittäin tärkeänä osana timihenkemme kasvattamisen kannalta. Meillä vaan on paras tiimi ja tässä on kyllä ilo työskennellä seuraavat kolme ja puoli vuotta!

Kiitos tästä, kaikille ketkä olivat tätä järjestämässä! Oli oikein mahtavaa!

 

Tagit: , , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!