Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Musiikkipsykologiasta Tiimiakatemiaan

Kirjoitettu 01.05.16
Esseen kirjoittaja: Teemu Kukkonen
Kirjapisteet: 1
Kirja: Anna persoonallisuutesi puhua
Kirjan kirjoittaja: Dolf Grunwald
Kategoriat: 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.01. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Hollantilaisen Psykologin Dolf Grunwaldin teos, Anna persoonallisuutesi puhua – Esiintymisen ja esittämisen psykologiaa, käsittelee musiikkikasvatuksen psykologisia peruskysymyksiä erittäin monipuolisesti ja käytännönläheisesti. Kirjoittaja puhuu kirjassaan vuorovaikutuksen ja luovuuden merkityksestä opettaja-oppilassuhteessa, ja kuinka tärkeää opettajan on perusteellisesti tuntea oppilaansa . Kirja tarjoaa sisällöltään mielenkiintoista tietoa ihmismielestä ja sen vaikutuksista  käyttäytymiseemme. Lisäksi se tarjoaa havainnollistavia ja selkeitä apukeinoja yksilön esiintymisen helpottamiseksi.

Grunwald on havainnut, että varsinkin esiintyvät taiteilijat, muusikot, onnistuvat yleensä erinomaisesti soittaessaan yksin, mutta yleisön edessä sitä vastoin epäonnistuvat. Tässä kirjassa hän luotaa näitä ongelmia esiintyjän ja esiintymisen kautta. Punaisena lankana läpi koko kirjan, kirjoittaja painottaa oppilaan henkisen valmennuksen tärkeyttä sekä motivaation luomista ja ylläpitämistä, unohtamatta tietenkään laji- ja tekniikkavalmennusta. Työssään Grunwald on syvällisesti paneutunut näihin yksilön suoritusta maksimoiviin että heikentäviin henkisiin ominaisuuksiin, valottaen niitä lukijalle monien esimerkkien avulla.

Kirjan otin käteeni toivoen löytäväni uusia keinoja oman esiintymis taidon kehittämiseen ja lavajännityksen heikentämiseen. Mitä sen sijaan löysin oli valtava määrä oppeja ja koppeja, ei pelkästään esiintymiseen liittyen vaan myös joka päiväiseen elämään. Kuinka opetellaan olemaan pelkäämättä virheitä, kuinka luova prosessi toimii ja kuinka se usein tukahdutetaan usein opetuksessa. Isketäänpä tähän kiinni.

Luova prosessi

Kirjassa esitellään seuraavanlainen prosessi luovan ratkaisun löytämiseen.

1. Valmisteluvaihe

  • Mikä on ongelma?
  • Mitä sille voi tehdä?
  • Millaiset ratkaisut voisivat olla mahdollisia?

Verrattaen esimerkiksi synnytykseen, tämä kuulostaa varsin järkevältä ensimmäiseltä vaiheelta. Katsotaan mikä on synnytyksen aihe, mitä työkaluja käytetään haasteen ratkaisemiseen ja lopulta piirretään hiekkalaatikon raamit.

2. Hautautumisvaihe

Tässä vaiheessa työ jätetään hetkeksi käsistä. Alitajunnassa prosessi ilmeisesti kuitenkin jatkuu. Tämä vaihe on lepovaihe. Kyllä, vaikka ei olla vielä edes ideoimaan päästy. Tässä otetaan tietoisesti etäisyyttä aiheeseen, sillä lepo edistää inspiraatiota. Otetaan huomioon että ottamalla etäisyyttä aiheeseen, näemme kokonaiskuvan selkeämmin.

3. Keksintövaihe

Äkillisen oivalluksen vaihe: Ensimmäisessä vaiheessa osittain satunnainen suuntautuminen asettuu yhtäkkiä (usein ennalta arvaamattomalle) uralleen. Seuraa uusi yritys, jota sävyttää kiihkeä tunne siitä, että on löytänyt jotain uutta ja merkittävää. Toisaalta itse pyrin löytämään jotain vanhaa ja antaa sille uuden merkityksen soveltamalla sitä ratkaistavaan ongelmaan, mutta tunne sopii kumpaankin.

4. Muotoamisvaihe

Tässä totutaan vähitellen uuteen keksintöön, sitä koetellaan ja hiotaan jatkuvasti edelleen, ja siitä tehdään ikäänkuin henkistä omaisuutta. Tämän jälkeen saattaa ilmetä uusi ongelma, ja sama sykli toistuu. Synnytysprosessissa tosin tarkoituksena on saada todella paljon ideoita ja keksintöjä, joista siis karsitaan kermat päältä ja lähdetään niitä hiomaan.

