Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Nautitaan raakana

Kirjoitettu 30.09.13
Esseen kirjoittaja: Katri Rutanen
Kirjapisteet:
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: Yleinen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Henkka Hyppösen Nautitaan raakana -kirja löytyi Helsinki-Vantaan lentokentän pokkarikaupasta toukokuussa. Kirja vaikutti mielenkiintoiselta takakannen perusteella, ja olin lukenut myös muutaman esseen siitä. En asettanut kirjalle sen kummempia tavoitteita vaan otin sen enemmänkin fiilispohjalta. Olen keräillyt kirjasta sieltä sun täältä herätteleviksi kokemiani ajatuksia ja käyn ne läpi tässä esseessä. Kirjasta tuli vähän sama fiilis kuin de Mellon Havahtumisesta; se pitää lukea uudelleen että tajuaa kokonaan.

”Elämän raakana nauttimisessa on kyse siitä, että kun olemme läsnä, kaikki mahdollisuudet ovat avoinna. Tilanteet avautuvat sellaisinaan, tuoreina, mitään niihin lisäämättä, mitään niistä poistamatta.”

Raakana nauttiminen on tähän asti ollut minulle täysin vieras käsite. Kirjan takakannen mukaisesti kärsin melkein jatkuvasti levottomuudesta, paineista, stressistä, ahdistuksesta, ylenpalttisesta tunnekiihotuksesta ja erilaisista peloista. No, kolmesta viimeisestä huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisestä mutta kuitenkin.

Stressi ja läsnäolo

Tiimiakatemia on luonut minulle paljon stressiä ja paineita. Minulla on monta rautaa tulessa, välillä unohdan huolehtia osasta niistä ja toiset taas hoidan paremmin. Tietynlainen stressi on vain hyvästä mutta suuri osa siitä on turhaa. Välillä sitä aiheutuu asiakaskäynneistä, asiakaspäällikön roolista, kirjapisteiden saavuttamisesta, tai MT:n ennakkotehtävien onnistumisesta. Joskus aika ei riitä jollekin projektille, tai olen yksinkertaisesti illalla vain niin väsynyt etten jaksa tehdä motorolia sun muita.

Jos olisin Hyppösen mukaisesti ”läsnä”, pystyisin todennäköisesti kanavoimaan energiaani oikein. Tällä tarkoitan siis sitä että keskittyisin yhteen asiaan täysillä ja kunnolla, enkä pomppisi aiheissa jatkuvasti. Jos keskittyisin, olisin siinä nimenomaisessa hetkessä niin mukana kuin vain ikinä pystyisin, saisin todennäköisesti enemmän aikaan ja stressinaiheet vähenisivät. Huomasin esimerkiksi tänään kun suunnittelimme tuotteemme konseptia Rakettipäiville, että en pystynyt keskittymään ollenkaan. Mietin kokoajan aivan eri asioita: Tiimiakatemian syntymäpäivien paikkavalintaa, kalenterini päivitystä, sitä että joutuisin kuluvan viikon johtoryhmän palaverista poistumaan aiemmin ja kotona odottavaa pyykinpesua. Ajattelin siis AIVAN eri asioita kuin sillä hetkellä olisi pitänyt.

Kun ihminen ajattelee mennyttä tai tulevaa, hän ei ole läsnä. Läsnäolon sanotaan olevan havahtumista siitä ettemme ole läsnä. Havahtumista ei tänä aamuna tapahtunut, ja omalta osaltani hidastin palaverimme kulkua olemalla poissaoleva.

Menestys vaatii kipua. Jos kipu johtuu siitä että ei ole vielä oppinut, niin silloin on syytä jatkaa. Siispä stressikin, tietyllä tasolla, on kehittävää.

Onni ja mielenrauha

Kirjaa lukiessani mietin omaa suhdettani onnellisuuteen. Tarkemmin ajateltuna en ole aiemmin miettinyt sitä sen syvällisemmin. Olen ollut melko pinnallinen asian kanssa, tyylillä: ”jos saan tuon niin sitten on hyvä olla”. Tosiasiassa onnellisuuteni ei ole johtunut näistä asioista. Olen muutaman kerran elämässäni kokenut järkyttäviä asioita, sellaisia mitä kenenkään ei pitäisi kokea. Mukaan mahtuu myös nämä tavallisemmat asiat: mummon kuolema, ero poikaystävän kanssa, rikkoutuneet välit kaverin kanssa… Joillekin ihmisille tällaisista asioista voisi seurata masennusta, mutta näin ei ole minun kohdallani ollut. Hetken se kirpaisee, ja jotkin asiat pidemmänkin aikaa, mutta aina on pystynyt jatkamaan elämää ajattelematta että ei tästä enää mitään tule.

Sama on siis myös onnentunteiden kohdalla. Euforiset kokemukset eivät säily niin pitkään kuin läsnäolo ja siitä seuraava mielenrauha. Muistan kun sain tietää päässeeni Tiimiakatemialle opiskelemaan, tunne oli ylivoimainen! Samoiten kun pääsin ensimmäiseen omaan kämppääni. Nämä asiat ovat hienoja juttuja, mutta onnellisuus ei koostu pelkästään niistä.

Takapakkeja tulee aina, sekä uskomattomia onnentunteita. Siltikään tunteet eivät saa pomppia silmille vaan niiden pitää tulla ja mennä. Ei pidä takertua tunteeseen ja roikkua siinä ikuisuuksia.

Challenge Day

Kirjassa kerrottiin jenkeissä mm. high schooleissa käytettävästä Challenge Day -tapahtumasta. Ajatuksena on vähentää kiusaamista ja konfliktitilanteita kouluympäristössä. Tämä sopii mielestäni ihan vaikka työpaikoillekin. Alkupäivästä käydään läpi erilaisia leikkejä, joiden tarkoituksena on keventää tunnelmaa ja laskea kynnystä puhumiseen. Tämän jälkeen siirrytään vakavempaan osioon, jossa istutaan dialogiringissä ja jokainen saa puheenvuoron joka alkaa sanoilla: ”Jos todella tuntisit minut, tietäisit että…” Ihmisille annetaan mahdollisuus kertoa jostain vaikeasta tai sillä hetkellä painavasta asiasta, ja muut pääsevät kommentoimaan, pyytämään anteeksi ja/tai auttamaan. Näillä päivillä on ollut tutkitusti vaikutusta esimerkiksi koulukiusaamiseen. Tässä olisi yksi tapa meidän tiimille purkaa tuntoja kun se tuntuu välillä olevan niin vaikeaa. Oppisimme tuntemaan toisiamme paremmin.

The End

Niin kuin aiemmin sanoin, kirja täytyy lukea uudelleen, ja minun onnekseni se löytyy omasta kirjahyllystäni. En tiedä kuinka syvällistä läsnäoloni on kirjan luvun jälkeen, mutta ainakin olen tietoinen siitä mitä se tarkoittaa. Olen aina ajatellut että olen hyvä keskittymään, mutta nyt en ole siitä enää ollenkaan niin varma.

Jatkuva onnen tavoittelu ja ongelmien väistely on kuluttavaa. Asiat pitää ottaa vastaan sellaisina kuin ne ovat ja hyväksyä ne. Tunteeseen ei saa takertua.

 

 

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!