Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Netti mullistaa markkinoinnin

Kirjoitettu 20.11.15
Esseen kirjoittaja: Jari Kovanen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Netti mullistaa markkinoinnin
Kirjan kirjoittaja: Jari Juslen
Kategoriat: 6. Markkinointi

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Otin luettavaksi Jari Juslen kirjoittaman netti mullistaa markkinoinnin kirjan. Päädyin kirjaan koska tarkoituksena on opiskella nettimarkkinointia sekä myös verkkokaupan perustaminen on yksi tulevista projekteista. Tästä kirjasta odotin lyötäväni oppeja hyvään verkkomarkkinointiin sekä keinoja parantaa markkinoinnin kannattavuutta ja keksiä kuinka verkon kautta luodaan kestäviä asiakassuhteita. Tänä päivänä internet tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia.

Internet on muuttanut monen toimialan pelikenttää dramaattisesti 1990-luvun puolivälin jälkeen. Pankkitoiminnan palvelumalli on kääntynyt lähes täydelliseen itsepalveluun ja monet muut palvelualan toimijat ovat seuraamassa perässä. Sähköisten sisältöjen, kuten musiikin ja elokuvien, kauppa muuttuu vähitellen internetin kautta tapahtuvaksi ohittaen perinteiset jakeluratkaisut. Nykypäivänä tämä on hyvin pitkälti jo tapahtunut. Elokuvat vuokrataan netistä tai otetaan esim. Netflix jonka kautta voit katsoa haluamasiasi elokuvia tai sarjoja milloin vain kotoa käsin, maksat vain kuukausi hinnan ja palvelu on käytettävissäsi.

Postimyynnin tilalle on syntynyt valtava määrä verkkokauppoja josta voit tilata kotoa käsin haluamasi tuotteet ja monet tarjoavat myös hyvät palautusoikeudet. Verkkokauppa kasvaa kokoajan kasvuaan vielä tänä päivänäkin, ja sekä ilman myymäläverkostoa, että sen kanssa on mahdollista menestyä jos konsepti on muuten toimiva. Perinteinen painettuihin katalogeihin perustuva postimyynti puolestaan on vähitellen muuttumassa etämyynniksi internetissä julkaistavan verkkokauppa katalogin avulla.

Verkkokauppaa edistää lisäksi ilmiö, jota Wired lehden päätoimittaja Chris Andersson kutsuu nimellä The Long Tail – pitkä häntä. Pitkä häntä tarkoittaa käytännössä sitä, että internet yhdistää pienet niche-tarjoajat ja hittituotteiden markkinoiden ulkopuolisen kysynnän. Monille markkinoille on tyypillistä, että niiden kaupankäyntiä hallitsevat lukumääräisesti harvat hittituotteet. Näiden näkyvien tuotteiden lisäksi markkinoilla on lukumääräisesti kuitenkin paljon tuotteita, joiden kysyntä on vähäistä. Kun lukemattomien vähän kysyttyjen tavaroiden kysyntä lasketaan yhteen, syntyy merkittävä markkina. Ennen internetin tuloa markkinan pitkän hännän hyödyntäminen liiketoiminnassa oli hyvin vaikeaa koska laajat valikoimat vaatisivat suunnattomat varastotilat sekä esittely tilat. Internetissä tarjontaa ei tarvitse rajata näiden syiden takia vaan valikoimat voidaan pitää laajana ja tuotteet esillä helposti nettisivuilla.

Sähköinen jakelu on verkkokaupan todellinen ylivoimatekijä mutta tähän asti monien tuotteiden fyysinen logistiikka on ollut haasteena. Nykyisin musiikki ja pikkuhiljaa kirjatkin alkavat siirtymään enemmän ja enemmän suoraan sähköiseen jakeluun. Muiden tavaroiden fyysiseen jakeluun internet ei ole tuonut merkittävää parannusta.