Näistä vaiheista hautautumisvaihe tuli itselleni yllätyksenä. Yllätyksenä koska se tukee omaa teoriaani siitä, että inspiraatio uusiin ideoihin tulee yllättäen rauhallisessa mielentilassa ja parhaat ideat iskevät kuin salami kirkkaalta taivaalta. Mitä myöskin painotetaan kirjassa on miten aivan liikaa tarkastellaan asioita kriittisellä oikein-väärin ajattelulla. Luovuus pääsee parhaiten lentoon, kun ei tarvitse pelätä virheitä. Peilaten tätä jälleen synnytys prosessiin, pääseekö luovuus parhaiten liikkeelle, kun ei tarvitse miettiä esimerkiksi lapputalkoitten aikamääreitä tai tuntea painetta ideoiden määrän suhteen?

 

Opetusprosessi

Kirja on ilmeisesti tarkoitettu opettajille ja erityisesti musiikinopettajille, mutta sain poimittua muutaman elementin jotka auttavat omaa oppimista ja opettamista tiimissä.

Omaa oppimista on selkeästi rajoittanut epävarmuus omaan tekemiseen. Epävarmuuteni johtunee tottumuksista edellisiltä opettajilta, oppimisympäristöistä ja tavoista joilla opiskella. Tiimiakatemia on todella erilainen paikka opiskella, joten en ole varmasti yksin tämän kanssa. Tottumuksista on usein vaikea luopua. Otan tähän esimerkiksi tottumukseni olla piilossa. Olen tottunut olemaan varjoissa ja viittaamaan vain jos tiedän oikeasti vastauksen. En etsi suurempaa huomiota osaamiseeni, enkä myöskään ota vastuuta tai tee päätöksiä, ellen ole täysin varma pystyväni vaadittavaan tehtävään. Tiimissä ollessa ei pystykkään olemaan varjoissa. Varjoissa oleminen ei tällä kertaa olekkaan hyöty vaan täysi vastakohta sille mitä se ennen oli. Täällä täytyy siis osallistua, olla aktiivinen löytämään itse vastaukset ja ennen kaikkea näkyä toisille. Sitä ei olekkaan ennen vaadittu. Kun olemme epävarmoja, me liian usein palaamme siihen mikä on tuttua. Tässä ja monissa muissa epävarmoissa tilanteissa täytyy vain uskaltaa kohdata uusi ja tuntematon.

Olemme kaikki hieman opettajia tiimissä. Opetammehan sentään toinen toisiamme kykyjemme mukaisesti. Kirja esittelee viisi sudenkuoppaa opettajille ja niitä tarkastelemalla huomaakin kuinka pätevä on dialogin oppiminen ja treenien luonnollinen kulku.

1. Opettaja pitää liikaa kiirettä tunnilla

Suomennettuna: Treenien agendat käydään liian kiireellä läpi. Tämä ollaan huomattu aika hyvin Driimissä ja ollaankin käyty agenda kerrallaan läpi niin paljolla aikaa kuin on tarvetta. Hyvin suunnitellut ja aikataulutetut treenit ovat tärkeät, mutta on aivan yhtä tärkeää tuntea dialogin ja agendan tärkeys. Ei kiirehditä, mutta ei jäädä paikoilleenkaan. Sama pätee mielestäni treeneissä pidettäviin esityksiin esimerkiksi kirja esitelmiin. Käydään jouhevasti ja osallistaen esitykset läpi, mutta ei juosten kusta hommia. Tässä pyrin muistamaan mitkä asiat ovat tärkeitä toisille tietää ja kuinka saan sen tiedon tuotua tavalla joka jää mieleen.

2. Opettajan on vaikea sietää hiljaisuutta

Suomennettuna: Dialogissa tai keskustelussa on vaikea sietää hiljaisuutta. Tämä hiljaisuus ei ole kuitenkaan useinkaan huono asia. Sitä voidaan käsittää eräänlaisena hautautumisaikana: siinä kehkeytyy usein sellaista tärkeää, joka edellyttää sisäänpäin suuntautunutta huomiota. Hiljaisuus on siis sitä aikaa jolloin kaikki pohtivat syntejä syviään, eli ajatukset rullaavat. Pidän sitä hyvänä merkkinä ja itseasiassa nautin hetkittäisistä hiljaisuuden tuokioista. Usein hiljaisuutta pelätään kuitenkin, koska silloin tulee mietittyä liikaa kuten, miksi hän ei vastaa kysymykseen heti? Se ei välttämättä johdu tiedon puutteesta, vaan tärkeät ja vaikeat kysymykset vain vaativat enemmän ajatteluaikaa. On hyvä antaa siis tilaa vastata kysymykseen. Tämän vuoksi hiljaiset persoonat missaavat mahdollisuutensa kertoa omaa mielipidettään dialogissa, koska hätää kärsivät haluavat täyttää hiljaisuuden ja keskustelu siirtyykin jo eteenpäin. Tässä oman vuoronsa odottaminen dialogissa menettääkin merkityksensä, kun sitä voi odottaa kaksikin tuntia ilman että sitä tulee.

