Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Mindset – menestymisen psykologia

Kirjoitettu 15.11.19
Esseen kirjoittaja: Monika Tuurala
Kirjapisteet: 3
Kirja: Mindset - menestymisen psykologia
Kirjan kirjoittaja: Carol S. Dweck
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Lähdetään liikkeelle siitä, että kirjana Mindset on älyttömän mielenkiintoinen. Se todellakin tempaisee mukaansa, vaikka välillä toistaakin hieman samaa mandraa. Kirjana se on sellainen, jonka pariin olisi hyvä palata uudestaankin. Se herättää paljon ajateltavaa, sellaisia asioita, joita ei ole tullut ikinä miettineeksikään, miksi toimii tilanteissa niin kuin toimii.

Kirjassa käsitellään kahta asennetta: muuttumattomuuden asennetta sekä kasvun asennetta. Sanoina näitä ei ole tullut ennen vastaan, mutta hetken luettuaan jako on hyvinkin järkeenkäypä. Jako on hyvin raaka ja kirjoittaja muistuttaakin, että kaikki ei ole aina niin mustavalkoista, asenteet voi mennä toistensa päälle ja voit omata (tai oikeastaan omaatkin) kumpaakin asennetta.

On hyvä, jos omaat suurimmaksi osaksi kasvun asenteen eri elämän osa-alueilla, mutta ellei asia ole niin, riittää ensin tietoisuus, miten asenne vaikuttaa. Kun luet kirjan ja pääset jyvälle asenteiden alkuperistä ja ominaisuuksista, voit tietoisesti muuttaa asennettasi kasvun suuntaan. Tärkeintä on huomata eri tilanteissa, missä muuttumattomuuden asenne nostaa päätään, että on olemassa toinenkin vaihtoehto ja mihin se voisi viedä.

Muuttumattomuuden asenteen omaava ihminen kuvittelee, että älykkyys pysyy aina samana. Eli käytännössä saat syntyessäsi tiettyjä lahjoja, joissain olet hyvä ja joissain huono. Muuttumattomuuden asenne johtaa siihen, ettet kuvittele voivasi nähdä vaivaa kehittyäksesi jossain hyväksi, missä olet nyt huono. Tärkeää on myös, ettei huonoutta myönnetä tai näytetä ulospäin, sillä silloin täydellisyys ihmisessä katoaisi. Halutaan siis aina vaikuttaa fiksulta, joka johtaa siihen, ettei haluta ottaa haasteita vastaan (voi epäonnistua). Muuttumattomuuden asenne johtaa siihen, että ihminen luultavasti saavuttaa vähemmän, kuin mihin hän pystyisi.

Kasvun asenteen omaava ihminen tietää, että älykkyyttä on mahdollista kehittää. Hän tietää, että hänen synnynnäisillä lahjoillaan on hyvin pieni vaikutus siihen, missä hän voi olla hyvä ja missä huono. Kasvun asenteessa rakastetaan haasteita ja halutaan oppia virheistä sekä tulla sitä kautta vielä paremmiksi. Toisin kuin muuttumattomuuden asenteessa (ollaan tyytyväisiä täydelliseen lopputulokseen), kasvun asenne antaa onnistumisen tunteita esimerkiksi oppimisesta, kehittymisestä ja epäonnistumisen kautta oppimisesta.

Tulihan kirjassa monta kertaa totuus vasten kasvoja, kuinka joissain asioissa on todellakin muuttumattomuuden asenteen omaava. Kumpikin vanhempani on ollut hyviä matematiikassa ja kumpikin huonoja englannissa. Ja mihin tämä johti omalla koulutaipaleellani? Siihen, ettei minulla ollut lahjoja englantiin ja matikassa taas piti olla luokan kärkijoukossa. Pitkästä matematiikasta kirjoitin E:n ja englantia en edes lähtenyt koittamaan.

