Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Minä johtajana!

Kirjoitettu 05.04.16
Esseen kirjoittaja: Iina Tiihonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Minä johtajana! - Subjektiivisesta johtajuudesta
Kirjan kirjoittaja: Christer Hermansson
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Olin kirjastossa etsimässä jotain ihan toista kirjaa, kun silmiini osui Christer Hermanssonin teos Minä johtajana! – subjektiivisesta johtajuudesta. Lukaisin nopeasti kirjan takakannen, jossa kysyttiin seuraavaa: “Pelkäätkö pistää itsesi alttiiksi johtajana? Miten käytät huumoria johtajuudessasi? Oletko aina halunnut, mutta et uskaltanut olla henkilökohtaisella otteella toimiva johtaja?”

Kirja vaikutti päällisin puolin pätevältä ja nappasin sen mukaan. Alettuani lukemaan selvisi, että totuus on toinen. En ollut vielä puolen välin jälkeenkään täysin selvillä siitä, mitä kirjailija subjektiivisella johtajuudella tarkoittaa. Oma johtopäätökseni on se, että subjektiivinen johtaja käyttää johtamisen työkaluna omaa persoonaansa ja luontaisia vahvuuksiaan, eikä edes yritä vetää yllensä mitään johtajan rooliasua.

Haluan jakaa tähän väliin yhden muiston. Oli kesäkuu 2014 ja olin projektipäällikkönä Matilan Ankkuri -kesäprojektissa. Ensimmäinen vuosi Tiimiakatemialla oli ohi, ja olin ajautunut tilanteeseen, jossa vastasin ihan oikean ravintolatoiminnan pyörittämisestä ja kahdeksan muun ihmisen johtamisesta, joita hädin tuskin tunsin. Minulla ei ollut mitään aikaisempaa kokemusta ravintola-alasta, ja johtamisestakin vain hyvin vähän. Eräänä aamuna ennen ravintolan avaamista, silloinen valmentajani Heikki tuli piipahtamaan Matilanvirralla. Purin tuntojani Heikille; “Olenko tehnyt johtajana tarpeeksi? Mitä voisin tehdä enemmän? Tai paremmin? Olenkohan ollut ihan huono? Mitenkäs ne kaikki johtamisen teoriat?”

Heikki vastasi avautumiseen jotakuinkin näin: “Höpö höpö, oot vaan oma ittes. Kyllä se riittää.” En muista kuinka paljon Heikin sanat lohduttivat siinä hetkessä, mutta myöhemmin olen palauttanut ne mieleeni useita kertoja. Ei minun tarvitse osata kaikkia maailman johtamisen teorioita tai tietää automaattisesti miten ratkaistaan erilaisia johtamisen haasteita. Heikin sanat tavallaan antoivat minulle luvan olla epätäydellinen ja tehdä johtajana virheitä. Ne antoivat myös luottamusta siihen, että selviä kyllä, kunhan olen oma itseni ja yritän parhaani.

Toinen mieleeni vahvasti jäänyt lausahdus on Johannes Partasen suusta (tai oikeastaan kirjasta): “Oma persoona on tiimivalmentajan tärkein työkalu.” Jostain syystä nämä kaksi sanomaa ovat vaikuttaneet minuun ja jääneet mieleeni pyörimään. Varmasti juuri siksi Hermanssonin kirja herätti mielenkiintoni. Haluan johtajana olla avoimesti oma itseni ja  hyödyntää omia vahvuuksiani. Tiedostan, etten voi koskaan tulla täydelliseksi johtajaksi, koska se on mahdotonta. Tahdon mieluummin tulla hyväksi, inhimilliseksi johtajaksi, ja kehittää jo olemassa olevia luontaisia taitojani ja vahvuuksiani. Haluan myös tiedostaa omat heikkouteni, jotka voivat estää minua olemasta hyvä johtaja. En halua “poistaa” niitä, vaan oppia käsittelemään niitä siten, että ne eivät tuota minulle johtajana liian suurta haittaa.

En saanut hirveästi irti Hermanssonin kirjasta. Olisin toivonut ajatuksia siihen, kuinka hyödyntää paremmin omaa persoonaa johtamisen työkaluna. Mieleeni jäi kuitenkin pyörimään kaksi vinkkiä ihmisten johtamiseen. Ensimmäinen vinkki on: “Kaikkia työntekijöitä on samanaikaisesti kohdeltava sekä erilaisina että samanlaisina.” Johtajan täytyy pyrkiä kunnioittamaan ja kohtelemaan kaikkia johdettavia yhdenvertaisesti. Silti samaan aikaan on otettava huomioon että kaikki ovat erilaisia ja heillä on erilaisia vahvuuksia, taitoja, ominaisuuksia ja kokemuksia. Kaikkia ei voi johtaa samalla tavalla, mutta kaikkia on kohdeltava saman arvoisina.

Toinen vinkki on: “Subjektiivisella johtajalla on aina aikaa. Johtajan pitää aina pyrkiä järjestämään alaisilleen aikaa, mutta lisäksi hänen pitää tietoisesti ottaa siihen aikaa.” Kun lähden johtamaan jotain projektia, siitä tulee minulle sydämen asia. Haluan hoitaa projektin mahdollisimman hyvin, ja välitän projektin onnistumisen lisäksi projektiryhmäläisten onnistumisesta. Johtajana minulle on tärkeää olla läsnä ja helposti lähestyttävä. Se ei tarkoita että minun täytyy olla tavoitettavissa 24/7, vaan sitä, että johdettava voi aina luottaa siihen, että autan tarvittaessa ja apua on ok pyytää. Kirjan havahduttamana aion tulevaisuudessa miettiä myös sitä, miten voisin vielä enemmän ottaa aikaa alaisille ja mitä tämä alaisille otettu aika käytännössä voisi tarkoittaa.