 

Uudet välineet muuttavat markkinoinnin pelikenttää ja sen sääntöjä

Markkinoinnissa internetin avulla ei ole tärkeää tuottaa näyttäviä visuaalisia konsepteja ja vyöryttää asiakkaan ruudulle henkeäsalpaavia spektaakkeleita. Asiakkaalle on tuotettava arvon kokemuksia kaikissa kohtaamisissa markkinoijan kanssa. Tämä on merkityksellistä, koska tiedon ja sen mukana vallan siirtyessä internetin avulla yhä selkeämmin asiakkaille markkinoijilla ei ole mahdollisuutta toimia asiakkaiden mielestä heikosti niin ettei siitä tieto leviäisi. Toisaalta taas hyvät asiat ja kokemukset saavat aikaan positiivista viestintää ja internetissä myös ne jotka ovat suositteluun halukkaita saavat äänensä kuuluviin. Internetissä hyödylliset ja mielenkiintoiset sisällöt leviävät nopeasti, sillä hyvän sisällön jakamisesta on netissä tullut yksi yleinen tapa. Internet on tuonut markkinointiin ja sen tuloksiin paljon läpinäkyvyyttä ja sosiaalisen median kautta se vaan kasvaa kokoajan. Sosiaaliseen mediaan en tässä paneudu enemmälti koska se laajentaa taas aihealuetta liikaa.

Markkinoinnin ja tiedottamisen uusia pelisääntöjä on :

  • Markkinoinnissa on kyse asiakkaista, ei tuotteistasi
  • Markkinointi on paljon muutakin kuin mainontaa
  • Sisältö on markkinoinnin tärkein väline
  • Viestinnän kontrolli siirtyy markkinoijilta asiakkaille
  • Markkinointi perustuu suostumukseen, ei pakottamiseen
  • Tiedottaminen voidaan suunnata suoraan asiakkaalle ilman välikäsiä
  • Kyky luoda vuorovaikutusta ja sitoutumista on tärkeämpi brändin arvon mittari kuin tunnetuus
  • Markkinoinnissa tärkeintä on tulla löydetyksi, ei työntää viestejä kohti asiakasta
  • Markkinointi ja tiedottaminen yhdistyvät internetissä
  • Markkinoinnin ja tiedottamisen tavoitteet johdetaan organisaation kokonaistavoitteista.

Näiden uusien pelisääntöjen mukaan eläminen edellyttää markkinoijilta ensiksikin näkökulman kääntämistä omista tuotteista asiakkaisiin ja heidän ongelmiinsa. Omien tuotteiden esille tuomisen sijaan on osoitettava halu löytää ja ratkaista asiakkaiden ongelmia tehokkaasti. Pysyviä tuloksia syntyy vasta kun on ensin luotu strategia , joka mahdollistaa internetin parhaan mahdollisen hyödyntämisen markkinoinnissa, ja sen jälkeen toteutettu tätä strategiaa määrätietoisesti samalla seuraten ja havainnoiden tuloksia.

Markkinoinnin välineet

On todettu, että internet ei ole mediakanava vaan virtuaalinen paikka tai ympäristö toimintaa, viestintää ja keskustelua varten. Oikealla tavalla toteutettu internet sivusto on jokaisen markkinoijan sähköinen toimipaikka internetissä. Asiakkaat osaavat yhdistellä sekä fyysisen maailman, että verkkomaailman tarjoamia välineitä ja tietoa sujuvasti esimerkiksi ostojensa tekemisen yhteydessä. Siksi lähtökohtaisesti kaikilla markkinoijilla tulisi olla oma toimipaikka myös internetissä.

Hakukoneiden käyttö ja niiden hyvä optimointi nousee kokoajan tärkeämpään rooliin. Hakukoneoptimointi on tänä päivänä jo hyvin myytävä tuote ja sen avulla yrityksen on huomattavasti paremmat mahdollisuudet erottua joukosta ja tulla löydetyksi valtavasta informaatio määrästä joka internetissä on. Google adwords on myös erittäin hyvä mainostuksen työkalu oikeinkäytettynä sekä myös kustannustehokas.