Kirjassa oli mielenkiintoinen asia koskien vanhempien ja esimerkiksi opettajien kasvatusta koskien lapsia. Yleisesti kuultua on sanoa lapsille heidän olevan älykkäitä tai lahjakkaita. Tutkimuksen saralla selvisi, että nämä lapset, joiden lahjakkuuksia kehuttiin paljon, saavuttivat muuttumattomuuden asenteen. He saivat jo lapsena tietää olevansa lahjakkaita siinä missä onnistuivat ja ei- lahjakkaita siinä missä epäonnistuivat. Tutkimuksen toisella kantilla tehtiin toisin. Jos ennen kehuttiin lasten lahjakkuutta, nyt kehuttiin siitä, että oli nähnyt paljon vaivaa saavuttaakseen hyvän koearvosanan. Lapset eivät ole äidin kullannuppuja jalkapallokentällä, josta parhaalla on lahjat tehdä sitä, vaan lasta kehuttiin suuresta työmäärästä, joka on johtanut onnistumiseen. Hyvin pieni ero sanallisesti, mutta näin ajateltuna hyvinkin järkeenkäypä ja merkityksellinen ero, jota kasvattajien olisi hyvä miettiä. Myös periaatteessa johtajien, työkavereiden ja aivan kaikkien. Mutta tärkeintä on lapsena opitut asenteet.

Johtajissakin asenteiden välillä on suuri ero. Perinteinen stereotyyppinen johtaja on lähempänä muuttumattomuuden asennetta. Johtaja ei saa näyttää virheitään, hän on synnynnäisesti parempi muita ja selvästi johtajatyyppiä, hän tietää, että hän johtaa ja omaa näin paisuneen egon, jota tietysti täytyy pönkittää jatkuvasti. Hän ei huomaa (eikä halua huomata) virheitään, saatika lähteä kehittämään niitä, koska sittenhän hän olisi huono, epätäydellinen. Kasvun asenteen johtaja on päinvastainen. Hänen sanansa on kehitys. Hän ei nosta itseään jalustalle, haluaa kehittää itseään koko ajan paremmaksi ja tiedostaa, ettei ole täydellinen. Hänelle toimiva tiimi ja sen kehitys on avainasemassa.

Tiimiakatemian filosofia kuvastaa hyvin kasvun asennetta. Sinne meidän laitetaan ja saamme tehdä lähes mitä vaan. Uskotaan siihen, että jokainen pystyy kehittymään asiassa kuin asiassa. Halutaan, että kaikki kokeilevat erilaisia asioita, jotta löytäisivät omat mielenkiinnon kohteet. Ei pelätä epäonnistumista, oikeastaan niitä jopa toivotaan, sillä vain virheistä todella opitaan. Oppiminen ei lopu koskaan, tai ainakaan sen ei pitäsi loppua. Myös Tiimiakatemia kasvattaa meitä jatkuvaan oppimiseen ja siihen, että sen jälkeenkin esimerkiksi lukisimme edelleen paljon kirjoja ja saisimme asenteen, että kaikkea voi oppia. Periaatteessa Tiimiakatemia kasvattaa meitä koko ajan kohti kasvun asennetta. Alan siis ymmärtää, miksi muuttumattomuuden asenne ei sovi tänne ja kuinka sen omaamalla ei Tiimiakatemiastakaan saa niin paljoa irti. Itse olen kaihtanut johtamista viimeiseen asti. Koska ei minulla ole lahjoja siihen, en ole johtajatyyppiä. Ja kuinkahan niin? Ei välttämättä olekaan, en ole nähnyt johtaista kovin läheltä enkä ole ikinä juuri tehnyt sitä. Kuinka voisinkaan olla siinä hyvä?

Helposti mielletään, että joku on lahjakas jossain. Jalkapallossa? Kielissä? Tämän kirjan jälkeen ainakin tajusin ruveta ajattelemaan asiaa kauemmas. Ehkä se jalkapallossa lahjakas poika on jalkapalloilijan lapsi. Heillä on katsottu aina lajia, kotinurmikolla on pelattu sitä kesät, poika on nähnyt isän harjoituksia ja aloittanut nuorena. Sitten tullaan ensimmäisella luokalla ensimmäisiin treeneihin, jossa osa lapsista on vain joskus nähnyt kyseisen pallon. Ja sittenkö poika on lahjakas? Vaikka hän vain on tehnyt sitä jo satoja tunteja. Ei hänellä lahjoja ole sen enempää kuin muillakaan, mutta siinä paistaa työnmäärä, joka en tehty siihen mennessä. Joku saattaa vesihiihtää ensimmäistä kertaa ja onnistua siinä silminnähden hyvin. Hän on tottakai lahjakas siinäkin lajissa. Tai sitten hän on lasketellut ikänsä, omaa hyvän kunnon ja tasapainon. Ei silloinkaan paista lahjakkuus, vaan työ mitä on vuosia tehty.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!