Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Neljän tunnin työviikko

Kirjoitettu 14.12.16
Esseen kirjoittaja: Olli Leikas
Kirjapisteet: 2
Kirja: 4 tunnin työviikko
Kirjan kirjoittaja: Timothy Ferriss
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Reflektio

Neljän tunnin työviikko oli itseasiassa ensimmäisiä tänä syksynä lukemiani kirjoja, olkoonkin että kirjoittaminen venähti näinkin pitkälle joulukuuhun. Se on jollain tavalla jopa ollut yksi merkityksellisimpiä kirjoja omassa elämässäni, sillä sen kautta epäsuorasti aloin vahvemmin ajattelemaan, että minusta voisi tulla mielummin yrittäjä kuin työntekijä. Siksikin se tuli tärkeään vaiheeseen, sillä olin syksyn alussa lähempänä kuin koskaan jättää Tiimiakatemian opinnot sikseen ja palata takaisin työelämään.

Onneksi kirja purki jonkin verran esteitä ja aloin jo haaveilemaan ajasta, jolloin pyöritän yritystä, jonka menestyminen ei ole riippuvainen viikon aikana tehtävistä työtunneista ja joka tarjoaa mahdollisuuden erilaisten seikkailujen kokemiselle yritysmielessä. Nyt olen jo pisteessä, että en koe itselläni ainakaan tällä hetkellä olevan muuta vaihtoehtoa kuin yrittäjäksi ryhtyminen.

Unelmani on se, että saan tehdä työtä, josta en halua jäädä eläkkeelle. Jo itsessään tämä lause kannustaa lähtemään yrittäjän tielle. Tärkein asia yrittäjänä ollessa on se, että tarjoat tietylle osalle ihmisistä tuotetta tai palvelua, jonka he kokevat merkittävästi tuovan lisäarvoa tai muutosta tilanteeseen tietyllä hetkellä (toisin sanoen on olemassa jotain mitä myydä).

Kirjan takakansi kuvailee sen sisältöä näin: ”Miten raataa vähemmän ja elää enemmän? Esimerkkejä siitä, miten vaihtaa epätyydyttävä puurtaminen elämästä nauttimiseen. Ferriss esittelee askelmat, joita seuraamalla voi saavuttaa paljon enemmän paljon vähemmällä vaivalla. Vain sinä itse voit parantaa elämänlaatuasi. Yhdeksästä viiteen -työskentelylle on olemassa vaihtoehtoja.”

Koska tämä kirja on oikeastaan tulevaisuuden tilan hahmottelua, tavoitteiden asettamista ja suunnan muuttamista tietoisesti, niin tuon tähän sen pohjalta esille oman tulevaisuuden tavoitetilani:

Haluan kahden vuoden sisällä johtaa yritystä, jonka tiimi ei ole isompi kuin 5-10 henkilöä. Olen aina uskonut pieniin itsenäisiin yksiköihin, ja Ferrissin kirja vain vahvisti minulle tätä uskomusta. Tavoitteena on, että kaikki tekijät ovat myös osakkaita, jolloin uskon, että sitoutuminen tekemiseen on korkeammalla. Haluan olla tilanteessa, jossa yritys vaihtaa vähintään 100 000e kuussa ja tavoitteena on se, että se tulee vaatebisneksen kautta. Tavoitteena on tuottaa jatkuvasti uusia bisneskokeiluja tiimin jäsenten ideoiden mukaan niin, että ne liittyvät kiinteästi yrityksen kokonaiskuvaan ja tiimin tarinaan. Tahdon päästä tilanteeseen, jossa kaikki tiimiläiset tienaavat niin sanotusti ”hyvin,” jolloin kaikilla on resurssit tehdä elämässään niitä asioita, kun haluaa. Lisäksi haluan yrityksen olevan siinä kunnossa, että rahan lisäksi se pystyy tarjoamaan tarvittaessa myös runsaasti aikaa toteuttaa niitä asioita. Tavoitteeni on se, että minut tullaan muistamaan Emil Appearancen myötä.

Mitä tulee helposti mieleen ihmisestä, joka tavoittelee muun muassa ”aikatauluista vapaata elämää,” on että hän on laiska. Minkä tietyllä tavalla ymmärtää, mutta mikä ei voisi olla kauempana totuudesta. Jotta pystyy rakentamaan itselleen sulavasti toimivan ja resursseiltaan vakaan elämän, on kurinalaisesti tehtävä hartiavoimin töitä. Mikään bisnes ei ala tekemättä yhtään mitään.

Tästä syystä olen erittäin iloinen, että hankimme tiimillemme joululahjaksi SELF Journal:it. Se on taidokkaasti koostettu ”päivämuistio,” jossa sitoudutaan yhteen viiva kolmeen tavoitteeseen aina kerrallaan, puretaan se osiin ja päivän steppeihin ja pyritään saavuttamaan maali n. 3kk aikana.

Uskon tämän olevan itselle kaikkein tehokkain työkalu itsekurin säilyttämiseen ja päivän tehokkaasti käyttämiseen. Kalenteri ei ole toiminut ollenkaan, koska en ole tuntenut että merkinnät juurikaan ovat merkityksellisiä, ne vain lähinnä muistuttaa jostain tapahtumasta. SELF Journal vaatii valmistautumista ja tavoitteeni on sen avulla pyöräyttää Emil Appearancen ensimmäinen iso kivi liikkeelle tammi, helmi ja maaliskuun aikana. Se on siinäkin mielessä hyvä työkalu, että kun sen päivittämisestä tulee rutiinia, niin tulee melko hyvin dokumentoitua omaa tekemistään, jota voi myöhemmässä elämässä käyttää hyväkseen.

Timothy Ferriss on monialayrittäjä, maailmanmatkaaja ja menestyskirjailija. Tekee työtä neljä tuntia viikossa, puhuu kuutta kieltä ja johtaa kansainvälistä yritystä langattomasti eri puolilta maailmaa. Hän on muun muassa myös potkunyrkkeilyn Kiinan mestari, tangon maailmanennätysmies sekä näyttelijä.

Vaikka itsellä ei vielä latinon lanteita olisikaan, eikä ylläoleva tulevaisuuden kuva ainakaan vielä tunnu siltä, että se on ”pakko saavuttaa,” niin uskon omien tavoitteitteni tuovan minua yhä lähemmäs aikaa jolloin voin elää niin kuin haluan, juuri nyt.

 

Olli Leikas

044 5222673

olli@driimi.fi

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!