Kuten aiemmin totesin, en saanut kirjasta juurikaan vinkkejä siihen, kuinka käyttää omaa persoonaa paremmin johtamisen työkaluna. Sen sijaan koin hyvinkin hyödylliseksi yhden Tulevaisuuden Johtajat -koulutusohjelman välitehtävistä, jossa tarkoituksena oli täyttää yhdessä johdettavien kanssa Joharin ikkuna -nelikenttä.

kuvio_1

Joharin ikkuna on siis työkalu, jonka avulla voi kehittää itsetuntemusta ja vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa. En lähde avaamaan itse teoriaa tässä nyt sen syvemmin, mutta yksinkertaisesti Joharin ikkuna -nelikenttään täytetään adjektiiveja / asioita, jotka kuvaavat tiettyä henkilöä. Esimerkiksi omalla kohdallaan avoimeen kenttään tulee adjektiivit jotka kuvaavat minua sekä omasta mielestäni että tiimiläisteni mielestä. Sokeaan kenttään tulee luonteenpiirteitä, joita tiimiläiseni minussa näkevät mutta en itse näe. Kätkettyyn kenttään laitetaan sellaiset asiat, jotka itse itsestäni tiedostan, mutta tiimiläiset eivät niitä tiedä. Tuntemattomaan kenttään ei käytännössä ilman psykoanalyysia tule mitään asioita, koska en itse tiedä niiden asioiden olemassaolosta, eivätkä tiedä tiimiläisenikään.

Avoimesta kentästä minulta löytyy muun muassa seuraavanlaisia adjektiiveja; vastuuntuntoinen, iloinen, tunteellinen, innostava, järjestelmällinen, ihmisläheinen, kiltti ja helposti turhautuva. Pääasiassa tiimiläiseni luettelivat positiivisia luonteenpiirteitä, mutta turhautuminen on sellainen kohta, jonka tiedostan itse ja haluan sitä kehittää. Turhautuminen menee osittain myös sokean kentän puolelle. Sain palautetta niin sanotuista “lukkotiloista”, joissa normaali ratkaisukeskeinen asenteeni menee pois päältä ja joudun marttyyrimaiseen “vittu ihan sama” -moodiin. Tätä tapahtuu tilanteissa, joissa minulla on mielessäni yksi tietty tapa jolla asiat pitää tehdä, enkä onnistu millään näkemään muita vaihtoehtoja ja turhaudun. Vaikka tätä ei tapahdu ihan hirveän usein, haluan oppia käyttäytymään tällaisissa tilanteissa järkevämmin. Valmentaja Riikka ehdotti tilanteiden käsittelyyn eräänlaista helikopteri -mallia, jossa tilannetta katsotaan ikään kuin yläpuolelta ulkopuolisen silmin.

Sokeaan kenttään tuli näiden lukkotilojen lisäksi muun muassa sellaiset positiiviset adjektiivit kun avulias ja peloton. Nyt kun olen tietoinen näistä piirteistä, voin yrittää vahvistaa ja hyödyntää niitä. Turhautumista sen sijaan tahdon hälventää ja opetella käsittelemään sitä tietyissä tilanteissa hillitymmin.

Kätkettyyn kenttään ei tullut hirveästi asioita. Tiimiläiseni tietävät että olen tunteellinen, mutta jätän edelleen osan tunteistani näyttämättä ja joitain asioita sanomatta suoraan. Yritän jatkuvasti treenata näitä molempia, jotta voisin olla johtajana ja ihan vaan ihmisenä avoimempi. Pidin ennen aika paljon asioita sisälläni, koska en jostain syystä uskaltanut tai edes osannut tuoda niitä esiin. Pidän ihan oikeasti yhtenä suurimmista saavutuksistani akatemian aikana sitä, että olen oppinut itkemään julkisesti! On vapauttavaa kun itkua ja sen taustalla olevia tunteita ei tarvitse piilotella, vaan ne voi käsitellä ihan samalla lailla osana ihmiselämää kuin positiivisetkin tunteet.

Suoraan puhuminen ja palautteen antaminen on yksi johtamisen haasteistani. Välillä pelkään nostaa kissaa pöydälle, koska en halua loukata ketään, mutta en myöskään halua että joku ajattelisi minusta pahaa sanojeni takia. Johtajan on kuitenkin mielestäni osattava suoraan puhumisen taito. Uskon, että löydän vielä oman tapani antaa johdettaville rakentavaa palautetta, ystävälliseen sävyyn mutta pelottomasti. Oli mukava saada Joharin ikkunaa tehdessä palautetta tiimiläisiltä, että olen kehittynyt tässä haasteessa.

Aloin tässä kirjoitellessani pohtia, kuinka avoin johtajan oikeastaan tarvitsee olla? Yksityiselämästä ei tarvitse mielestäni avautua ellei halua, eikä tunteitakaan ole pakko näyttää, kunhan vain puhuu suoraan. Itse kuitenkin tahdon olla avoin, ja myös tutustua johdettaviin henkilökohtaisella tasolla. Avoimuus ja ulospäin suuntautuminen tekee ihmisestä helposti lähestyttävän, ja sellainen haluan olla. Se sopii omaan persoonaani ja luonteeseeni. Minulle avoimuus on sitä, että koska tunnen ja hyväksyn itseni ja kaikki eri puoleni, voin myös näyttää ne muille.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!