Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Muumit ja olemiseni arvoitus

Kirjoitettu 02.11.15
Esseen kirjoittaja: Noora Halttunen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Muumit ja olemisen arvoitus
Kirjan kirjoittaja: Jukka Laajarinne
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.4. Ihmisen tulevaisuus

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Olen aina R A K A S T A N U T muumeja. Pienenä katsoin puhki kasetit, joille joka ikinen jakso oli tallennettu. Yhä tänäkin päivänä kotini pursuaa mitä erilaisempia muumituotteita, julisteista minihahmoihin. Joka kerta kun olen sängynpohjalla katson muumeja, sillä ne rauhoittavat minua ja ovat tarpeeksi viihdyttäviä. Muumien eleet ja sanonnat kulkevat mukana joka päiväisesä elämässäni ja niiden ystävällisyys muita laakson olentoja kohtaan ylittää ymmärrykseni joka kerta. Ei, minä en liioittele, minä rakastan muumeja.

 

Luin kesän 2015 aikana joka ikisen muumikirjan ja elin todellista muumi-hurmosta. Syksyn tullen päätin vihdoin kaivautua muumimaailman syvempiin syövereihin Jukka Laajarinteen kanssa. Pelkäsin hieman, että kirja raiskaisi todelliset tarinat, mutta niin ei todellakaan käynyt. Kirja oli täynnä suuria AIVAN –elämyksiä ja kirjasta innoittuneena aloin kaivella myös Toven elämää hieman enemmän, missä tilanteessa hän on minkä kirjan kirjoittanut ja miksi. Pystyin tuomaan tarinoihin näkökulmia Laajarinteen pohdinnoista, sekä lisäämään faktoja Suomen poliittisesta tilanteesta ja Janssonin henkilökohtaisista hetkistä.

 

’’Joku pilailee kanssani, Homssu ajatteli. Mutta minusta tämä ei ole kivaa. Oven täytyy viedä jonnekin ja portaiden jonnekin. Miten tässä elämässä kävisi, jos joku miska äkkiä alkaisi käyttäytymään kuin mymmeli tai joku homssu niin kuin hemuli?’’

 

Tämä lainaus Vaarallinen juhannus –kirjasta sai minut pysähtymään. Jokainen meistä on kangistunut omiin kaavoihinsa. Vaikka kuinka yritämme olla spontaaneja ja tehdä asioita erilailla, emme me todellisuudessa pysty itseämme noin vain muuttamaan. Minulle on usein huomautettu ahdistuksestani muutosta kohtaan. Olen erittäin kangistunut vanhoihin tapoihini, enkä aina ymmärrä miksei saisi olla. Mutta kuten Laajarinnekin toteaa, ’’mitä tässä maailmassa kävisi, jos emme olisi juuttuneita rooleihimme ja käyttäytymismalleihimme, vaan alkaisimme elämään vapaasti.’’ Se se vasta olisi jotain. Tässä saattaisi siis olla pieni oppimisen tai ainakin testauksen aika. Mitenköhän pahasti tiimikavereillani menisi pasmat sekaisin, jos jonain päivänä olisin rauhallinen ja pohdiskeleva. Syntyisikö siitä kenties uusia näkökulmia ja ideoita projekteihin..?

 

’’Oli liian kaunis ilma, se oli luonnotonta. Jotain täytyi tapahtua. Hän tiesi sen. Jonnekin taivaanrannan taakse kerääntyi tummaa ja kauheata aivan varmasti.’’

 

Vilijonkka on monissa kirjoissa välillä liiankin samanlainen kuin minä. Kokoaikainen hygienia –ahdistus, neuroottista siivoamista ja ennakkoasenteita kaikkea kohtaan. Elämä oli tuttua ja turvallista ja uudet asiat vain sotkivat hänen menoaan. Tämä ahdistus on varmasti tuttua monelle meistä, varsinkin itselleni.

’’Ahdistuksessa jokainen otus on yksin, eikä mikään yksittäinen oleva maailmassa ole sen kannalta merkityksellistä: ahdistusta ei voi voittaa jokapäiväisellä puheella eikä yhdessäololla.’’ (Jukka Laajarinne)

Olen usein miettinyt, millä pääsen eroon ainaisesta ahdistuneisuudestani. Mitkään rentoutumisharjoitus hömpät eivät minuun tehoa, en malta keskittyä tyhjyyteen tarpeeksi pitkään. Tätini usein kehottaa antaa vain asioiden olla, mutta eihän niin voi tehdä! Se, mikä vilijonkan vihdoin pelastaa on muumikirjoille tyypillinen luonnonkatastrofi. Myrsky repii hänen ’’vankilansa’’ (talonsa) riekaleiksi ja hän joutuu kasaamaan itsensä ihan uudella tavalla.

’’- Nyt minä en enää koskaan pelkää … Nyt minä olen vapaa.’’

Ehkä joudun vain odottamaan omaa luonnonkatastrofiani. Jotain joka repii nykyisen maailmankuvani riekaleiksi ja potkaisee minut uusiin malleihin…

 

Kokonaisuutena Muumit ja olemisen arvoitus –kirja oli hieman ahdistava. Kaikkea ei mielestäni tarvitsisi pohtia puhki, eikä kaikella tarvitsisikaan olla merkitystä, mutta se, miten löysin itseäni kirjasta ja mitä oppeja sain Laajarinteeltä itsestäni teki kirjasta enemmän kuin lukemisen arvoisen. En voi muuta kuin suositella.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!