3. Pelko ja epävarmuus

Omalla kohdalla pelkään esiintymistä ja olen epävarma onko tämä sittenkään hyvä juttu ja nyt ääni värisi liikaa ja paperi tärrää… Apuva! Mutta ei sitä kukaan huomannut kuitenkaan. Mitä sitten jos huomasikin? Pelko ja epävarmuus ovat hyviä tunteita, sillä silloin tietää tekevänsä jotain uutta, opettavaista tai jotain jonka muistat vielä pitkään. Silloin tiedän olevani tilanteessa joka kehittää ja kasvattaa minua, kun alkaa polvia hieman tutisuttamaan. Monesti kun olen kertomassa jotain uutta juuri oppimaani asiaa muille, tulee huikean epävarma olo. Muistanko kaiken minkä opin, miten vastaan vastaväitteisiin ja olenko pohtinut tätä vielä sittenkään tarpeeksi? Muistamalla ettei kyse ole pelkästään opettamisesta asioita muille, voidaan käydä mielenkiintoisesta aiheesta hyvääkin dialogia ja oppia itse siitä paljon enemmän. Osallistaminen onkin mielestäni tärkein asia oppimisessa.

4. Virheiden liian pikainen korjaaminen / ongelmien pikainen ratkaiseminen

Kuten kohdassa yksi huomattiin, kiire ei ole ainakaan luovuutta eikä ratkaisukeskeisiä ajatuksia edistävä asia. Yksi asia jonka olen oppinut virheiden hyväksymisen ja niistä oppimisen kannalta on, että niille kannattaa antaa aikaa. Kun tekee virheen on ihailtavaa ymmärtää ensin mistä se syntyi ja miten asia olisi voitu tehdä paremmin. Harvoin tuota kuitenkaan tulee tehtyä, vaan yrittää korjata virheensä mahdollisimman nopeasti jottei kukaan ehdi sitä huomata. Aivan kuin olisit juuri liukastunut jäällä ja nouset mahdollisimman nopeasti ylös, katsot välittömästi ympärillesi “eihän kukaan nähnyt” ja kävelet hampaita yhteen purren mahdollisimman normaalisti eteenpäin. Tämän tehdessäsi olet hyväksynyt virheesi, mutta oletko oppinut siitä mitään? Tämä tapahtui minulle muutama vuosi sitten, mutta jatkona tarinaan yritin korjata virheeni liian nopeasti, kävelemällä samaa vauhtia “normaalisti” ja kaaduin välittömästi uudelleen. Silloin vasta annoin hieman ajatusta enemmän virheelleni kuin häpeälle itse virheestä. Jos ja jos olisin vain kävellyt hieman rauhallisemmin oppien kaatumisesta ja varoen jäätä, en varmaankaan olisi kaatunut toista kertaa… ainakaan ihan heti.

5. “Epätavallisten” tilanteiden välttely

Avoimuus uusille oppimismetodeille, käytännön harjotteille ja jopa osallistaville leikeille on yhtä tärkeää niin oppivan näkökannalta kuin myös opettavalta taholta. Kokeilunhalu uusia tilanteita kohtaan positiivisella asenteella antaa paljon enemmän kuin ottaa. Esimerkiksi workshopissa kokeillaan uutta käytännön tehtävää, mutta siihen ei osallistu kuin puolet. Mitä tämä kertoo opettavalle taholle? Ei niin paljoa kuin tapaus jossa kaikki osallistuu, sillä paljon rakentavamman palautteen voi antaa kun on kokenut asian ensin läpi. Osallistamalla oppivan tahon, osallistamme itsemme opettavana tahona myöskin oppivaan asemaan. Oppiminen on parasta kun se on vuorovaikutteista ja yhdessä tehtävää. Uskaltamalla altistaa itseään epätavallisille tilanteille opettaa siis myös itseä epämukavuus alueella ja epätavallisen tilanteen järjestävää tahoa osallistumisen kautta.

 

Loppu ajatuksena itse kirjasta ja siitä tulleisiin kolahduksiin.

Kirjasta opin täysin muuta mitä lähdin siitä etsimään, sillä siinä käydään erittäin perusteellisesti ja tieteellisesti läpi aivojen mekaniikasta aina musiikkipsykologiaan ja musiikin opetukseen asti. Löysin paljon hyödyllisiä asioita, joita voi verrata omaan tämän hetkiseen oppimiseen, esiintymistaitoon ja jopa omaan musiikilliseen käyttäytymiseen. Näiden kolahdusten tuominen esille mitenkään loogisesti tai muille hyödylliseksi tuotuna verrattuna Tiimiakatemiaan, Osuuskunta Driimiin tai yksilönä suorittamiseen on yllättävän vaikeaa. Hyvä ja mielenkiintoinen kirja, mutta ei välttis tähän tarkoitukseen täysin sopiva ja ei antanut minulle etsimääni tietoa.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!