Blogien kirjoittamisen avulla saadaan aikaan helposti paljon liikennettä sivustolle ja se samalla parantaa hakukonenäkyvyyttä. Blogin voi avata kuka tahansa ja suurin osa blogeista on yksityisten henkilöiden aloittamia. Koska blogin perustamiskynnys on lähes olematon ja samoin sen ylläpitokustannukset on omasta blogista tullut monelle välineilmaista itseään ja saada viestinsä julkaistua. Nykyisin blogien kautta mainostuksella pystyy parhaillaan pääsemään hyville ansioille.

Facebook on maailman suurin verkottumispalvelu ja myös suomalaisille hyvin tuttu. Sillä on tänäpäivänä yli miljardi käyttäjää ja sen suosio ja mahdollisuudet kehittyvät jatkuvasti. Organisaatiot ja brändit voivat luoda omat facebook sivunsa ja tänäpäivänä lähes kaikki tekevät niin. Facebook sivua käytti osana presidentinvaalikampanjaansa myös yhdysvaltojen presidentti Barack Obama. Nykyisin Facebookin suosio on suorastaan räjähtänyt käsiin.LinkedIn on verkostoitumispalvelu, joka profiloitunut selvästi uran ja työn ympärille. Linkedin profiili on eräänlainen laajennettu käyttäjänsä sähköinen ansioluettelo internetissä. Linkedin verkosto muodostuu joko :

  • Käyttäjän hyväksyessä muilta palvelun käyttäjiltä tulevia kutsuja liittyä kutsun esittäneen henkilön verkostoon
  • Käyttäjän lähettäessä kutsuja liittyä lähettäjän LinkedIn-verkostoon joko toisille palvelun käyttäjille tai ulkopuolisille.

LinkedIn mahdollistaa paitsi rajattoman verkoston rakentamisen, myös omien erityistaitojen kattavan esittelyn. Linkedin profiilia voi tavanomaisten ansioluettelotietojen lisäksi täydentää erilaisilla vimpaimilla, joiden avulla omaa osaamista voi esitellä. Linkedin peruspalvelut ovat maksuttomia mutta siihen on hankittavissa myös premium palveluita jotka maksavat.

Youtube on videoiden julkaisu palvelu jonka suosio on noussut myös todella voimakkaasti ja nykyisin sitä on alettu käyttää yhä enemmän myös markkinointiin ja mainontaan. Myös näistä on kasvanut jo oma palveluja ja markkinointi konsepti. Youtubesssa on mahdollista avata myös oma kanava jonka tilaajaksi kuka tahansa voi liittyä. Esimerkiksi Paavilla on oma youtube kanava. Youtuben mahdollisuudet markkinoinnissa on rajattomat.Youtubessa voidaan käytttää televisio mainontaan verrattuna huomattavasti pidempiä videoita ja käsitellä asioita monesta eri näkökulmasta. Kallista tuotantoa ja hienoja efektejä huomattavasti tärkeämpää on, että video tuottaa arvoa sille yleisölle, jota varten se on tehty.

Twitterin käyttö on myös yksi tämän päivän suosituista työkaluista. Twritteriä ja muita verkostopalveluja yhdistää se, että ne ovat hyödyttömiä sellaisenaan, sekä sinulle että edustamasi organisaation markkinointia ajatellen. Hyöty syntyy verkoston olemassaolosta ja palvelun aktiivisesta käytöstä.

Kirjassa oli todella paljon perustietoa Internetin tarjoamista mahdollisuuksista markkinoinnin suhteen sekä toimivien markkinointi strategioiden luonnista. Kirjassa oli tosin myös paljon vanhentunutta tietoa koska se on kirjoitettu vuonna 2009 ja siitä vuodesta tähän päivään Internetin mahdollisuudet ovat muuttuneet ja kasvaneet huomattavasti. Kirjasta kuitenkin sai hyvää perustietoa.

 

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!