Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Nalle Puh ja johtamisen taito

Kirjoitettu 24.02.14
Esseen kirjoittaja: Kimmo Pulkka
Kirjapisteet: 1
Kirja: Nalle Puh ja johtamisen taito
Kirjan kirjoittaja: Roger E. Allen
Kategoriat: 4.7. Johtamisen klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Ihanan söpö kirja =) Kirjassa vaikeat asiat on yksinkertaistettu todella helpoiksi Nalle Puhin ja hänen ystäviensä seikkailujen avulla. Kirja painottuu kuuteen johtamisen pääteemaan: Tavoitteiden asettamiseen, organisointiin, motivointiin, kehittämiseen, viestintään ja seurantaan. Eiköhän aleta avaamaan.

 

Tavoitteiden asettaminen

 

Jos haluaa Hyvin Tärkeäksi Karhuksi, tulee asettaa itselleen Hyvin Tärkeitä Tavoitteita, jotta voi saavuttaa Hyvin Tärkeän Asian. Sen pitää olla itselle tärkeä. Jos näin ei ole, on vaikea asettaa tavoitteita saati pysyä niissä. Puh tekisi mitä vain saadakseen purkillisen hunajaa, sillä se on hänelle tärkeää. Itse en koe purkillista hunajaa yhtä tärkeäksi kuin Puh kokee, joten minun on vaikea saada itseni tekemään mitä tahansa hunajapurkillisen tähden. Jos tarinasta poistetaan hunajapurkki, ei ole tavoitetta. Silloin tehtäisiin vain mitä tahansa turhaan. Kukaan ei tee niin. Siksi pitää olla tavoite – purkillinen hunajaa.

 

Tavoite vastaa kysymykseen ”Mitä?” Kun se on selvitetty, aletaan pohtia ”Miten?”

 

Organisointi

 

Mitä pitää tehdä, kuka tekee ja milloin? Jotta tavoitteisiin päästään, tulee esittää edellä mainitut kysymykset. Itse tavoitetta ei voi suorittaa vain siten, että se suoritetaan. Et voi suorittaa purkillista hunajaa. Et voi suorittaa tuhansien eurojen kauppaa. Tämän takia tavoite tulee muuntaa töiksi, jotka voidaan suorittaa. Siis organisoida se.

 

Motivointi

 

”Joku tahtoo hunajan kanssa leipää ja hilloa, kun toisille riittää pelkkä hunaja.”

 

Pitää tuntea muut, jos haluaa motivoida heidät tekemään jotain, kuten lainauksesta huomaa. Toisia motivoi hunaja, toisia ei. Usein motivoinniksi ei kuitenkaan riitä vain se, että saa jotain kun tekee jotain. Motivointiin vaikuttaa suuresti se, miten esittää asiansa. Oma innostus, kehonkieli, rohkaiseminen, kehuminen jne. Ilman tämän kaltaisia asioita hommaa on vaikea saada edes aluilleen. Kuitenkaan pelkkä innostus ja kehuminen ei riitä, ellei tiedossa ole sitä jotain kun suorittaa jotain. Siksi molempia motivoinnin keinoja tarvitaan yhtä paljon.

 

Kehittäminen

 

Johtaja ei pysty kehittämään alaisiaan. Johtaja voi vain luoda puitteet sille, että he kehittyvät. Tämä on johtamisen yksi tärkeimmistä asioista, joka unohtuu silti liian usein. Kaikki menee kokoajan eteenpäin. Jos me olemme paikallamme, niin jäämme jälkeen. Takaa on vaikeampi saada kiinni, kuin pysyä kokoajan mukana.

 

Viestintä

 

”Kaikki kaatuu johtamiseen ja johtaminen kaatuu viestintään.” Näin olen kuullut sanottavan. Uskon sen olevan todella totta. Myös, ”Jos asia voidaan ymmärtää väärin, se myös ymmärretään väärin.”, on todella totta. Mielestäni kirjassa kerrotut tehokkaan kommunikaation säännöt ovat hyvät.

1) Kommunikoiminen vaatii tietojen vaihtoa.

2) Kaikkien vaihdettavien tietojen pitää olla mahdollisimman selkeitä ja täydellisiä.

3) Tiedoilla pitää olla merkitystä sille joka ne saa.

4) Varmista aina että viesti on ymmärretty.

5) Tiedot voi antaa monella tavalla. Mitä useampia tapoja käytät, sen selkeämpää ja uskottavampaa. Viestin täytyy kuitenkin olla kaikilla tavoilla sama. On olennaisen tärkeää olla johdonmukainen. Muista: Teot puhuvat selkeämpää kieltä kuin sanat.

 

Viimeistä voisin avata sen verran, että viesti voidaan antaa suullisesti sekä kirjallisesti. Kuitenkin tärkeintä on se, mitä itse teet. Jos tarkoituksena on siivota, muttet itse siivoa, niin eivät siivoa muutkaan.

 

Seuranta ja analyysi

 

Kun asioita seurataan, nähdään ollaanko kehitytty vai jääty jälkeen. Seuranta on oiva johtamistyökalu johtajalle. Tulee kuitenkin miettiä tarkkaan, mitä kannattaa mitata. Kannattaako mitata työntekijän taukojen pituutta ja valittaa, jos ne ovat liian pitkiä. Jos mitattaisiin tulosta, voitaisiin huomata, että tämä työntekijä on koko talon tehokkain. Tästä voidaan vetää suora analyysi, että pitemmät tauot tuottavat lisää tehokkuutta. Tätä voitaisiin testata kaikilla ja seurannan avulla katsoa, toimiiko se.

 

Kimmo Pulkka

kimmo@millio.fi

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!