Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Näkökulman vaihtamisen taito

Kirjoitettu 01.10.13
Esseen kirjoittaja: Niko Niemelä
Kirjapisteet: 2
Kirja: Näkökulman vaihtamisen taito
Kirjan kirjoittaja: Antti S. Mattila
Kategoriat: Yleinen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Silmälasien vaihtopäivä nro 2

Vaihdoin ensimmäistä kertaa kunnolla silmälaseja viime keväänä Juniro Team Coach valmennusohjelmassa. Silloin sain linssivariaatioihini valmentajan hentoiset lukulinssit. Näin syksyn kunniaksi luin kirjan silmälasien vaihtamisesta. Sen kirjan nimi on Näkökulman vaihtamisen taito. Jälleen minulla on uudet linssit laseissa. Ne ovat yleiskaukonäkömoniteholinssit, joiden läpi katselen jatkossa maailmaa. Pureudun pohdinnoissani pohdintaan, en niinkään esimerkkitapauksiin, joita kirjassa esitettiin. Päivän sana on yksinkertaisuus.

Pelko

Ihmisillä on paljon pelkotiloja ja niitä käsiteltiin kirjassa paljon. Pelko käsitteenä on iljettävä. Se ei aiheuta minussa minkäänlaista positiivista vivahdetta. Pelko saa ihmiset toimimaan epätavallisesti. Joskus pelko pelastaa ihmisiä, joskus vie aikaiseen hautaan. Miksi ihmiset pelkäävät? Niin, kai se on osa evoluutiota. Tunne jostain epänormaalista alkaa ahdistaa, ahdistus syvenee, epätietoisuus kasvaa ja alkaa pelottaa. Voisin itse määritellä pelon näin: Pelko on epätietoisuuden syvin aste.

Miten pelkoa pitäisi käsitellä? Kirjassa se esitettiin niin kauhean yksinkertaisesti: kohtaa pelkosi. Toinen vaihtoehto oli: lopeta pelkääminen ja mieti mitä pelkäämästäsi asiasta voisi kääntää positiiviseksi. Jos ihminen pelkää vaikkapa toista ihmistä, on selvää että sen ihmisen kanssa on vaikea olla tekemisissä. Silloin pelkääminen ei riitä vaan on pystyttävä tekemään toimenpiteitä.

Pysähdy, analysoi, tee johtopäätös, jatka matkaa.” – J. Tamminen

Ihmiset siis pelkäävät. Ihmiset myös nolostuvat, pakenevat, itkevät, nauravat ja kokevat lähinnä kaikkia tunteiden kaaria, joita vain voi tuntea ja silti kaikkea pidetään epänormaalina! On toki hienoa että kahta samanlaista ihmistä ei ole olemassa. Siltikin on järisyttävää miten paljon turhia ongelmia ihminen sekä yksilönä että ryhmänä luo itselleen. Yleisiin asioihin pureudutaan todella vahvasti vaikka kyse on yksilöistä ja päinvastoin. Lähes aina tilanne on se että yksi ihminen on liian heikko parantamaan omaa ajatteluaan, tarvitaan siis muita ihmisiä ympärille.

Ihmisen on siis hyvä olla sosiaalisesti rajoittamaton. Jotta omat ajatukset saadaan pysymään tuoreina, tuoreita ajatuksia on kuultava päivittäin.

Ihmiset uusiutuvat uusien ihmisten kautta.” – J. Sarasvuo

Helpointa näkökulman vaihtamista on rupatella muiden ihmisten kanssa. Jos se on mahdotonta, on ihmisen rupateltava semmoisen ihmisen kanssa, johon luottaa. Nämä henkilöt yleensä ovat psykoterapeutteja.

Joskus ihmisten ongelmat ajatustensa kanssa ovat niin syvällä että tarvitaan muutakin kuin puhumista. Silloin täytyy kohdata ne asiat, jotka rajoittavat elämää. Tärkeintä silloin on rohkaista itsensä, ylittää itsensä ja ottaa mukaansa ne asiat, jotka ovat voimavaroja ja uusien ajatusten alkuja. Täytyy myös muistaa se tosiasia että kun voitat pelkosi tai ylität itsesi, antaa sinulle enemmän kuin ottaa.

Merta edemmäs kalaan

Vanhan kansan kasku kuuluu: ”Miksi lähteä merta edemmäs kalaan?” Varsinkin jos huomaat paluumatkalla ratkaisun olleen aivan nenäsi edessä. Tuntuu siltä että ihmiset ajattelevat aivan liian monimutkaisesti, minä mukaan lukien. Se on perseestä! Ajatukset kulkevat kutakuinkin tätä rataa:

Nyt ajatellaan – vähän laajemmin – ei tästä tule mitään, ei näin laajasti – ei, ei löydy ratkaisua läheltäkään – Nyt ajatellaan uudestaan – vähän laajemmin – ei tästä tule mitään…

Ja tätä jatkuu kunnes tajutaan heittää hanskat tiskiin. MIKSI? Olisin melko viisas jos tietäisin. Olen tullut vakuuttuneemmaksi siitä että menemällä käymään kaukana, näet paremmin lähelle. Kulunut, vanha fraasi mutta niin totta kun olla voi. Varsinkin niissä tilanteissa, joissa oma ajattelu on jumissa. Kun omat aivosi ovat jumissa, älä tyydy tilanteeseen vaan hinkkaa klikki auki muiden avulla.

Mitä tästä kirjasta opin? Oikeastaan luin tämän hyvään aikaan. Lukusessioni huipentui Nordic Business Forumiin, jossa agendana tänä vuonna oli johtaminen ja innovaatiot. Myös siellä puhuttiin paljon ajattelun laajentamisesta/muuttamisesta sekä näkökulman vaihtamisen taidosta. Kirjasta opin kuitenkin sen että:

  • Ajattele yksinkertaisesti
  • Ajattele käänteisesti
  • Ole vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa
  • Älä pelkää. Ja jos pelkäät, kohtaa pelkosi ja ylitä itsesi.

 

Niko Niemelä

niko.niemela(at)idealeka.fi

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!