Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Muutosta päin

Kirjoitettu 29.01.16
Esseen kirjoittaja: Alli Laukkanen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Liekeissä
Kirjan kirjoittaja: Petteri Kilpinen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Maapallo ei lakkaa pyörimästä, miksi siis me emme pyöri sen mukana? On helppo tuudittautua opittuihin tapoihin ja keinoihin, jotka ovat ”aina ennenkin” toimineet. Nämä tavat voivatkin toimia tietyn aikaa, mutta sen tien valinneille tiedossa on hidas mutta varma kuolema. Muutos elää meissä, miten ruokkisimme sitä?

Ilmapiiri

Tuottava työ vaatii aikaa ja keskittymistä. Tästä syystä alituinen kiireen tai kiireelliseltä vaikuttamisen glorifiointi aiheuttaa negatiivisen ilmapiirin – vaikka kiireellisyys ei ole yhtä kuin aikaansaava. Jos kaveri sanoo jatkuvasti olevansa kulmakarvojaan myöten hommissa, aina hirveästi tekemistä, ainakin minulle tulee syyllinen olo jos en koe samaa. Mutta miksi? Jos asiaa tarkemmin miettii, monet ”kiireelliset” ihmiset eivät tee juuri mitään, pitävät vain lautasellaan saman määrän vaihtoehtoja.

Kiireen sijasta pitäisi luoda turvallinen ja luottava ilmapiiri. Sen hyvät puolet tuskin ovat kellekkään epäselviä, mutta sen luominen voi olla vaikeampaa. Huomasin ensimmäisellä koulutusohjelman kontaktikerralla ainakin muutaman hyvän pointin (ollessani apuvalmentajana): Käytä aisteja hyödyksi. Mitä kuuluu, näkyy, tuoksuu? Mitä tehdään? Me aloitimme kontaktikerran maalaamalla, irrotellen omia luovuuden kielenkantoja, kuunnellen rentouttavaa musiikkia. Pian keitetyn kahvin tuoksukin huumasi tilan.

Rentouttavien aistimuksien lisäksi luotettavuutta lisää henkinen läsnäolo ja oikeasti muista kiinnostuminen. Kiersimme Ruuskan kanssa kyselemässä ihmisten tavoitteista ja unelmista, koittaen kannustaa ja osoittaa heille, että heidän ajatukset ovat oikeasti tärkeitä ja merkityksellisiä. Paras työtuloshan tulee kun yksilö tietää oman unelmansa ja on motivoitunut menemään sitä kohti! Koenkin, että apuvalmentajana yksi tärkeimmistä rooleistani on unelmien myllyttäminen ja osallistujien inspiroiminen. Koen onnistuneeni jo ensimmäisellä kerralla, sillä sain pari yksilöä sanomaan ääneen projektinsa joita eivät välttämättä uskoneet tekevänsä ennen sitä.

Kaksi asiaa, mitä en ole vielä tehnyt yhtään, on yhteisen matkan korostaminen ja saavutusten juhliminen, jotka ovat iso osa hyvän ilmapiirin saavuttamisesta. Mitä nyt ensimmäisestä voi sanoa, on se, että mitä tiiviimmäksi työyhteisö kokee itsensä, sitä parempi luottamus heidän välillä on. Miten siis saisin koulutusohjelman osallistujista tiimin? En halua luoda mitään pakotteita yhteisillä tapaamisilla, mutta ehkä väylänä olisi se, että valaisee yhteistyön ja yhteisen ryhmän hyötyjä kontaktikerroilla. Olisi hienoa, jos ryhmästä tulisi kontakteilla niin hyvä klimppi, että he kannustaisivat toisiaan ja keskenään hoitaisivat palkitsemiskulttuurin ilman minun räpellystä. Koen, että huomatuksi tuleminen omiensa kesken on yksi parhaista kiitoksista, ja nostattaa mielialaa ja iloa. Se ei tunnu yhtä hyvältä sen tullessa ylhäältä, jonka takia tavoitteena onkin omalla esimerkillä johdattaa se heidän käsiin.

Ulospäin suuntaaminen

Niin kuin tuli jo mainittua, aikansa eläneet toiminnot eivät kanna kauas. Siksi on tärkeää, ja monesti ainakin omalla kohdalla aliarvostettua, hakea inspiraatiota muualta. Tämä mahdollistaa ajassa pysymisen ja ongelmien näkemisen etukäteen. Tiedonnälässä on muutakin hyvää: sitä saattaa vaikka keksiä jotain uutta! Luovuushan kulkee parin mutkan kautta: Pitää ensinnäkin tietää omasta alasta paljon. Toisekseen pitää olla kiinnostunut myös kaikesta ympärillä olevasta, ja kolmannekseen se vaatii aikaa. Kun malttaa tutkia ja olla kiinnostunut ympärillä tapahtuvasta tarpeeksi kauan luodakseen itselleen tietopohjan, luovuus pääsee kukkimaan.

Meillä onkin koulutusohjelmassa tarkoitus jakaa ilmiöitä ja teoriaa yhteisissä kanavissa, ja minun tehtävänä on olla erityisen skarppina sen kanssa. Ennen tätä olin varsin sulkeutunut, luin vain itseä heti kiinnostavista asioista, jonka kanssa voi kyllä katsoa itseään peiliin: Miksei maailma kiinnosta sen enempää? Mutta onneksi tämä uusi ”työnkuva” on antanut potkua perseelle. Seuraavaksi ongelmaksi onkin muodostunut: Miten kommunikaatiosta saa sekä relevantin että odottamatoman? Toisin sanoen, miten saan tiedonjanon sytytettyä muille. Ketään ei kiinnosta lukea tyhjiä korulauseita ilman oikeaa tartuntapintaa. Haluan luoda inhimillistä ja ihmisläheistä sisältöä, tai ainakin johdantoa löytämiini aiheisiin. Tästähän palvelumuotoilussakin on kyse, miten saan jokaisen viestini osumaan ”asiakkaitteni” kiinnostuskiikareihin. Yksi huomaamani hyvä keino on aiheen avaaminen, ns. valmiiksi lämmittely, että sitä on helpompi lähestyä. Mitähän muita sitä keksisi matkan varrella?

Julkaisu

Loppukateetti voisi olla suora lainaus kirjasta: ”Päätös ilman kalenterimerkintää on haaveilua.” Muutos tapahtuu käytännössä, kertomalla siitä ääneen, tekemällä päätöksiä ja merkitsemällä ne aikatauluun. Jos ajatuksista ei puhu, niitä harvoin tulee tehtyä niiden unohtuessa tai pelon vallatessa. Tai ihan vaan laiskuuden. Minäkin pääsin viime kontaktikerralla hieman avaamaan omia tavoitteita, mutta kovin jäi lyhkäiseksi eli se on vielä itselläkin edessä.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!